Saksalaisten taistelut Suomen sisällissodassa v. 1918

Eino Tienari       17.11.2022

Johdanto

Saksan interventio Suomen sisällissodassa oli Saksan keisarikunnan vuonna 1918 käytyyn Suomen sisällissotaan tekemä sotilaallinen väliintulo, joka tapahtui sodan valkoisen osapuolen hallituksen pyydettyä apua Saksalta. Saksan väliintulo ei varsinaisesti ratkaissut sodan lopputulosta, mutta nopeutti arvioiden mukaan sen päättymistä jopa usealla kuukaudella.

Kirjoistussarjan 5. osa koostuu seuraavista kappaleista: "Ahvenanmaan miehitys", "Maihinnousu Hankoon ja Helsingin valtaus", "Taistelut Helsingistä pohjoiseen" ja "Maihinnousu Loviisaan ja Lahden valtaus".

Kirjoituksen lopussa on neljä dokumenttivideota.

Ahvenanmaan miehitys

Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä vuonna 1914 Venäjä ryhtyi linnoittamaan Ahvenanmaata liittolaistensa suostumuksella. Eri puolille saaria rakennettiin yhteensä kymmenen rannikkotykkipatteria sekä muun muassa kasarmeja, laitureita ja kaksi lentokenttää. Tarkoituksena oli pitää saariryhmä Venäjän hallussa.

Suomen itsenäistyttyä joulukuussa 1917 perustettiin Ahvenanmaalla pian kansanliike saarten saamiseksi Ruotsin yhteyteen. Tukholmaan matkusti lähetystö, joka vaati Ruotsin hallitusta ryhtymään toimenpiteisiin asian suhteen.

Ruotsalainen laivasto-osasto miehitti saariryhmän noin kaksi viikkoa Suomen sisällissodan syttymisen jälkeen 15. helmikuuta. Turun seudun punaiset lähtivät venäläisten avuksi tuoden 17. helmikuuta jäänmurtajalla 150 punakaartilaista Ahvenanmaalle.

Samaan aikaan käydyssä taistelussa valkoiset valtasivat Godbyn venäläisiltä, jotka kuitenkin onnistuivat pitämään hallussaan Jomalan kylän ja Sålisin linnoituksen. Koska Ahvenanmaan valkoisilla ei ollut tietoa Mannerheimin todellisesta määräyksestä, poistuivat he saarilta 20. helmikuuta. Ruotsalaiset antoivat tahallaan valheellista tietoa suomalaisille saadakseen heidät pois saarelta.

Venäläisillä ei ollut kiinnostusta ryhtyä taisteluihin ruotsalaisia vastaan ja niinpä heidän poliittinen edustajansa sopi 22. helmikuuta venäläisten jättävän Ahvenanmaan ruotsalaisille. Jäänmurtaja Murtaja vei 300 venäläistä ja suomalaiset punakaartilaiset Turkuun.

Kaksi viikkoa sen jälkeen saksalaiset tekivät oman maihinnousunsa 5. maaliskuuta ja suurin osa ruotsalaisista joukoista poistui. Taistelulaivat Rheinland ja SMS Westfalen saapuivat lopulta Eckeröön 5. maaliskuuta, maihinnousujoukkonaan jääkäripataljoona. Saksalaiset kärsivät miehityksen aikana myös tappioita, kun jäänmurtaja SMS Hindenburg osui miinaan Eckerön länsipuolella 9. maaliskuuta ja upposi.

Ruotsalaiset joutuivat solmimaan saksalaisten kanssa sopimuksen Ahvenanmaan jakamisesta. Saarille pystytettiin Suomen senaatin hallinto, jonka edustajaksi Mannerheim lähetti meriupseeri Hjalmar von Bonsdorffin Ahvenanmaan suomalaiseksi sotilaskuvernööriksi.

