Eino Tienari 17.6.2020
Johdanto
Tämä on kolmas osa kirjoittamaani sarjaan Normandian maihinnoususta kesäkuussa 1944 Ranskassa. Ensimmäinen osa "Liittoutuneet valmistautuivat Normandian maihinnousuun" (30.5.2020) on hyvä lukea ennen tätä kirjoitusta. Sieltä löytyy myös alueen kartta, johon on merkitty maihinnousupaikat.
Toinen kirjoitus ”Maihinnousu: Utah- ja Omaha-rannat” (7.6.2020) kertoi mm. lähteinä käytetystä kirjallisuudesta ja liittoutuneiden valtavan suuren laivaston siirtymisestä Iso-Britannian rannoilta Normandiaan.
Englantilaisia ja kanadalaisia laskuvarjojoukkoja saapui ensin
Brittiläisen laskuvarjodivisioonan prikaatin kaksi pataljoonaa ja yksi kanadalainen laskuvarjopataljoona pudotettiin laskuvarjoilla ja liitokoneilla itään Ornejoesta suojaamaan vasenta sivustaa. Brittiläinen divisioona oli ensimmäinen joukko-osasto, joka aloitti toiminnan vähän yli keskiyön.
Liitolentokoneilla Cabourgin rantalomakeskuksen lähelle maahanlaskettu yksikkö oli majuri John Hornen johtaman brittiläisen 2. pataljoonan D-komppania. Sen kohteena oli Pegasus-silta ja muut maihinnousualueen itäisen sivustan jokien ylityspaikat sekä tämän lisäksi tykkipatteri Mervillessä. Tykit tuhottiin ja sillat vallattiin. Ne pidettiin kunnes kommandojoukot vapauttivat heidät myöhään kesäkuun 6. päivän iltana.
Caenin kanavan sillan, Pegasus-sillan, valtaamiseen käytettiin kahta joukkuetta. Yksi liitokone laskeutui huonossa näkyvyydessä sillan kupeeseen ja sen nokka tunkeutui sillan eteen pystytetyn piikkilankaesteen läpi. Brittiläiset taistelijat ryntäsivät ulos rikkoutuneesta koneen rungosta ja ottivat sillan haltuunsa. Tuon sillan ainoa vartija luuli liitokonetta pakkolaskun tehneeksi pommituskoneeksi.
Maahanlaskujoukot valloittivat tai räjäyttivät viisi muuta siltaa ja katkaisivat näin saksalaisten vastahyökkäyksen reitin. Divisioonan kohteen oli myös Mervillessä sijaitseva rannikkotykkipatteri, jonka kaksi tykkiä ja kymmenen raskasta konekivääriä uhkasivat brittien maihinnousurantoja ja rannikon edustalla olevia aluksia. Kesäkuun 5. päivän iltana 100 raskasta Lancaster-pommituskonetta oli pommittanut patteria saamatta aikaan merkittäviä vaurioita.
Everstiluutnantti Terence Otwayn laskuvarjopataljoona oli määrä pudottaa patterin lähelle klo 0:50. Kiivas ilmatorjuntatuli hajotti pataljoonan niin pahoin, että kello puoli kolmeen mennessä sen 650 taistelijasta vain 150 oli saapunut kohtauspaikalle. Miehet työntyivät vihollisen puolustuksen läpi ja suuntasivat konekivääritulta tykkiasemien ampuma-aukkoihin. Saksalaiset antautuivat.
Gold-ranta
Brittiläisten joukkojen tappioiden osasyynä oli se, että uivien Sharon-panssarivaunujen tulo viivästyi. Saksalaiset olivat linnoittaneet rannalla olevan kylän vahvasti. Brittiläisten 50. jalkaväkidivisioona eteni kuitenkin tavoitteena olleelle tielle.
Laivaston tulivalmistelu alkoi kello 5:10 risteilijä MHS Orionin ampuessa ensimmäiset laukaukset. Maihinnousujoukot nousivat sen jälkeen maihin kello 7:50. Saksalaisten ulomman puolustuslinjan romahdettua divisioona lähti etenemään rannalta. Iltaan mennessä lähes 25 000 sotilasta oli noussut maihin tällä rantakaistaleella.
Miehiä menetettiin kuolleina vain noin 410.
