Neuvostoliiton hyökkäys Syväriltä U-linjalle

Eino Tienari 21.4.2021

Johdanto

Tämä on 3-osainen artikkelisarja Neuvostoliiton ja Suomen sodasta ja taisteluista Aunuksen Karjalassa ja Kannaksen rintaman pohjoisosassa. Aloitin sen kirjoituksella Syvärin sota 1, joka käsitteli jatkosotaa Syvärillä syyskuusta 1941 toukokuuhun 1944. Erityisesti kerrottiin 17. Divisioonan ja Rajajääkäripataljoona 4:n taisteluja ja ryhmityksiä.

Tässä osassa Syvärin sota 2 tapahtuu suurhyökkäys kesäkuussa 1944. Venäläiset etenevät Laatokan pohjoispuolella lähelle vanhaa Suomen rajaa. Laatokan suunnalta venäläiset tekevät onnistuneen maihinnousun suomalaisten yllätykseksi. Hyökkäykset pysähtyivät tiukassa tilanteessa kuitenkin U-asemaan. Tässä käsitellään erityisesti 5., 7. ja 8. Divisioonan sekä Rajajääkäripataljoona 4:n osuutta sotatapahtumiin.

Kolmannessa osassa Ihantala-44 kerrotaan Tali-Ihantalan suurtaistelusta mm. Jalkaväkirykmentti 50:n näkökulmista. Taistelua kuvataan sen lisäksi laajemminkin Suomen sotahistoriasta asioita valikoiden.

Tiivistelmä hyökkäyksestä Syvärin rintamalta U-linjalle

Tämä tapahtumien aikataulu perustuu kirjaan Ilkka  Enkenberg:”Jatkosota, päivä päivältä” (2014):

9.6. Neuvostoliiton hyökkäys Kannaksella alkoi tykistökeskityksin, ilmahyökkäyksin ja tiedusteluhyökkäyksin.

16.6. Aunuksen Ryhmä Syvärin rintamalla sai käskyn vetäytyä Suomen vanhalle rajalle.

17.6. Suomalaiset joukot alkoivat vihollisen huomaamatta vetäytymisen Syväriltä.

19.6. Suomalaiset vetäytyivät Syvärin sillanpäästä.

20.6. Neuvostoliitto valtasi yhdessä päivässä Viipurin kaupungin.

21.6. Neuvostoliitto aloitti hyökkäyksen Syvärin rintamalla.

22.6. Venäläiset nousivat maihin suomalaisten selustaan Laatokan kautta Tuuloksessa.

24.6. Suomalaisten puolustus murtui Aunuksessa ja he lähtivät vetäytymään. Samaan aikaan II AK alkoi vetäytymisen Maaselän kannaksella Syvärin pohjoispuolella.

25.6. Tali-Ihantalan suurtaistelu alkoi Kannaksen pohjoisosassa.

28.6. Petroskoi eli toisella nimellä Äänislinna takaisin Neuvostoliitolle.

4.7. Suomen asemat Tulemajoella Laatokan Karjalassa murtuivat.

7.7. Aunuksen Ryhmän komentaja Talvela määräsi joukot vetäytymään U-asemaan.

10.7. VI Armeijakunta ryhmittyi U-asemaan, jota vastaan Neuvostoliitto hyökkäsi samana päivänä.

15.7. Neuvostoliitto murtautui U-asemaan Nietjärvellä.

16.7. Vihollisen selustaan jätetyt tiedustelupartiot havaitsivat, että neuvostojoukkoja ja panssareita siirrettiin pois Suomen vastaiselta rintamalta.

17.7. Suomalaiset voittivat sisäänmurtautuneet vihollisjoukot U-aseman Nietjärvellä.

20.7. Suomi vetäytyi Laatokan Karjalassa Loimola-Tolvajärvi-linjalle.

22.7. Venäläiset lyötiin Vegarusjärvellä U-aseman suunnalla.

23.7. Suomi siirtyi puolustukseen U-aseman pohjoisosassa.

26.7. Neuvostoliiton suurhyökkäys Ilomantsissa alkoi kahden divisioonan ja viiden prikaatin voimalla. Suomen puolella oli puolustamassa Ryhmä Raappana.

