Petsamo Suomen osana

Eino Tienari  24.5.2020     (Kalevan blogissa 24.9.2019)

ELÄMÄÄ SUOMEN PETSAMOSSA

Alkuperäisväestönä Petsamon aluetta asuttivat koltat eli kolttasaamelaiset. Heidän asuinalueensa ulottui Norjan alueelta Kuolan niemimaan luoteisosiin Venäjällä. Koko Koltanmaa muodostui seitsemästä siidasta eli lapinkylästä, joiden kesken se oli jaettu poronhoitoalueiksi. Ne olivat Paatsjoki, Petsamo ja Suonikylä (Suomen puolella Petsamossa), Näätämö (Norjan puolella), Muotka, Nuortjärvi ja Hirvas (Venäjän puolella).

Petsamon alue kuului Suomeen Tarton rauhasta lähtien vuosina 1920-1944. Kun alue liitettiin Suomeen, tehtiin useita väestölaskentoja. Vuoden 1934 laskennassa asukkaita oli noin 3000. Paikallista elinkeinotoimintaa hoitivat Suomeen liittämisen jälkeen ensin muutaman vuoden valtion yhtiö Oy Petsamo Ab, mutta sen jälkeen Petsamon Kalanmyyntiosuuskunta ja Petsamon Osuuskauppa. Uusi jäämerentie valmistui 1931 yhdistämään Rovaniemen ja Petsamonvuonon rannalle suomalaisten Liinahamarin sataman.

KIRKOLLINEN ELÄMÄ

Petsamon luostarin rakentaminen aloitettiin vuonna 1886. Sinne rakennettiin myös Yläluostarin kirkko. Petsamon kirkonkylään rakennettiin myöhemmin ortodoksista seurakuntaa varten Parkkinan eli Alaluostarin kirkko. Vuonna 1920 Petsamon ortodoksinen luostari sai jatkaa supistettuna toimintaansa siirrettynä Suomen ortodoksisen autonomisen kirkon yhteyteen. Sen johtajaksi tuli pappismunkki Jakinfin Valamon luostarista. Petsamon alueen paikallisen ortodoksisen seurakunnan esimiehenä toimi pastori Yrjö Räme vuodesta 1929 alkaen.

Luterilaisia suomalaisia oli Petsamossa v. 1921 noin 700, mutta vuonna v. 1939 jo noin 3800. Seurakunta kuului Oulun hiippakuntaan. Pappina siellä olivat vuodesta 1922 alkaen mm. V.M. Aavikko, K.M. Päivärinta ja Sulo Soriola. Koska kirkkorakennusta ei aluksi ollut, hallitus määräsi Alaluostarin kirkon ortodokseilta luterilaisen seurakunnan käyttöön.

KAIVOS

Kolosjoen nikkelikaivos sai alkunsa 1920-luvun alussa tehdystä geologisesta malmilöydöstä. Kesään 1931 asti tutkimuksia johti valtiongeologi Tanner, 1931-34 professori Sederholm ja tohtori Väyrynen. Suomalainen yhtiö Petsamon Nikkeli Oy perustettiin 1934. Kaivos valmistui vuonna 1943 ja malmin sulattamiseen tarvittava sähkö tuotettiin sitä varten rakennetussa Padasjoen Jäniskosken voimalaitoksessa.

TIETOKIRJOJA

Perinteenkerääjä Samuli Paulaharju kirjoitti matkoilla saamistaan kokemuksista kirjan ”Kolttien mailla, 1921”.

Petsamon eläimistön tutkimuksen aloitti oululaissyntyinen lintujen tutkija maisteri Einari Merikallio. Ensimmäinen Petsamon luontoa esittelevä kirja oli Merikallion 1924 julkaisema sen lintumaailmaa kuvaileva kuvateos ”Jäämeren ääreltä”. Merkittäviä kasvitieteellistä tutkimuksia olivat Niilo Söyringin (Petsamon tunturivyöhykkeen kasvit, 1938) ja Aarno Kalelan (Kalastajasaarennon niityt, 1939) väitöskirjat.

Vuonna 1999 julkaistiin monipuolinen usean asiantuntijan voimin koottu historiateos ”Turjanmeren maa, Petsamon historia 1920-1944”. Sen toimittivat Oulun yliopiston historian professori Jouko Vahtola ja Oulun maakunta-arkiston johtaja Samuli Onnela ja se on edelleen hyvä peruskirja Petsamosta. Turun yliopiston historian dosentti Mikko Uola on julkaissut vuonna 2012 kirjan ”Petsamo 1939-1944”. Molemmissa näissä tietokirjoissa on runsaasti historiallisesti arvokkaita valokuvia.

MERIKALASTUS PETSAMOSSA

Kalastus oli Petsamon asukkaiden pääasiallinen toimeentulon lähde poronhoidon ja maatalouden rinnalla. Sitä harjoitettiin enimmäkseen avoveneillä, joissa oli airot ja purjeet. Ennen 1. maailmansotaa pyyntiaikaan saapuivat pomorit eli venäläiset kauppiaat, jotka kävivät ostamassa kaiken kalan.

