Yhdysvaltain vapaussota vuosina 1775 - 1783

Eino Tienari     29.7.2021

Johdanto

Yhdysvaltain vapaussota oli sota, jossa Pohjois-Amerikan brittiläiset siirtokunnat itsenäistyivät brittiläisestä imperiumista. Sen alkuvaiheessa vuosien 1775 ja 1777 välillä sotaa käytiin Ison-Britannian ja 13 siirtokunnan välillä. Sitten sota laajeni loppuvaiheessa käsittämään Ranskan, Espanjan ja Alankomaat.

Eversti George Washington nimettiin 15. kesäkuuta 1775 siirtokuntien armeijan johtoon. Hänellä oli aikaisempaa kokemusta sodankäynnistä ja se vaikutti hänen valintaansa. Brittien joukkojen ylipäällikköinä toimi 1775-1778 kenraali Willian Howe ja hänen eronsa jälkeensä vuosina 1778-1783 kenraali Henry Clinton.

Briteillä oli lähes koko sodan ajan laivastoherruus, jonka avulla he pystyivät valtaamaan merkittävimmät satamakaupungit. Maaseudulla amerikkalaiset pystyivät pitämään puoliaan. Intiaanit taistelivat konfliktin molemmilla puolilla kannattaen suurimmaksi osaksi Iso-Britanniaa.

Riita tulleista ja veroista

Englanti, joka oli velkaantunut seitsenvuotisessa sodassa, sääti siirtokunnille vuodesta 1764 useita epäsuosittuja veroja ja tullimaksuja. Siirtokuntalaiset vastustivat niitä, sillä heidän mielestään parlamentilla ei ollut oikeus asettaa veroja siirtokunnille, vaan ainoastaan siirtokuntien omilla edustajakokouksilla.

Bostonissa sattui maaliskuussa 1770 välikohtaus Britannia armeijan ja bostonilaisen väestön välillä. Välikohtaus sai alkunsa bostonilaisten uhkailtua brittisotilaita sanallisesti ja heiteltyä näitä kohti lumipalloja ja muita esineitä. Lopulta brittisotilaat ampuivat ilman esimiestensä käskyä kohti väkijoukkoa.

Tuon välikohtauksen jälkeen Ison-Britannian parlamentti kumosi muut vastalauseita aiheuttaneet 1767 säädetyt tulliverot paitsi teelain. Se sääteli teen viemistä Pohjois-Amerikan siirtokuntiin. Kuitenkin sen seurauksena teelähetyksistä tuli siirtokunnille mielivaltaisen verotuksen symboli.

Marraskuussa 1773 tapahtui Bostonin satamassa kuuluisa välikohtaus, jossa intiaaneiksi naamioituneita bostonilaisia hiipi illalla kolmeen teelaivaan. He heittivät kaikki kallisarvoiset teelaatikot mereen satamavartioiden ja tullimiesten voimatta sitä estää. Britannian parlamentti määräsi tuon teon vuoksi Bostonin sataman suljetuksi. Sen seurauksena puolestaan tulleista ja veroista johtunut kriisi laajeni ja johti lopulta Amerikan vapaussodan puhkeamiseen.

Pohjois-Amerikka siirtokuntien aikana

Yhdysvaltojen valtion historia alkaa Iso-Britannian kuningaskuntaa vastaan kapinoivista brittiläisistä siirtokunnista. Sen muistona Yhdysvaltojen lipun 13 raitaa edustavat näitä osavaltioita:

     1.-4.  Uuden Englannin siirtokunnat New Hamsphire, Massachusetts, Rhode Island ja Connecticut

     5.-8.  Keskiset siirtokunnat New York, New Jersey, Pennsylvania ja Delawarwe

     9.-13. Eteläiset siirtokunnat Maryland, Virginia, Pohjois-Catolina, Etelä-Carolina ja  Georgia

Myöhemmin tapahtuivat mm. nämä muutokset:

      - Massachusetts jakautui osiin Massachusetts ja Maine.

      - New York jakautui osiin New York ja Vermont.

      - Virginia jakautui osiin Virginia, Länsi-Virginia ja Kentucky.

      - Georgia jakautui osiin Georgia, Alabama ja Mississippi.