Juno-ranta
Tällä rannalla kanadalainen divisioona halusi kostaa kärsimiään tappiotaan saksalaisille. Vastarinta oli aluksi kovaa ja kanadalaisilla kului yli kolme tuntia, ennen kuin he saivat haltuunsa Saint-Aubin-sur-Merin kaupungin. Läpäistyään myöhemmin saksalaisten heikon puolustuksen he saattoivat edetä sisämaahan suhteellisen helposti.
Kun nousuvesi alkoi päivän mittaan kohota, saksalaisten rantaesteet aiheuttivat pahaa vahinkoa tyhjien maihinnousuveneiden yrittäessä peruuttaa pois rannalta. Ensimmäisen hyökkäysaallon rannalle tuoneista 24 veneestä 20 vaurioitui pahoin tai tuhoutui päivän aikana. Veden nousu aiheutti rantaesteiden peittymisen näkyvistä. Tämä viivästytti toisen ja kolmannen aallon saapumista muiden joukkojen vahvistukseksi. Aikataulu sekoittui sen vuoksi niin pahasti, että kanadalaiset maajoukot eivät saavuttaneet päivälle asetettuja tavoitteita.
Päivän loppuessa oli vaikeuksista huolimatta tähän kohtaan rantautunut 14 000 kanadalaista sotilasta. Kanadalainen divisioona tunkeutui sisämaahan pisimmälle kuin mikään muu sinä päivänä rantautunut joukko-osasto.
Paha takaisku oli Carpiquet’n lentokentän jääminen saksalaisten haltuun. Se tuli aiheuttamaan maihinnousujoukoille huomattavia tappioita tulevina viikkoina. Kentän läheisyydessä käytiin myöhemmin koko Normandia-sotatoimen kiivaimmat taistelut. Vasta paljon myöhemmin britit onnistuivat ottamaan kentän omaan käyttöönsä kärsittyään samalla suuria tappioita.
Ensimmäinen saksalaisten vastahyökkäys kohdistui Juno- ja Sword-rantojen väliin. Kanadalaiset sinnittelivät useita saksalaisen SS-divisioonan hyökkäyksiä vastaan 7. ja 8. kesäkuuta.
Juno-lohkon kokonaistappio kolmena ensimmäisenä päivänä oli 870 miestä.
Sword-ranta
Maihinnousua rannalle edelsi perusteellinen laivatykistön tulivalmistelu. Brittiläiset taistelulaivat Ramillies ja Warspite sekä tykkialus Roberts moukaroivat rannan lähellä olevia saksalaisten pattereita 15 tuuman tykkiensä yhteislaukauksilla. Englantilaiset laskivat veteen 40 kpl DD-panssarivaunuja alle kilometrin päässä rannasta. Vaunuista 34 pääsi rantaan, mikä oli parempi tulos kuin muilla rannoilla.
Hyvin tuetut brittijoukot tuhosivat helposti sen mitä saksalaisten puolustuksesta oli jäljellä laivaston suorittamasta tulivalmistelusta. Kello 8:30 mennessä ranta oli otettu kokonaan haltuun. Raivauspanssarivaunut avasivat nopeasti väyliä miinoitteiden läpi.
Brittien jalkaväkidivisioonalle sen päivän tärkein tavoite oli Caenin kaupungin valtaaminen. Se sijaitsi 13 kilometriä rannikolta sisämaahan päin. Liittoutuneiden hallussa se suojaisi maihinnousun joukkojen vasenta sivustaa odotettavissa olevilta saksalaisten vastahyökkäyksiltä.
Kello 11:00 mennessä prikaatin kolme pataljoonaa olivat Hermanvillen luona ja olivat valmiit etenemään kaupunkiin. Pataljoonia tukemaan oli käsketty King’s Shropshire Light Infantry -jalkaväkirykmentti. Sen oli määrä liikkua Staffordshire Yeomanry -panssarirykmentin vaunujen kyydissä prikaatin mukana Caeniin.
Prikaatin tueksi tarkoitetut panssarivaunut eivät päässeet poistumaan rannalta ruuhkien vuoksi. Rannalta poistumisen reitit olivat vihollisen tulen alla, mikä aiheutti ajoneuvojen kulkemisen ruuhkautumista. Jalkaväen käskettiin siksi siirtyä kohtaamispaikalle jalkamarssina. Tämä viivästytti pahoin etenemistä Caenin suuntaan ja antoi saksalaisille aikaa järjestää joukkonsa vastahyökkäykseen.