Saksalaiset vangitsivat noin 1 000–1 200 vielä saarilla ollutta venäläistä ja ruotsalaiset puolestaan internoivat noin 250 ukrainalaista, puolalaista, liettualaista ja virolaista sotilasta luovuttaen heidät myöhemmin Saksaan.

Maihinnousu Hankoon ja Helsingin valtaus

Miesten varusteiden purkaminen Hangossa 3.4. alkaen voitiin tehdä rauhassa, koska punaisten sotilaat poistuivat sieltä jo ennen saksalaisten saapumista. Sen sijaan lastin purkamisessa rannalle oli vaikeuksia, sillä isot laivat eivät päässeet laituriin asti. Venäläiset merisotilaat sytyttivät satamassa olleet neljä sukellusvenettä ja niiden tukialuksen tuleen estääkseen niiden joutumisen viholliselle. Hangossa olleet punaisten vangit vapautettiin ja heidän tilalleen otettiin vangiksi noin sata punaisten kannattajaa.

Helsingissä olevien venäläisten alusten edustajat saapuivat Hankoon ja solmivat saksalaisten kanssa 5. huhtikuuta sopimuksen venäläisistä laivoista. He lupasivat Helsingissä olevien sota-alusten poistuvan 7. huhtikuuta lähtien ja mahdollisesti sinne vielä jäävien pysyvän puolueettomina.

Nauvon ja Turun valloitus 4. – 13.4.

Koska punaiset olivat vetäytyneet Karjaalle, saivat saksalaiset Hangon ja Tammisaaren haltuunsa ilman taisteluja. Turku oli tässä vaiheessa punaisten hallussa. Sillä suunnalla Nauvossa punaiset tekivät 4.4. saksalaisten sotilaiden ja suomalaisten valkoisten voimille sitkeää vastarintaa ja torjuivat hyökkäyksen.

Turku otettiin haltuun suomalaisten suojeluskuntalaisten voimin vasta 13.4.

Karjaan taistelu 6.4.

Karjaan taistelu oli ensimmäinen, johon Hangossa nousseet saksalaiset Suomessa osallistuivat. Kenraalimajuri Rüdiger von der Goltzin alaisesta Itämeri-divisioonasta taisteluun osallistui polkupyöräkomppania, pataljoona ja tykkipatteri. Heidän apunaan oli ruotsalaisen majuri Adolf Hamiltonin johtama saksalaisosasto.

Karjaalle oli koottu noin 1 000 punakaartilaista Helsingistä ja seudun ympäristökunnista. Heidän tukenaan oli kaksi panssarijunaa. Saksalaiset valtasivat paikkakunnan, jolloin kaatui 9 saksalasissotilasta. Punaisten tappioita ei tiedetä.

Leppävaaran taistelu 11.4.

Leppävaaran taistelussa olivat vastakkain Helsinkiä kohden edennyt Saksan Itämeri-divisioona ja pääkaupunkiseudun punakaarteja. Lukumäärältään ylivoimaset saksalaiset pakottivat punaiset lyhyen taistelun jälkeen vetäytymään Helsingin puolustusasemiin linnoittautuneista asemistaan. Punaiset perääntyivät asemistaan Mäkkylän, Myyrmäen ja Pitäjänmäen kautta kohti Huopalahtea. Yhden vuorokauden aikana noin 10 000 punakaartilaista ja heidän perheenjäsentään pakeni Espoon suunnalta kohti Helsinkiä tai pohjoista.

Seuraavana päivänä Ruskeasuon ja Ilmalan alueilla käytiin ankaria taisteluja. Samana päivänä komennettiin osa saksalaisia hyökkäämään kohti Tikkurilaa, jotta päärata saataisiin katkaistua ja estettyä junaliikenne Helsinkiin. Tikkurila saatiin vallattua helposti heikosti aseistetuilta paikallisilta punaisilta punakaartin osastoilta.

Helsingin valtaus 11. - 13.4.

