Junamatka
Eino Tienari 4.1.2021
Kirjoitettu vuonna 2008 Oulu-opiston kirjoittajakurssilla. Se on ”kuvaus elokuvasta, ei sen käsikirjoitus”. Sen juoni on kehitetty itse.
(Salin valot himmenevät ja väliverho aukeaa.)
Valkokankaalla on kuva rautatieasemalla odottavista ihmisistä. Näytetään välähdys veturista. Kuuluu pysähtyvän junan kohinaa ja kirskuntaa. Kuvataan aukeavia ovia. Sitten näkyy lähikuvassa ihmisen ylävartalo. Keski-ikäinen nainen on nostamassa laukkuaan kohti vaunun ylähyllyä.
Nainen: Onpa tämä raskas. Ohoh. Eipä se onnistu.
Mies: Hyvä rouva – tarvitsetteko apua?
Nainen: En ole rouva enkä ole ennenkään tarvinnut miesten apua. Noin kun ponnistan, niin …
Nainen ei jaksa nostaa laukkua ylös, vaan kaatuu miehen päälle. Iso laukku putoaa kolahtaen käytävän lattialle. Kuuluu töminää, huohotusta ja naureskelua.
Mies: Arvasinhan minä noin käyvän. Sainpa onneksi tämän pehmeän paketin syliini. Tuon kovan laukun alle en olisikaan halunnut jäädä.
Nainen: Mitä sieltä alta kuuluu? Hyvänen aika sentään! Istuinko minä teidän päällenne? Anteeksi kovasti. Miten tässä näin kävi?
Mies: Ei minulle ainakaan pahasti. Tällainen pehmeä ihminen ei olekaan koskenut minuun pitkään aikaan. Yleensä kimppuuni ovat käyneet vihaiset nuoret miehet.
Nainen: Jospa minä yritän nousta tästä. Kyllä minä yleensä jaksan nostaa painavia esineitä. Nyt kuitenkin horjahtanut tasapaino vei minut teidän päällenne.
Mies: Niin tuntui käyvän. Voisin minäkin tästä vähitellen nousta ylös.
Nainen: No niin. Nyt olen taas jaloillani. Ojennanpa käteni teille avuksi.
Mies: Kiitos. Enköhän tästä pääse. Olin juuri tulossa auttamaan, kun huomasin äkkiä istuvani alimmaisena.
Nainen: Tuntuiko se pahalta? Siis olla minun allani.
Mies: Ei se niin kipeältä tuntunut. Olihan teissä kiinnipitämistäkin. Syli tyhjänä olisi ollut ikävämpää.
Nainen: Jos kerran haluatte auttaa, niin jaksaisitteko vielä nostaa laukkuni?
Mies: Minäpä koetan. Nooin ja noin. Siellä se on.
Nainen: Onhan teillä vielä voimia jäljellä.
Mies: Onhan minulla. On tullut tehtyä kaikenlaista ulkotyötä. Olen pysynyt kunnossa.
+ + +
Nainen: Minun paikkani on tuo ikkunan viereinen.
Mies: Näköjään minun on istuttava viereenne. Kyllä minä uskallan jäädä siihen. Olihan se äkillinen tutustuminen.
Nainen: Niin tässä kävi. Voin saman tien kertoa nimeni. Voit sanoa minua Pirkoksi. Voimme kai sinutella.
Mies: On mukava tavata matkoilla uusia ihmisiä. Minun nimeni on Veikko. Se on sama kuin eräällä kuuluisalla hiihtäjällä.
Nainen: Mistä ihmeen hiihtäjästä sinä puhut?
Mies: Tietenkin siitä Veikko Hakulisesta. Sehän oli kuuluisa latujen kiitäjä paljon ennen näitä nykyisiä.
Nainen: Se on kyseenalaista se suomalaisten hiihtäjien maine.
Mies: Niinhän se viime aikoina on ollut. Siksi minä kunnioitan enemmän tätä Veikkoa. Hänen lisäkseen on kai mainittava Eero Mäntyranta.
Nainen: Olen kyllä samaa mieltä. Vaan huh – kun tuli lämmin tuossa touhutessa.
Mies: Niinpä. Ajattelin sinun alla istuessani, että onpa kuumaverinen nainen. Heti vain tulee syliin ja niin edelleen.
Nainen: Hui! Et kai ole tosissasi.
Mies: Tarkoitan, että ei se tuntunut pahalta. Olisin siinä voinut istua pitempäänkin.
Nainen: No. Jatketaan nyt vain sievästi vierekkäin. Olen sen verran rohkea nainen, että en minä miehiä pelkää!
Mies: Sehän on hyvä. Minä nimittäin monesti arastelen naisia. En ole mitenkään rohkea ottamaan lähempää kontaktia naisiin.
Nainen: Hyvinhän tuo tuntui sinulta sujuvan.
Mies: Oli niin hyvä tuuri, kun sinä satuit kohdalle. Sinua minä en pelkää.
Kuva valkokankaalla etääntyy vähitellen junan penkillä istuvasta miehestä ja naisesta. He katsovat toisiinsa kiinnostuneina. Puhe vaimenee. Kuva siirtyy ikkunan ohi lipuvaan maisemaan.