Koska englantilainen Montgomery ei kyennyt ottamaan haltuun Caenia heti maihinnousun alussa, koko Normandia-sotatoimi melkein pysähtyi, vaikka sitä ei heti huomattu. Toisella suunnalla amerikkalaisten joukkojen etenemistä hidasti pahoin vaikeakulkuinen maasto, joka auttoi saksalaisia puolustajia. Caenin kaupungin jälkeen olisi ollut tasaisempaa ja maasto panssariyksiköille helppo kulkea. Caen vallattiin kuitenkin vasta noin kuukauden kuluttua.
Ensimmäisen päivät tappiot olivat Sword-rannalla 630 henkeä.
Saksalaiset epäröivät ja menettivät aikaa
Aluksi maihinnousuun Normandian rannikolla ei uskottu Saksan ylimmässä johdossa. Liittoutuneiden tekemä harhautus toisesta maihinnousun paikasta kanaalin kapeimmalta kohdalta toimi kuten sen pitikin.
Rommel oli matkustanut samana päivänä vaimonsa syntymäpäiville. Yksittäiset saksalaiset upseerit käyttivät kuitenkin aloitekykyään. Kello 1:30 tarttui 21. panssaridivisioonan 125. rykmentin komentaja eversti Hans von Luck toimeen heti saatuaan ensimmäiset ilmoitukset maahanlaskusta ja käski rykmenttinsä kokoon. Kello 2:30 upseerit ja miehistö seisoivat käynnissä olevien panssarivaunujensa vieressä rivissä ja odottivat käskyjä. Niitä ei tullut Hitlerin tekemän virheen takia.
Vasta kello 10:00 adjutantti, kenraaliluutnantti Rudolf Schmindt lopulta herätti johtajan. Hitler käski välittömästi esikuntapäällikön kenraali Wilhelm Keitelin ja sotilaallisen neuvonantajansa kenraalieversti Alfred Jodlin puheilleen. Kului useita tunteja ja sitten Hitler teki päätöksensä. Hän julisti: ”Tämä ei ole vielä oikea maihinnousu.” Hän kuitenkin päätti antaa läntisten saksalaisten joukkojen komentajalle Rundstedtille tämän ennen aamunkoittoa pyytämät kaksi panssaridivisioonaa.
Normandiaan palaava Rommel oli iltakuuden aikoihin ehtinyt noin 150 kilometriä Pariisista koilliseen sijaitsevaan Reimsiin. Sieltä hän soitti ja kuuli huonot uutiset panssarijoukkojen vastahyökkäyksen viivästymisestä. Hän jatkoi matkaa.
Hitlerin itselleen määränneen komentovallan käyttämättä jättäminen aiheutti viivytyksen. Sen vuoksi ei saatu lupaa käskeä 21. panssaridivisioonan osastoja vastahyökkäykseen, ennen kuin britit ja kanadalaiset olivat lähes vakiinnuttaneet sillanpäänsä ja alkaneet edetä sisämaahan. Vasta illalla kello 19:00 ryhmittyi 21. panssaridivisioona hyökkäykseen yhdessä 192. panssarijalkaväki-rykmentin kanssa. Hyökkäyksen tavoitteena olivat brittien hallussa olevat rannat.
Ilmatila oli liittoutuneiden hallussa
Saksan ilmapuolustus rannikolla koostui vain 170 hävittäjästä, koska aikaisemmat valmistelevat ilmahyökkäykset olivat tuhonneet Luftwaffen (Saksan ilmavoimien) taisteluvoiman pohjoisen Ranskan lentokentillä. Koko laajemmalla läntisellä alueellakin laskettiin olevan vain 320 taistelukelpoista lentokonetta. Useimmat ensimmäisiin taisteluihin osallistuneet Luftwaffen lentokoneet ammuttiin alas.
- - - - - - - - - -
LUKIJALLE
Tähän kolmen kirjoituksen sarjaan on tulossa vielä neljäs ja viimeinen kirjoitus. Siinä on tarkoitus käsitellä maihinnousun jälkeisestä ajasta erityisesti Pariisin vapauttamiseen johtavia tapahtumia sekä liittoutuneiden että saksalaisten Ranskan miehittäjien näkökulmasta.
Seuraavana on ensin video taisteluista Normandiassa (kestoaika10 minuuttia, tekstitetty englanniksi klikkaamalla alhaalta) ja sen jälkeen
valokuvia tuolta ajalta Ranskan Normandiasta artikkelin otsikon mukaisista aiheista, yhteensä 5 kuvaa.
Tätä dokumenttia on katsottu yli 2 miljoonaa kertaa. Tuotanto: Sky News.