Kirjailija Bo Carpelanin runot

Eino Tienari      9.5.2022

Bo Carpelan (1926-2011) oli suomenruotsalainen kirjailija. Hän väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 1960 kirjailija Gunnar Bjölingin runoudesta. Hän oli Hufvudstadtsbladetin kirjallisuusarvostelija vuosina 1949-1964 ja Helsingin kaupunginkirjaston apulaiskirjastonjohtajana vuosina 1964-1980. Hän toimi taiteilijaprofessorina vuosina 1980-1993.

Carpelan meni naimisiin Barbro Erikssonin kanssa jo 18-vuotiaana. Pariskunta sai kaksi lasta. Carpelan opiskeli monissa eri maissa ja asettui lopulta Helsingin kaupunginkirjastoon töihin. Samaan aikaan hän kirjoitti, arvosteli ja käänsi tekstiä.Carpelan käänsi ruotsiksi suomalaisten nykykirjailijoiden tuotantoa.

Bo Carpelan sai mm. Pohjoismaiden Neuvoston kirjallisuuspalkinnon 1977 runokokoelmasta ”I de mörka rummen, i de ljusa”, Expressen lehden lastenkirjapalkinnon 1982, Valtion kääntäjäpalkinnon 1985, Kiitos kirjasta -mitalin romaanista ”Axel” 1988, Kansainvälisen nuortenkirjaneuvoston kunniakirjan 1991, Finlandia-palkinnon romaanista ”Alkutuuli” vuonna 1993 ja toisen Finlandia-palkinnon romaanista ”Kesän varjot” vuonna 2005.

Bo Carpelanin runokokoelmia

         A) ruotsinkieliset

Som en dunkel värme (1946). Du mörka överlevande (1947). Variationer (1950). Minus sju (1952). Objekt för ord (1954). Landskapets förvandlingar (1957). Den svala dagen (1961). ”73 dikter” (1966). Gården (1969). Källan (1973). I de mörka rummen, i de ljusa (1976). Dagen vänder (1983). Marginalia till grekisk och romersk dikting (1984). Måla himlen (1988). År som löv (1989). I det sedda (1995). Novembercredo – Dikter i urval 1946-1996 (1996). Namnet på tavlan Klee målade (1999). Ögonblickets tusen årstider (2001). Diktamina (2003). Berg (2005). Nya dikter (2007). Mot natten – dikter 2010 (2013). Hon och han (2018).

          B) suomennokset

Piha, suom. Tuomas Anhava (1984). Elämä jota elät – Valikoima runoja vuosilta 1946-1973, suom. Tuomas Anhava (1974). Elämä jota elät – Valitut runot 1946-1983, suom. Tuomas Anhava (1983). Marginalia, suom. Tuomas Anhava (1987). Taivaanmaalari – runoja pienille ja suurille, suom. Kaarina Helakisa (1990). Vuodet kuin lehdet, suom. Tuomas Anhava (1989). Kleen taulun nimi, suom. Jaakko Anhava (1999). Taivas avoin sinussa – Valitut runot 1987-2001 (2001). Diktamina, suom. Pentti Saaritsa (2004). Uudet runot, suom. Caj Westerberg (2007). Yötä vasten, suom. Caj Westerberg (2013).

         C) muuta suomennettua tuotantoa

Anders saaressa, lastenromaani (1965). Anders kaupungissa, lastenromaani (1967). Kaari, nuorten romaani (1984). Paratiisi, nuorten romaani (1973). Myöhäiset äänet, romaani (1974 ja 1983). Ovella kohtaat itsesi, romaani (1988). Kulkeva varjo, romaani (197). Muistan uneksin, tarinakokoelma (1980). Julius 11 vuotta, lastenkirja (1982). Axel, romaani (1987). Rannekello, romaani (1994). Lehtiä syksyn arkistoista, romaani (2011). Marvins bok, lastenkirja (1990). Alkutuuli, romaani (1993). Muistan uneksin, proosaa (1996). Benjamin, proosaa (1998). Kesän varjot, romaani (2005). Lapsuus, romaani (2008). Kulkeva varjo, jännitysromaani (2010).

KIRJA KIRJAILIJASTA

Leena Jäppilä: Tuulessa, tuulessa – Bo Carpelanin maailma (2014). 

BO CARPELANIN RUNOJA

Runo 1 on kokoelmasta ”Elämä jota elän. Valitut runot”, 1983 (Den svala dagen, 1961)

Ajattomuudessa

Kulkijat hävisivät varjojen sekaan

äänet himmenneinä, ja sinäkin

etäämpänä itsestäsi,

lähellä silti, niin kuin sanat

olisivat viipyneet puina puitten lomassa

tai puitten kuvina.