Punaisten hallinto ja sodanjohto olivat paenneet Viipuriin 9. huhtikuuta, jonka jälkeen Helsingin puolustus jäi käytännössä siviilien vastuulle. Kansanvaltuuskunta ilmoitti aamulla 10. huhtikuuta Helsingin miliisipäällikön ja komendantin Edward Nyqvistin hallitsevan kaupungin sotilas- ja siviilihallintoa. Helsingin punakaartia komensi I rykmentin päällikkö Fredrik Edward Johansson. Yhteensä punakaartilaisia osallistui taisteluihin korkeintaan 2 000 miestä, joilla oli vain vähän taistelukokemusta.

Saksalaisjoukot aloittivat sotatoimet punaisten hallitsemaa Helsinkiä vastaan torstaina 11. huhtikuuta. Ensimmäisen päivän aikana taisteluja käytiin vain Espoossa, kunnes saksalaiset seuraavana aamuna hyökkäsivät kaupungin keskustaan nykyistä Mannerheimintietä pitkin sekä Töölönlahden pohjoispuolelta Pasilasta. Kiivaiden katutaistelujen jälkeen punakaartin päämajana toiminut Smolna (nykyisin valtioneuvoston juhlahuoneisto) antautui 13. huhtikuuta.

Kun saksalaiset etenivät kaduilla, saapuivat tilannetta ihmettelemään suuret määrät uteliaita ihmisiä. Valkoisten kannattajat puolestaan ojensivat heille kukkia ja tarjosivat teetä, kahvia ja voileipiä. Saksalaisten mukaan liittyi piileskelleitä suojeluskuntalaisia, jotka ryhtyivät toimimaan oppaina, tulkkeina ja vartiomiehinä. Myös saksalaisten ottamat vangit luovutettiin suojeluskuntalaisten käsiin.

Helsingin edustan linnoitetut saaret oli venäläisten kanssa solmitun Hangon sopimuksen mukaan tehty vaarattomiksi, joten alukset pääsivät rauhassa etenemään Kruunuvuorenselälle. Noin 400 saksalaista merijääkäriä nousi maihin Katajanokalla ja otti sen haltuunsa.

Saksalaiset aloittivat hyökkäyksen punaisten viimeiselle tukialueelle Pitkänsillan pohjoispuolisiin työläiskaupunginosiin Siltasaareen ja Hakaniemeen. Punaiset antautuivat vielä samana päivänä ja lopullisesti taistelu oli ohi 14. huhtikuuta, kun viimeinenkin vastarinta loppui.

Von der Goltz päätti järjestää oman voitonparaatinsa jo punaisten antautumista seuranneena päivänä 14. huhtikuuta osoittaakseen, kuka nyt hallitsi kaupunkia. Eri aselajit, tykki-, ratsu- ja jalkaväki sekä polkupyöräosastot, kokoontuivat Töölössä sokeritehtaan luona, mistä ne marssivat kantakaupunkiin puolenpäivän aikaan. Joukot marssivat aluksi Kansallismuseon ja Pohjois-Esplanadin kautta Senaatintorille. Kansallismuseon kohdalle olivat asettuneet kaupungin suojeluskuntajoukot ja Alexei Apostolin johtama torvisoittokunta saksalaisia vastaanottamaan.

- - - - -

Valkoisten voitonparaati oli 16. toukokuuta Helsingissä. Siihen osallistui ylipäällikkö Mannerheimin johdolla 12 000 miestä. Valkoisten paraatilla oli suuri merkitys Mannerheimin myöhemmälle uralle. Valkoisten voitonparaati noudatti saksalaisten 14. huhtikuuta järjestämän paraatin reittiä. Vasta nyt helsinkiläiset näkivät Suomen valkoisen armeijan edessään. (Paraati näkyy 2 videolla tämän kirjoituksen lopussa.)

Paraatijoukkojen järjestäytyessä Senaatintorilla Mannerheim vieraili samaan aikaan Senaatintalossa, jossa hän piti puheen P. E. Svinhufvudin johtamalle senaatille. Mannerheim korosti armeijansa osuutta sodan lopputuloksessa ja vaati sille vahvaa itsenäistä asemaa uusissa oloissa.