Iso-Britannian sotavoimat

Englannin kuninkaallisessa laivastossa oli noin 100 linjalaivaa. (Linjalaiva oli purjelaivojen aikakaudella suurin sotalaivaluokka, tykkejä kahdella tai kolmella kannella, tykkejä yhteensä laivassa 50 - 100.) Sodan edetessä britit kunnostivat vanhoja linjalaivojaan ja lähettivät sotaan uusia pienempiä aluksia. Heidän laivastonsa määrä oli enimmillään 470 alusta.

Kaikki siirtokuntien asukkaat eivät halunneet itsenäistyä. Sellaisia asukkaita kutsuttiin lojalisteiksi. Pääosa lojalisteista oli pienmaatilallisia, käsityöläisiä ja kauppiaita. Lisäksi suurin osa brittiupseereista, rikkaista kauppiaista ja papeista pysyi uskollisina Iso-Britannialle. Myös monet saksalaiset maahanmuuttajat kannattivat Britanniaa. Kuitenkin vain pieni osa lojalisteista, yhteensä 19 000 henkeä, taisteli Britannia puolella vapaussodassa.

Osa Amerikan alkuperäiskansojen edustajia eli intiaaneja siirtyi sodassa Iso-Britannian puolelle. Sellaisia olivat mm. Irokeesit (joka asui itäisessä Pohjois-Amerikassa), Cheokeet (joka oli asukasluvultaan suurin intiaanikansa), Creekit (joista pohjoisessa asuvat osallistuivat vapaussotaan brittien puolella) ja Mohawkit (jotka olivat nykyisen New Yorkin osavaltion alkuperäisiä asukkaita).

Yhdysvaltojen sotavoimat

Sodan alussa 1775 oli osapuolena 13 siirtokuntaa, mutta vuodesta 1776 lähtien toisena osapuolena oli näiden siirtokuntien perustama valtio, jonka nimeksi tuli Yhdysvallat.

Samalle puolelle liittyi myös Vermontin tasavalta, joka oli itsenäinen vuosina 1777-1791. Alue oli irtautunut sekä New Yorkista että Isosta- Britanniata liittyen lopuksi Yhdysvaltoihin sen 14. osavaltioksi.

Amerikkalaisten laivasto käsitti alunperin vain 6 pientä kuunaria ja brigatiinia, jotka purjehtivat Bostonin rannikolla. 1770-luvun lopulla brittien merivoimat kokivat takaiskun Ranskan laivaston liittyessä tukemaan siirtokuntien laivastoa. Myös Espanja lähetti 50 alusta itsenäisyystaistelijoiden avuksi. Hollanti ei sotinut, mutta lähetti laivastoa Pohjanmerelle tukemaan Yhdysvaltain joukkojen laivaliikennettä.

Sodan alkaessa amerikkalaisilla ei ollut vakinaista armeijaa, vaan jokainen siirtomaa oli vastannut puolustuksestaan miliisin puolisotilaallisten joukkojen avulla. Miliisiin osallistuvat miehet palvelivat kerrallaan muutaman viikon tai kuukauden, sillä he eivät olleet halukkaita matkustamaan kauas kotoaan. Lisäksi miliisijoukoilla ei ollut säännöllistä harjoitusta eivätkä ne noudattaneet tiukkaa sotilaskuria. Koko vapaussodan aikana värvättyjä oli noin 231 800, mutta suurin määrä samaan aikaan oli vain 35 000.

Ranska liittyi vapaussotaan Yhdysvaltojen puolelle vuoden 1778 alussa, kun se oli ensin vakuuttunut voiton mahdollisuudesta. Myös Espanja liittyi samalle puolelle.

Myöhemmässä Mainen osavaltiossa ja Kanadan itärannikolla asuva Mi‘kmaq-intiaanien heimo liittyi siirtokuntien puolelle. Heitä oli enimmillään noin 200 000 henkeä. Myös pienempi heimo Choctawit liittyi siirtokuntien puolelle. Heille luvattiin maata sopimuksessa, mutta se ei pitänyt. Lähes koko luvattu alue vietiin heiltä myöhemmin  (amerikkalaisen valkoisen miehen mielivaltaa).