27.7. Venäläiset saivat murron U-asemaan, mutta tilanne selvitettiin suomalaisten ankaran tykkitulen avulla.

29.7. U-aseman pohjoisosassa alkoi asemasota sodan loppuun asti.

13.8. Ilomantsin suurhyökkäys U-aseman pohjoispuolella torjuttiin lopullisesti.

24.8. Suomen johtajat päättivät pyrkiä mahdollisimman nopeasti rauhaan Mannerheimin aloitettua presidentin viran hoitamisen vähän aikaisemmin.

4.9. Suomalaiset lopettivat sopimuksen mukaisesti ampumisen. Venäläiset tekivät sen vasta seuraavana päivänä.

U-aseman rakentaminen

U-asema eli Pitkärannan–Loimolan linja (U-linja) oli jatkosodan aikainen puolustuslinja. U-asema sai nimensä sen pääsuunnittelijan ja varustamistöiden johtajan, majuri Yrjö Urton mukaan.

Linjan linnoitustyöt alkoivat joulukuussa 1943. Torjuntataistelujen alkaessa kesällä 1944 linja oli 55 kilometriä pitkä ja se oli parhaiten varustettu Uomaan ja Pitkärannan suunnissa. Linjalla oli 15 valmista betonikorsua, 300 metriä panssariestettä ja viisi kilometriä taisteluhautaa. Muuten asema oli enimmäkseen keskeneräinen.

Suomalaisten vetäytyessä U-asemaa varustettiin kuumeisesti; 3. heinäkuuta mennessä aseman eteläosissa oli paikoillaan jo neljä patteria. Heinäkuun 7. päivänä, lähes kolme viikkoa kestäneiden yhtäjaksoisten taistelujen jälkeen Talvelan joukot olivat U-aseman etumaastossa. Suomalaiset joukot miehittivät U-aseman pääosin 10. heinäkuuta mennessä.

Tuuloksen maihinnousu

Rantatorjunnasta vastasi Rannikkotykistörykmentti 13:n yksi meriammuntaan soveltunut patteri Hatsissa. Ainoa puolustusta vahvistanut päätös oli Aunuksenkaupungista Nurmoilan ja Säntämän kautta Viteleeseen johtaneen kiertotien rakentamisen aloittaminen toukokuussa 1944. Tie kulki noin kuuden kilometrin päässä Tuuloksesta. Siten kunnollista rinnakkaisyhteyttä ei ollut.

Aamulla 23. kesäkuuta neuvostoilmavoimat hiljensivät ensin Hatsin patterin ja sen teon jälkeen merijalkaväki nousi maihin vaivatta, sillä ranta oli vain tähystäjien miehittämä. Puoleenpäivään mennessä sillanpää oli laajentunut kilometrin syväksi ja neljä kilometriä leveäksi. Suomalaisten huoltotiet PSS-aseman puolustajille olivat katkenneet. Toinnuttuaan ensijärkytyksestä suomalaiset aloittivat vastatoimet. Suomalaisten vastahyökkäykset olivat kuitenkin ponnettomia ja johtivat raskaisiin tappioihin. 

5. Divisioona

Sen komentaja oli 16.6.1942 alkaen kenraalimajuri Kustaa Tapola. Jatkosodan alkaessa kesällä 1941 siihen kuuluivat: Jalkaväkirykmentit 2, 22, 23 ja 44, Raskas patteristo 24, Kevyt osasto 4, Pioneeripataljoona 21, Viestipataljoona 23 ja Sissiosasto. Sen miehistö oli koottu kutsunnoissa mm. Kanta-Hämeen ja Lounas-Hämeen suojeluskuntapiireistä.

Syvärin eteläpuolella sijainnut sillanpää tyhjennettiin suunnitelmien mukaisesti 17. kesäkuuta. Se onnistui niin hyvin, että neuvostojoukot huomasivat tapahtuneen vasta kahta päivää myöhemmin.

Kesäkuun 21. päivän aamuna neuvostotykistö aloitti rumputulen Syvärin yli. Suomalaisten asemiin putosi kaikkiaan noin 80 000 kranaattia ja yli 60 000 miinaa. Hyökkäyksen painopiste oli Lotinapellolla, 5. Divisioonan lohkolla. Tulivalmistelun päätyttyä hyökkääjä työnsi Syväriin yli 2 000 ylimenovälinettä: lauttoja, syöksyveneitä, ponttoneita sekä uivia autoja ja panssareita.