Taistelut Helsingistä pohjoiseen

Hyvinkään taistelu 19. -21.4.

Saksalaiset hyökkäsivät Hyvinkäälle kolmesta eri suunnasta: Klaukkalan ja Nurmijärven suunnasta Hangon radan kautta sekä Tuusulan maantietä ja päärataa pitkin. Punaisten pääpuolustusasemat olivat Hangon radan varrella Hyvinkäänkylän kaupunginosassa, jonka jälkeen kiivaita taisteluita käytiin myös asemanseudulla.

Riihimäen valtaus 22.4.

Riihimäen rautatieasemalla seissyt punaisten ammusjuna räjähti saksalaisten ampuman tykistökranaatin osumasta aiheuttaen valtavia tuhoja. Räjähdyksen jälkeen punaisten vastarinta lamaantui lähes kokonaan ja saksalaiset saivat kylän haltuunsa ilman suuria taisteluja. Valtauksen aikana kaatui viisi saksalaissotilasta. Punaisia kuoli arviolta 60–100, joista suurin osa ilmeisesti räjähdyksessä.

Hämeenlinnan valtaus 26.4.

Ensimmäisenä Hämeenlinnan kaupungin tuntumaan eteni saksalaisten osasto, jonka etenemistä punaiset yrittivät estää Hattelmalan harjun eteläpäässä. Samanaikaisesti rautatietä pitkin kohti keskustaa suuntasi toinen saksalaisten osasto. Saksalaiset ryhtyivät saartamaan Hämeenlinnaa etelästä käsin noin kello 13 aikoihin. Pari tuntia myöhemmin heidän tykistönsä tulitti kaupunkia naapuripitäjän Vanajan puolella sijainneesta Miemalan kylästä käsin. Myös Hämeenlinnan rautatieasema tuhoutui, kun ratapihalla seisonut punaisten ammusvaunu räjähti saksalaisten ampuman kranaatin osuessa siihen.

Lammin taistelu 27.4.

Lammin taistelussa Saksan Itämeren-divisioonan joukot hyökkäsivät kylästä vetäytymässä olleita pakolaisia suojanneiden punaisten asemiin. Muutaman tunnin taistelun jälkeen saksalaiset ottivat kylän haltuunsa. Lähtiessään saksalaiset joukot sytyttivät tuleen punaisten asevaraston Lammin kirkon kellotapulissa. Siitä levinneet liekit tuhosivat noin puolet kirkonkylän rakennuskannasta.

Saksalaiset ottivat mukaansa kirkossa pitämänsä punaiset vangit ja komensivat kylään jääneet asukkaat poistumaan kodeistaan Padasjoen suuntaan. Saksalaisten vetäytymisen jälkeen valkoiset valtasivat paikkakunnan 1. toukokuuta.

Hauhon taistelu 28.4.

Hauhoon oli saapunut usean tuhannen Länsi-Suomesta paenneen punaisen kolonna, joka oli matkalla Lahteen ja sieltä edelleen kohti Itä-Suomea. Punaiset onnistuivat ylivoimansa turvin lyömään hyökkääjät takaisin ja näin he pääsivät jatkamaan matkaansa.

Syrjäntaan taistelu 28. – 29.4.

Syrjäntaan taistelussa olivat vastakkain Saksa Itämeren-divisioonan joukot ja itää kohti pakenevat punakaartilaiset. Ainakin 4 000 – 5 000 pakolaisen joukossa oli punakaartin taistelijoiden lisäksi heidän perheenjäseniään ja myös muita punaisten kannattajia. Kolonna oli matkalla Hauholta kohti Lahtea, mutta Syrjäntaan kylässä noin 400 saksalaisen sotilasosto tukki heidän tiensä.