Vapaussodan eräitä huomattavia taisteluja

1. Lexingtonin ja Concordin taistelut olivat vapaussodan ensimmäiset taistelut 19. huhtikuuta 1775. Siinä brittien kenraaliluutnantti, Massachusettsin sotilaskuvernööri Thomas Gaken 700 miehiä vastassa oli vain 77 miliisin sotilasta. Taistelun jatkuessa voimasuhteet alkoivat tasoittua amerikkalaisten apujoukkojen ansiosta. Brittijoukot joutuivat perääntymään tappioita kärsien Bostoniin. Kaksi taistelua hävinnyt Gake kutsuttiin takaisin kotimaahan ja hän tilalleen nimettiin kenraali William Howe.

2. Miliisi piiritti sen jälkeen Bostonin kaupungin, joka sai avukseen meritse 4500 brittisotilasta. William Howen johdolla brittijoukot valtasivat Charlestownin niemimaan Bunker Hillin taistelussa. Vastarinta oli niin kovaa, että he menettivät melkein puolet rynnäkköjoukoistaan ja kokivat siis raskaita tappioita: 228 kuollutta ja 826 haavoittunutta. Bostonin piiritys ei silti loppunut. Vastanimitetty kenraali George Washington saapui ottamaan siirtomaajoukot komentoonsa.

3. Maaliskuussa 1776 tuotiin miliisien toukokuussa 1775 yllätyshyökkäyksellä helposti briteiltä valtaamasta Ticonderohan linnoituksesta saadut raskaat tykit asemiin Dorchesterin harjulle ja uhkasivat niillä brittien puolustusasemia. Sen seurauksena britit evakuoivat Bostonin ja poistuivat kaupungista 17. maaliskuuta 1776 siirtyen Halifaxin laivastotukikohtaan Kanadaan.

4. Syksyllä 1775 brittien prikaatinkenraali Richard Mongomeryn joukot marssivat pohjoiseen Ticonderohasta ja valloitti Montrealin 13. maaliskuuta 1776. Sen brittiläiset puolustajat vetäytyivät. Britit olivat vallanneet Montrealin seitsemän vuoden sodan aikana Ranskalta vuosina 1756-1763.

5. Amerikkalaiset joukot hyökkäsivät Quebeciin 31. joulukuuta 1775. Britit kenraalikuvernööri Guy Carletonin johdolla pystyivät kuitenkin torjumaan hyökkäyksen. Amerikkalaiset jatkoivat kaupungin piirittämistä, mutta 6. toukokuuta 1776 sinne saapui 8000 brittisotilasta avuksi. Siksi amerikkalaiset vetäytyivät paikalta omaan maahansa.

6. Kip’s Bayn maihinnousu oli brittien suorittama operaatio 15. syyskuuta 1776. Kenraaliluutnantti William Howen johtama maihinnousu tehtiin yli 4 000 sotilaan voimalla Manhattanille nykyisen itäisen 34. kadun kohdalla. Heitä vastassa oli noin 900 patrioottista miliisiä eversti William Douglasin johdolla. Amerikkalaisjoukkojen vastarinta murtui lähes heti, ja he perääntyivät paniikinomaisesti. Päivän päättyessä Howella oli hallussaan New Yorkin kaupunki.

7. Fort Washingtonin linnoitus sijaitsi Manhattanin luoteiskärjessä Hudson-joen kupeessa noin 75 metriä korkealla kukkulalla, mistä se hallitsi Hudson-joen kapeaa salmea vastarannalla olleen Leen linnoituksen kanssa. Fort Washingtonin valtaus tapahtui 16. marraskuuta 1776, jolloin Ison-Britannian armeija otti lopullisesti Manhattanin saaren haltuunsa.

8. Trentonin taistelu käytiin 26. joulukuuta 1776 siirtokuntien armeijan kenraalin George Washingtonin ylitettyä Delawarejoen ja hyökättyä yllättäen hesseniläisten palkkasotureiden varuskuntaan Trentonissa. Sen aikana amerikkalaiset vangitsivat melkein 1000 hesseniläistä palkkasotilasta. Näin saavutettu ylivoimainen voitto käytännössä vahvisti siirtokuntien armeijan iskukykyä.