Puolustajien päävoimat ryhmittyivät PSS-asemaan 24. kesäkuuta mennessä; 5. divisioona ja 15. prikaati vetäytyivät puolustusasemiin viime hetkellä uupuneina ja neuvostojoukot kintereillään.

Tuuloksen maihinnousun paikan puolustajat eivät enää yrittäneet venäläisten sillanpään tuhoamisesta, vaan sen rajoittamisesta, kunnes 15. Prikaati ja 5. Divisioona ehtisivät ohittaa alueen kehnoa, mutta käyttökuntoista kiertotietä pitkin. 15. Prikaatin joukkojen vetäytyessä neuvostojoukot ylittivät Tuulosjoen ja saivat yhteyden sillanpäässä olleisiin joukkoihin. 5. Divisioona jatkoi kiivaasti taistellen vetäytymistään vielä 27. kesäkuuta. Huonokuntoisella tiellä jouduttiin raskas kalusto hylkäämään tienpuoleen.

Divisioona puolusti U-linjaa Laatokan puoleisessa osassa (kartalla oikealla).

5. Divisioonan Päämajalle tekemien määräaikaisilmoitusten mukaan sen kokonaistappiot koko jatkosodan aikana olivat kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina yhteensä 10 600 miestä.

8. Divisioona

Syvärin hyökkäyksen aikana sen komentaja oli kenraalimajuri Antti Kääriäinen 15.3.1944 alkaen. Jatkosodan alkaessa kesällä 1941 siihen kuuluivat: Jalkaväkirykmentit 4, 24 ja 45, Kenttätykistörykmentti 11, Raskas patteristo 21, Kevyt osasto 9, Pioneeripataljoona 22, Viestipataljoona 27 ja ilmatorjunnan konekiväärikomppania. Se oli kutsunnoissa koottu mm. Uudenmaan ja Etelä-Kymen suojeluskuntapiireistä.

Heinäkuun 1. päivän yönä puna-armeijan kaartinjoukot karkottivat suomalaiset Suurimäen viivytyslinjasta. Aunuksen Ryhmän vasemmalla sivustalla taistellut 8. divisioona vetäytyi metsiä ja soita myötäillen Vieljärven maastoon.

Se puolusti U-linjaa Laatokan puoleisessa osassa (kartalla oikealla).

8. Divisioonan Päämajalle tekemien määräaikaisilmoitusten mukaan sen kokonaistappiot kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina olivat yhteensä 7 300 henkilöä. 

7. Divisioona

Suurhyökkäyksen aikana sen komentaja oli kenraalimajuri Selim Isakson 28.1.1944 alkaen. Jatkosodan alkaessa kesällä 1941 siihen kuuluivat: Jalkaväkirykmentit 9, 30 ja 51, Kevyt osasto 15, Kenttätykistörykmentti 2, Raskas patteristo 28, Pioneeripataljoona 35, Viestipataljoona 26 ja ilmatorjunnan konekiväärikomppania. Se oli koottu mm. Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan suojeluskuntapiireistä.

Vetäytyminen Syväriltä alkoi 17.6. joen toisella puolella olevan suomalaisten sillanpään tyhjentämisellä. Yläjuoksulla olleen 7. Divisioonan JR 30 vetäytyi suoraan Karjalan kannakselle asti.

Aunuksen kannaksen länsiosassa käytyjen raskaiden viivytystaistelujen aikana 7. divisioona vetäytyi Syväriltä pääosin Äänisen rantatietä ja osin Muurmannin rataa pitkin kohti pohjoista. PSS-aseman murtuminen nopeutti vetäytymistä. Äänislinnasta luovuttiin taistelutta 27.–28. kesäkuuta. Vaikka Talvelan saranaksi kaavailema PSS-asema oli pettänyt, ei Laatokan rantatien puolustus murtunut. Yhtämittaiset viivytystaistelut mahdollistivat koko itäisen Itä-Karjalan tyhjentämisen.

Divisioona puolusti U-asemaa kauempana Laatokkaa (kartalla vasemmalla).

Yhtymien Päämajalle tekemien määräaikaisilmoitusten mukaan 7. divisioonan kokonaistappiot kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina olivat jatkosodan aikana yhteensä 12 400 miestä, joka oli Suomen maavoimien divisioonien toiseksi suurin tappiomäärä koko sodan aikana.