Punaiset ryhtyivät epätoivoiseen läpimurtoyritykseen ja useiden tuntien taistelujen jälkeen onnistuivatkin murtautumaan saksalaisten linjojen läpi. Taistelu vaati noin 300 punaisen ja vajaan 50 saksalaisen hengen. 

Maihinnousu Loviisaan ja Lahden valtaus

Osasto Brandensteinin oli Suomen sisällissotaan osallistunut 3 000 sotilaan vahvuinen saksalainen joukko-osasto. Se oli koottu Viroon sijoitetusta Saksan keisarikunnan armeijakunnasta. Osasto siirrettiin Tallinnasta neljänä kuljetuksena Suomeen. Ensimmäinen erä nousi maihin Loviisassa 7. huhtikuuta 1918.

Alun perin oli tarkoitus nousta maihin Kotkassa, mutta suunnitelmaa muutettiin viime hetkessä Kotkan lähellä olevan punaisten hallussa olleen Rankin rannikkopatterin takia. Tavoitteena oli katkaista punaisten yhteydet itään valtaamalla Lahti-Kouvola junarata ja näin katkaista rautatieyhteys Helsingin ja Pietarin välillä. Osaston vahvuus oli neljä pataljoonaa ja se jakautui lähtiessään liikkeelle kolmeksi joukoksi. Saksalaisten heikon itäsivustan aiheuttama tilanne parani 11. huhtikuuta 1918, kun Tallinnasta saapui osaston toinen kuljetuserä, josta irrotettiin yksi komppania Ahvenkoskelle. Kolmas kuljetuserä saapui 14. huhtikuuta. Myös siitä joukosta lähetettiin vahvistuksia Ahvenkoskelle.

Kyminlinnan taistelu 8.4.

Kyminlinnan taistelu oli nykyisin Kotkan kaupunkiin kuuluvan Kymin pitäjän Hovinsaaressa 8. huhtikuuta 1918 käyty taistelu, jossa olivat vastakkain Osasto Brandensteinin saksalainen jalkaväki sekä useat Kymenlaakson punakaartit. Saksalaiset yrittivät vallata punaisten tukikohtanaan käyttämän Kyminlinnan linnoituksen, mutta muutaman tunnin taistelun jälkeen he joutuivat vetäytymään.

Punaiset menettivät Kyminlinnan taistelun aikana ilmeisesti 18 miestä. Naiskaartilaisia ei tiedetä kaatuneen. Saksalaisten tappiot olivat ainakin viisi kaatunutta.

Ahvenkosken taistelut 10.4. – 5.5.

Ahvenkosken taistelut käytiin sisällissodan aikana Kymenlaakson Ahvenkoskella 10. huhtikuuta – 5. toukokuuta 1918 suomalaisten punakaartilaisten ja Loviisassa maihin nousseiden osasto Brandensteinin saksalaisten välillä. Ne olivat suurimman osan ajasta asemasotaa, jonka osapuolet olivat linnoittautuneet Kymijoen rannoille. Ankarimmat taistelut käytiin 23.–24. huhtikuuta, jolloin saksalaiset yrittivät murtautua punaisten asemien läpi.

Yhteenotot päättyivät lopulta 5. toukokuuta, jolloin koko maan viimeiset punakaartilaiset antautuivat Ahvenkoskella saksalaisille ja samalla myös sisällissodan sotatoimet olivat ohitse.

Lahden taistelu 19.4. – 1.5.

Lahden taistelun osaspuolina olivat punaisten puolella Lahden rykmentti, jonka ylipäällikkönä toimi muurari Nestori Linnanen, ja valkoisten puolella Saksan keisarikunnan eversti Otto von Brandensteinin johtama osasto.

Huhtikuun 6. päivä loppuneen Tampereen taistelun jälkeen Länsi-Suomen punaiset pyrkivät perheineen pakoon itään. Keskeinen pakoreitti kulki Lahden kautta, josta oli maantie- ja rautatieyhteys Pietariin. Kaupunkia alettiin varsinaisesti varustaa vasta huhtikuussa Heinolan menetyksen jälkeen ja saksalaisten lähestyessä. Lahdessa oli elintarvikepulaa ja voimassa säännöstely.