Juna pysähtyy asemalle. Osa matkustajista nousee ja lähtee junasta. Miehen ja naisen viereen käytävän toiselle puolelle tulee uudet matkustajat. Siihen istuvat hyvin nuori ja hyvin vanha nainen. Ikäero on heidän välillään suuri.
Mies: Tarvitsetteko apua matkatavaroiden nostamisessa?
Nuori nainen: Ei kiitos. Nämä ovat keveitä laukkuja. Ei ole mitään ongelmia näiden kanssa.
Mies: Ette ole näköjään lähteneet yksin liikkeelle. Kuka on seurassanne?
Nuori nainen: Tässä on mummoni. Pärjään tavallisesti hyvin hänen kanssaan. Hänellä on muistiongelmia. Tarkemmin sanottuna hänellä on Alzheimerin tauti. Siksi hän voi käyttäytyä arvaamattomasti.
Mies: Vai niin. Minä tunnen erään dementiaa sairastavan miehen. Asia on siksi minulle hieman tuttu. Tauti ei ole tietenkään sama, mutta potilaiden oireet ovat samankaltaiset.
Nainen: Te näytätte reippaalta. Teillä on ilmeisesti jo kokemusta mummonne kanssa olemisesta. Varmaankin pärjäätte hänen kanssaan hyvin?
Nuori nainen: Otin tänään vastuunkantajan roolin, kun minun äitini ei jaksa olla koko ajan mummoni kanssa. Kiitos, kyllä minä pärjään.
Nainen: Muisti on tärkeä asia. Minullakin tahtoo joskus unohtua esimerkiksi tutun näköisten ihmisten nimet. Jotenkin koetan puhutella heitä, vaikka en muistakaan heti oikeaa nimeä.
Mies: Minullekin on joskus käynyt samalla tavalla. Sitten oikea nimi ikään kuin putkahtaa esiin muistojen lokeroista.
+ + +
Mummo: Mitä se Erkki siinä puhelee? Kas kun satuttiin vierekkäin samaan vaunuun. Muistatko Erkki, kun olit lapsena paljon lehmiä paimentamassa? Olimme usein kesällä Perniössä maalla. Muistatko?
Mies: Tuota noin. Minun nimeni ei ole Erkki. Muistatteko nyt varmasti minut?
Mummo: Totta kai muistan. Olet vain kovasti vanhentunut ja rapistunut ihan silmissä. En ollut heti tuntea. Sitten kuulin äänesi ja muistin heti nimesi. Tietenkin olet Erkki.
Mies: Kuka tämä Erkki oli teille? Minä en millään muista teitä.
Mummo: Erkki on kauan sitten pois kotoa muuttanut poikani. Olet siis tämän nuoren naisen eno. Tervehdipä enoasi Hilkka. Tämä Hilkka-tyttönen on rakkain lapsenlapseni ja ollut oikein reipas.
Mies: Olette varmaan erehtynyt henkilöstä. Valitettavasti nimeni ei ole Erkki vaan Veikko. Missä se teidän Erkkinne asuu?
Mummo: Erkki muutti kauan sitten Ouluun. Jostain syystä en ole hänestä kuullut pitkään aikaan.
Nuori nainen: Mummo, mummo. Etkö muista, että Erkki kävi luonasi kaksi viikkoa sitten. Hän toi sinulle lahjankin, koska oli syntymäpäiväsi.
Mummo: Paljonko minä sitten muka täytin?
Nuori nainen: Sinä täytit 75 vuotta. Voi voi. Etkö sinä nyt muista?
Mummo: Kuka lie täyttänyt vuosia! Enhän minä ole niin vanha. En varmasti ole. Tunnen itseni vielä paljon nuoremmaksi.
Mies: Siinä kuulitte. Minä siis en ole Erkki.
Mummo: En minä Erkin vierailua muista. Jos ette halua olla Erkki niin ei sitten. Joskus huomaan unohtavani asioita. Eikö olekin kumma?
Mies: Niinhän se on. Hyvää matkaa teille. Eiköhän se teidän Erkkinne tule vielä uudelleen käymään luonanne.
Mummo: Olkoon sitten niin. En enää häiritse teitä.
Nuori nainen: Näin se on, että mummo ei aina muista. Ei hän pahaa tarkoittanut. Sellaisia voi meistäkin tulla vanhoina.
Mies: Ymmärrän kyllä. Ei se mitään haitannut.
Nainen: Tuo äskeinen keskustelu ei ollut minullekaan outo. Oma tätini unohtaa nykyään jatkuvasti asioita. Hänet on tarkoitus siirtää pois omasta kodistaan vanhusten palvelutaloon. Tätini ei ole suostunut siihen toistaiseksi, mutta niin on pian pakko tehdä.
Kuva etääntyy ihmisistä. Sitten otetaan lähikuva miehen kasvoista. Miehen silmät ovat sulkeutuneet ja hän hengittää tasaisesti. Jäsenet rentoutuvat. Mies nukkuu. Sen jälkeen valkokankaan kuva siirtyy naiseen. Nainen ottaa kirjan esille ja alkaa lukea sitä.
LUKIJALLE
Tämä tarina voitaisiin esittää lukemalla vuorotellen ääneen. Siihen tarvitaan viisi henkilöä: 1. kertoja, 2. nuori nainen, 3. mummo, 4. mies ja 5. nainen.
Tällainen ääneen lukeminen tehtiin Oulu-opiston kurssilla vuonna 2008.
Jaa tämä sivu