Rajajääkäripataljoona 4

Yksikkö perustettiin Syvärillä joulukuussa 1941 maavoimissa jatkosodan alussa palvelleista rajamiehistä. Sen vaiheista asemasodan aikana on kerrottu tämän kirjoitussarjan 1. osassa.

11. Divisioonan JR 8 vetäytyi Tarsepoliin 17.6. – 18.6. Sen sijaan 11. Divisioona JR 50 ja Rajajääkäripataljoona 4 vetäytyivät Pidman sillan kautta JR 50:n jatkaessa divisioonansa mukana Karjalan kannakselle.

Syvärin ylitettyään RjP 4 määrättiin puolustukseen virran rantaan. RjP 4 suojasi 18.6. alkaen kahdeksan vuorokautta kestäneellä viivytyksellään Juksovasta Tarsepoliin noin 50 kilometrin matkalla 7. Divisioonan vetäytymisen. Pataljoona jäi viivytykseen  Miinalanjoella ja Tulemanjoella. Näissä taisteluissa pataljoonan komentaja majuri Olli Korhonen jäi yllätettynä ja haavoittuneena venäläisten vangiksi.

Sen jälkeen 9.7. se irrotettiin Aunuksen ryhmän reserviksi. Se siirrettiin 17.7. Vieksinjärvelle liitettäväksi heinäkuun alkupuolella perustettuun uuteen Rajajääkäriprikaatiin.

Se puolusti U-asemaa kauempana Laatokkaa (kartalla vasemmalla).

Nietjärven taistelu

Ratkaiseva taistelu U-aseman kohtalosta alkoi Nietjärvellä 15. heinäkuuta ja riehui kolme päivää. Linja piti muualla, paitsi 5. Divisioonan Jalkaväkirykmentti 44:n I ja II pataljoonan kaistoilla. Toisella puolustuslinjalla sijainnut Maksimmof-kukkula menetettiin ankaran taistelun jälkeen. Iltapäivällä 15. heinäkuuta hyökkääjä murtautui kolmannenkin puolustuslinjan läpi Teirilammen pohjoispuolella ja Yrjölässä, Nietjärven lounaisrannalla.

Kenraalimajuri Tapola käynnisti vastatoimet hyökkääjän lyömiseksi takaisin. Aunuksen Ryhmän reservistä kuljetettiin neljä pataljoonaa vahvistuksineen Nietjärvelle. Vastahyökkäykseen keskitettiin kahdeksan pataljoonaa. Ensimmäinen isku suoritettiin Teirilammen länsipuolelle murtautuneisiin neuvostojoukkoihin. Ne tuhottiin ilta- ja yötaisteluissa 15.–16. heinäkuuta.

Aamun valjettua tantereella oli arviolta 600 kaatunutta puna-armeijan sotilasta. Silti linjaan jäi 300–400 metriä leveä murtuma, jota suomalaiset eivät vielä saaneet tukituksi. Ilmatilaa hallinneet neuvostokoneet häiritsivät suomalaisten vastaiskuja parinsadan koneen voimin. Ne aiheuttivat suomalaisille paljon tappioita.

Vastahyökkäys alkoi tykistön ja kranaatinheittimistön tehokkaalla tulella 16. heinäkuuta. Jalkaväkirykmentti 45:n II pataljoona hyökkäsi pohjoisesta, 15. Prikaatin IV pataljoona koillisesta ja Jalkaväkirykmentti 44:n III Pataljoona luoteesta. Hyökkäys edistyi hitaasti ja suurin tappioin, sillä panssareita ei saatu tuhotuiksi maastovaikeuksien johdosta.

Käsikranaatein, liekinheittimin ja konepistoolein hyökkääjä pakotettiin yhä ahtaammalle. Viiden verisen tunnin jälkeen oli kolmesataa metriä taisteluhautaa suomalaisten käsissä. Neuvostoliiton 114. divisioona oli kärsinyt raskaan tappion. 

Video Nietjärven taisteluista animaatiofilminä. Sen kesto on 2:33. Siinä on suomenkielinen selostus ja tunnelmaa tuovia tehosteääniä.

Jaa tämä sivu