9. Princetonin taistelu käytiin 3. tammikuuta 1777 brittien ja amerikkalaisten välillä Princetonissa New Jerseyssä. Se päättyi amerikkalaisten voittoon. Heillä oli 4500 miestä brittien 1200 miestä vastassa.

10. Briitiläisen kenraali Howen joukot voittivan Washingtonin armeijan joukot Brandywinen taistelussa 11. syyskuuta  ja valtasivat siirtokuntien pääkaupungin Philadelphian.

11. Yritys ajaa brittijoukot pois epäonnistui Germantownin taistelussa 2. lokakuuta. Tämän jälkeen amerikkalaiset joukot majoittuivat talveksi ja harjoittelivat saksalaisen paroni Fiedrich Wilhelm von Steubenin johdolla.

12. Itäisessä New Yorkissa toinen amerikkalaisjoukko voitti Saratogan taistelun 17. lokakuuta 1777 brittikenraali John Burgoyonea vastaan. Brittien armeijakunta joutui antautumaan.

Tämän voiton ansiosta Ranska päätti lähteä mukaan sotaan Britanniaa vastaan. Tätä pidetään sodan käännekohtana.

13. Siirtokuntien armeija hyökkäsi 28. kesäkuuta 1778 Monmouthin taistelussa marssilla ollutta brittiarmeijaa vastaan. Taistelu päättyi ratkaisemattomana, mutta toi myöhemmin etua siirtokunnille.

14. Siirtokuntien kaapparilaivasto teki joitakin menestykkäitä hyökkäyksiä Amerikan rannikon ulkopuolella, kuten Nassaussa Bahamassa. Huhtikuussa 1778 John Paul Jonesista tuli ensimmäinen amerikkalainen merisankari hänen onnistuttuaan valtaamaan vihollisen sota-aluksen HMS Draken Englannin vesillä.

15. Vuonna 1781 amerikkalaiset ja ranskalaiset joukot ja Ranskan laivasto saartoivat kenraali Cornwallisin Yorktownissa Virginiassa. Kenraali Washington marssi joukkoineen paikalle ja saartoa kiristettiin, kunnes britit antautuivat.

Rauhan solmiminen

Britannia ja siirtokunnat aloittivat rauhanneuvottelut Pariisissa vuonna 1782 ja syyskuussa 1783 solmittiin Pariisin rauha. Iso-Britannia tunnusti siirtokuntien itsenäisyyden ja luovutti kaikki intiaaniliittolaistensa maat Appalakkien ja Mississippi-joen välillä Yhdysvalloille.

Samalla määriteltiin raja Yhdysvaltojen ja Britannian Kanadan siirtokuntien välille. Molemmat maat saivat käyttää Mississippi-jokea kulkuväylänä.

Samalla solmittiin:

     - Britannia ja Ranskan välinen sopimus,

     - Britannian ja Espanjan välinen sopimus,

     - Britannian ja Hollannin välinen sopimus, koska Britannia oli julistanut aikaisemmin sodan myös Hollannille.

Tappiot

Britit menettivät vapaussodassa noin 25 000 miestä. Englannin laivastossa palvelleista merimiehistä 1240 kuoli taisteluissa. Tauteihin kuolleiden määrä oli noin 17 500. Sodan loppuvuosina pelkästään Virginian alueella menehtyi tauteihin noin 27 000 britteihin liittynyttä entistä orjaa.

Pahasti haavoittuneiden tai kuolleiden amerikkalaisten yhteismääräksi arvioidaan noin 50 000 henkeä. Näistä kuolleiden osuus oli lähes 25 000. Tähän eivät sisälly siviilien määrät. Siirtokuntien armeijan kuolleisuusluvut olisivat olleet vielä paljon suuremmat ilman laajaa rokotusohjelmaa. Tuo rokotustoimenpide toteutettiin vuosien 1777-78 aikana.

     KIRJALLISUUTTA

Henriksson, Markku: Tähtilipun maa - Yhdysvaltain alueen historia (Tammi, 2021).

Kero-Kostiainen-Virtanen: Uuden maailman jättiläinen - Yhdysvaltain historia (Otava, 1991).

Jaa tämä sivu