Näin oli, ajattomuudessa

jossa saaret lepäävät kämmenen vedenkalvoilla.

Ja kun hiljaisuutta oli kestänyt, sinä kuulit

isän ja äidin äänen;

sitten alkoi lintu,

sitten tuli heidän äänestään yksi ääni.

Näin oli, hiljaisuudessa, kun metsä vielä

lehvillään kaunisti elämän

ja päivä tuli koolle.

Lyhyt on aika jonka saamme elää.

--------

Runo 2 on kokoelmasta ”Elämä jota elän. Valitut runot”, 1983 (I de mörka rummen, i de ljusa, 1976)

Sen tähden että hän oli lähellä,

minut synnyttänyt, minut elänyt,

hän puhui niin vähän itsestään,

omasta nuoruudestaan, katkerista vuosista.

Sen tähden että he olivat lähellä,

he istuivat vaiti,

seurasivat silmillään, pyysivät pöytään,

ja kun minä olin kysymäisilläni

oli jo myöhäistä.

--------

Runo 3 on kokoelmasta ”Diktamina”, 2004

Olen aivan virran äärellä.

Se näyttää mereltä.

Näin sen jo lapsena,

se kuljetti sänkyäni katuja pitkin

ohi korkeiden talojen.

Ihmisiä liikkui toreillaan

kuin ei mitään voisi tapahtua.

Milloin oli virta valoa täynnä,

milloin syvyyksien pimeyttä.

Kaiken se vei mennessään

kenenkään huomaamatta:

irtaimistoja, suuria aluksia,

kaupunkini pilviä ja sauhua.

Puut liikehtivät rajusti,

kuuluu heikkoa itsepintaista jyminää,

miten minä pelkäsin

että tämä mahtava vesiväylä

huuhtoisi minutkin mukaansa,

miten samalla halusinkaan

kantautua sen matkassa merelle saakka,

kohdata yhä lähempänä pimeyttä tuuli

ja avoin meri.

--------

Runo 4A on kokoelmasta ”Mot natten”, 2013

När du är ensam finns det mycket människor.

De talar till dig och du till dem.

Där är ett tjockt sorl, stora moln

går förbi fönstren, de är lite lika ditt sinne,

det som är utanför och tvekar besvara din fråga:

finns jag? Och alla dessa människor med sina tänder,

ser de också de ensamma molnen och ljuset

som silar in, ensamt, från en ensam dag?

Mot kvällen börjar det sina, ljuset, samtalet,

när du är ensam finns där ingen alls.

Natten finns naturligtvis, den är också ensam.

Då är ni två och reder er.

----------

Runo 4B on sama runo suomennettuna kokoelmasta ”Yötä vasten”, 2013

Yksin

Kun olet yksin, ihmisiä on paljon.

He puhuvat sinulle ja sinä heille.

Sorina on sakea, isot pilvet

kulkevat ikkunoiden ohi, ne muistuttavat jossain määrin mieltäsi,

sitä, joka on ulkopuolella ja epäröi vastata kysymykseesi:

olenko olemassa? Entä kaikki nämä ihmiset hampaineen,

näkevätkö hekin yksinäiset pilvet ja valon,

joka siivilöityy sisälle, yksinäisenä, yksinäisestä päivästä?

Iltaa vasten ne alkavat ehtyä, valo, keskustelu,

siellä missä olet yksin ei ole ketään.

Yö on tietenkin, sekin on yksin.

Niin teitä on kaksi, ja te pärjäätte.

----------

Runo 5A on kokoelmasta ”Nya Dikter”, 2007

Hårfintshård

vinterns text

det renas grafik

stålsnitt skuret

i det envisa

frälingshjärtat.

---------

Runo 5B on sama runo suomennettuna kokoelmasta ”Uudet runot”, 2007

Hiuksenhienonluja

talven teksti

puhtaan grafiikka

teräspiirros viilletty

itsepintaiseen

muukalaissydämeen.

LOPUKSI

Ääneen lausuttuja runoja ja sävellettyjä & laulettuja niistä tehtyjä lauluja löytyi videoina, mutta en ottanut niitä tähän. Niitä löytyy Youtubesta avainsanalla: Bo Carpela.

Koska kirjailija sai kaksi kertaa Finlandia-palkinnon, lainasin ja luin kotona hänen molemmat palkitut romaaninsa. 

Jaa tämä sivu