Suomeen liittämisen jälkeen 1920 kärsivät asukkaat puutetta kalan Venäjälle viennin loputtua. Kuitenkin kalastuksen sallittiin jatkuvan myös Venäjän puoleisella merialueella maiden välisellä sopimuksella. Alukset olivat vuosikymmenen lopussa parantuneet huomattavasti 1920-luvun alkuajoista ja niistä suurin osa oli jo moottoriveneitä. Pyydykset olivat tulleet monipuolisemmiksi ja ammattitaito oli kohonnut. Koska nousu- ja laskuveden erotus oli yli kaksi metriä, oli laiturit rakennettava syvään veteen. Ilman tällaista laituria oli kalojen maihin vieminen tehtävä niin, että kalat noudettiin soutuveneellä ankkurissa olevasta pyyntialuksesta. Se aiheutti lisätyötä.

Loviisan Kalastus Oy muodosti vuonna 1931 tytäryhtiökseen Petsamon Kala Oy:n, jonka tehtävänä oli sekä pyytää että jalostaa kalaa. Toiseksi yhtiöksi perustettiin Petsamon Öljy- ja Kalajauhotehdas Oy. Jälkimmäinen oli ensimmäinen uudenaikainen ja täydellinen kalajauhotehdas Suomessa. Nämä yhtiöt pyrkivät kehittämään toimintaansa kokovuotiseksi ja siis ostamaan kalaa kaikkina vuodenaikoina.

Ragnar Nordström lähti 1932 Petsamoon tutkimaan mahdollisuuksia kalastaa Jäämerellä ja käyttää hyväksi mahdollisuuksia, jota siellä oli tarjolla. Hän antoi ostaa yhtiölleen Norjasta kaksi pienehköä kalastusalusta, jotka oli varustettu turskan siimakalastukseen. Pienet laivat kuljettivat saaliinsa satamaan Paitahaminaan Petsamonvuonon suun itäpuolelle. Siellä turska käsiteltiin ja ripustettiin telineille kuivumaan auringossa. Siellä saattoi samalla kertaa riippua miljoona kiloa tuoretta tavaraa.

Myöhemmin Nordström hankki kaksi isompaa jäämerelle kalastamiseen sopivaa laivaa. Tällaisia ulkomerelle purjehtimaan kykeneviä laahanuotta-aluksia olisi pitänyt olla paljon enemmän, jotta elinkeno olisi ollut taloudellisesti kannattavaa. Neuvostoliitolla niitä oli samaan aikaan yhteensä 80. Toinen suuri puute oli se, ettei Liinahammarista saatu ennen talvisotaa rakennettua kunnollista satamaa. Ulkomaalaiset kalastuslaivat veivät saaliinsa mieluummin Norjaan, joka hyötyi tilanteesta. Norja sai näin myös laivojen huoltamisesta saatavat tulot itselleen. Suomen hallitus ei ollut valmis sijoittaman tarpeeksi rahaa Petsamon kehittämiseen jäämerentien valmistuttua.

KALANSAALIIT JÄÄMERELLÄ

Jäämerellä toimi 1935 yli tuhat suomalaista kalastusalusta. Nämä alukset kalastivat enimmäkseen Suomen ja Venäjän rannikoilla. Turskan lisäksi oli kampelan, sillin ja lodan eli villakuoren pyyntiä. Lotaa pyydettiin syöttikalaksi ja kalajauhon valmistukseen. Vuosina 1921, 1931 ja 1941 poikkeuksellisesti sukukypsä silli nousi parvina vuonoon kutemaan. Sillä oli merkitystä ansioita tarvitseville kalastajille ja myös muualta paikalle Petsamosta sillinpyyntiin saapuneille ihmisille.

Hyyssää eli korjaa kutsuttiin myös "pietarinkalaksi". Hyyssä oli turskaa pienempi ja sitä saatiin turskanpyynnin yhteydessä. Saita eli sei saapui Petsamon vesille ennen kesäkuun loppua. Se viihtyi parhaiten matalikoilla ja esiintyi suurina parvina. Myös puna-ahven oli tärkeä kala. Ruijanpallas oli iso ja sen pyynti oli tuottavaa. Se saattoi painaa jopa 250 kg. Pummanginvuonon suulla oli hyvä pallaspaikka, josta tuli kookkaita kaloja.

PETSAMON JOET JA JÄRVET

Myös jokikalastus oli tuottoisaa Petsamossa. Pyyntivälineinä olivat padot ja verkot. Jokivarsien siirtosuomalaiset ja koltat, joilla oli etuoikeus lohenpyyntiin, harjoittivat sitä. Kolme jäämeren laskevaa jokea Paatsjoki, Petsamojoki ja Vuoremijoki olivat myös lohijokia. Paras pyyntiaika oli kesä-heinäkuussa.

Petsamossa oli useita kalaisia järviä, joista rantojen ja lähiseutujen asukkaat kalastivat sekä kesällä että talvella. Siinä käytettiin omia hamppuverkkoja tai ostettuja puuvillalankaisia verkkoja. Saaliskaloina olivat siika, hauki, ruutana, taimen ja ahven. Ylimääräiset kalat myytiin Norjaan tai suomalaisiin kauppoihin. Kuljetukset tapahtuivat poroilla.

PETSAMON MERKKIPÄIVÄ

Jatkosodan aselevosta 4. syyskuuta 1944 ja Petsamon alueen luovuttamisesta Neuvostoliitolle välirauhan sopimuksella 19. syyskuuta 1944 on nyt kulunut noin 76 vuotta. Syyskuun alussa Petsamo oli vielä saksalaisten sotavoimien hallussa. Sen asukkaiden evakuointi suoritettiin nopeasti. 

 - - - - - - - - 

Tässä on 6 vanhaa valokuvaa Petsamosta:

Jaa tämä sivu