Saksalaisten maihinnousuosasto saapui Orimattilasta aamuvarhaisella 19. huhtikuuta ja asettui Renkomäen harjun laelle, josta oli suora näköyhteys keskustaan. Brandenstein päätti hyökätä kaupunkiin samanaikaisesti idästä ja etelästä: everstiluutnantti von Luckin joukko sai käskyn lähteä etenemään Villähteelle ja valloittamaan kaupungin itäosat sitä kautta.

Toisaalla saksalaisten polkupyöräpataljoona lähti etenemään nykyisen Launeenkadun kautta kohti rautatieasemaa. Polkupyöräosasto pääsi rautatieasemalle ilman, että kummallakaan puolella ammuttiin laukaustakaan, saaden vangikseen juuri junasta tulleen 50 miehen punaisen joukon.

Von Luckin osasto valloitti Villähteen aseman iltapäivällä ja jatkoi hyökkäystä Joutjärven pohjoispuolitse kohti keskustaa, joka päätyi saksalaisten hallintaan myöhään illalla. Ratsumestari Dulierin pataljoona taisteli kiivaasti Kullankukkulalla sijainnutta punaisten voimakkainta tukikohtaa vastaan.

Majuri Hans Kalmin komentama Pohjois-Hämeen rykmentin pataljoonan osa saapui pohjoisesta Lahteen puoliltapäivin 20. huhtikuuta ja sai näin koko Suomen ensimmäisenä valkoisena osastona kosketuksen saksalaisiin. Tästä täydennyksestä huolimatta saksalaisilla oli Lahden hallussa pitämiseksi vain kaksi tai kolme pataljoonaa.

Samaan aikaan kaupungin länsipuolelle kerääntyi tuhansia Länsi-Suomesta pakenevia punakaartilaisia, jotka yrittivät seuraavina päivinä useasti Lahden valtaamista saadakseen maantieyhteyden Kymenlaakson suuntaan auki.

        KIRJALLISUUTTA

1. Haapala, Pertti ja Hoppu, Tuomas: Sisällissodan pikkujättiläinen (2009).

2. Hentilä, Marjaliisa & Hentilä, Seppo: Saksalainen Suomi 1918 (2016).

3. Hoppu, Tuomas: Vallatkaa Helsinki (2013).

4. Kalonen Kyllikki: Syrjäntaan taistelu 1918 (1986).

5. Kolbe, Laura & Nyström, Samu: Helsinki 1918 – pääkaupunki ja sota (2008).

6. Perko, Touko: Haastaja Saksasta - von der Goltz ja Mannerheim (2018).

7. Takala, Hannu: Taistelu Lahdesta (1998).

8. Tuomisto, Marjatta: 1918 – Taistelukuvauksia Pälkäneen Laitikkalan ja Hauhon rintamalta (2014).

9. Tupala, Ulla: Kapina – Vuoden 1918 tapahtumia Hauhon alueella (2016).

Olen lukenut näistä kirjoista vain kolme ensimmäistä.

Neljä videota sisällissodasta: Taistelu Helsingistä, saksalaiset Suomessa ja armeijan voitonparaati Helsingissä.

Video 1. Sisällissota: Taistelu Helsingistä (kesto 17 minuuttia). Suomenkielinen puhe, ei tekstitystä.

Video 2. Saksalaiset Suomen sisällissodasta (kesto 5 minuuttia). Suomenkielinen puhe, ei tekstitystä.

Video 3. Suomen armeijan paraati Helsingissä 16.5.1918 (1 minuutti).

Video 4. Pitkä versio valkoisten armeijan paraatista Helsingissä (15 minuuttia). Ei suomenkielistä puhetta, mutta musiikkia.

Jaa tämä sivu