Pioneerijoukot Suomen Puolustusvoimissa

Eino Tienari     3.1.2021    (1.3.2020)

Yleistä

Pioneerijoukot on aselaji, jonka tehtävänä on hidastaa vihollisen liikettä, edistää omien joukkojen liikkumista ja suojata omia joukkoja vihollisen toiminnan vaikutuksilta. Käytännössä siis esimerkiksi miinoittamalla, rakentamalla siltoja tai linnoittamalla.

Suomen puolustusvoimissa pioneeritoiminta on yksi maavoimien puolustushaaran osista ja se on tukeva aselaji maavoimien pääaselajille, jalkaväelle. Se vastaa armeijassa suluttamisesta, linnoittamisesta, liikkeen edistämisestä ja näihin suoranaisesti liittyvästä huollosta.

Kuvaannollisessa merkityksessä sana pioneeri ja sen vieraskieliset vastineet (saksa Pionier, englanti pioneer, ruotsi pionjär) tarkoittavat edelläkävijää, tienraivaajaa ja uranuurtajaa. Vuonna 1923 aloittanut pioneeriaselajin lehti Hakku on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti ilmestynyt aselaji- ja joukko-osastolehti. Lehdestä ilmestyy neljä numeroa vuosittain.

Pioneerijoukot talvisodassa

Talvisodassa pioneeriyksiköiden tärkein tehtävä oli panssari- ja jalkaväkimiinoitteiden rakentaminen hyökkäävien neuvostojoukkojen torjumiseksi ja hidastamiseksi. Miinoja oli kuitenkin vain pieni osa edes välttämättömimmästä tarpeesta. Ennen talvisotaa ei oltu otettu riittävästi huomioon sitä, kuinka tehokas ja halpa keino hyvin suunniteltujen ja valvottujen miinoitteiden käyttö olisi ollut ylivoimaistakin hyökkääjää vastaan.

Pioneerijoukoilta puuttui miinojen lisäksi suuri osa myös muusta tarpeellisesta välineistöstä. Talvisodan aikana pioneerijoukkoihin kuuluneet aurausosastot olivat kovan työpaineen alaisina. Tienkorjaus- ja sillanrakennuskomppaniat joutuivat päätehtävänsä lisäksi osallistumaan myös esimerkiksi kiviesteiden rakentamiseen.

Välirauha

Välirauhan aikana pioneeriaselajin organisaatiota tarkistettiin ja pioneerien määrää joukkojen kokoonpanoissa lisättiin talvisodan 11 000:sta 20 000:een. Varsinaisiin pioneerijoukkoihin kuuluivat pioneeripataljoonat ja pioneerikolonnat sekä silta- ja aurauskomppaniat.

Pioneerijoukot koostuivat tienhoidon, tienrakennuksen ja sillanrakennuksen komppanioista. Talvisodan aikaisia materiaalipuutteita pyrittiin poistamaan hankkimalla erityisesti panssarimiinoja.

Pioneerijoukot jatkosodassa

Jatkosodan hyökkäysvaiheessa kesällä ja syksyllä 1941 pioneerien tärkein tehtävä oli aluksi miinoitteiden ja murrosten raivaus. Hyvin erikoista oli Säkkijärven polkan soittaminen radiossa yhtä mittaa useita vuorokausia peräkkäin. Sotilaat ihmettelivät tämän tarkoitusta. Vasta jälkeenpäin heille selvisi, että tällä estettiin venäläisten suurten radiomiinojen laukaisu. Venäläisten tarkoitus oli tuhota niillä tärkeitä kohteita suomalaisten takaisin valtaamassa Viipurissa. Miinojen raivaamisen lisäksi pioneerit osallistuivat pesäkkeiden ja korsualueiden tuhoamiseen.

Kun hyökkäys oli pysäytetty joukoille käskettyihin tavoitteisiin, pioneerit jatkoivat omassa selustassa olevien miinoitteiden raivausta ja ryhtyivät rakentamaan lujia puisia kenttäsiltoja aluksi ponttonien varaan rakennettujen siltojen tilalle. Esimerkiksi Syvärin yli rakennettiin kuusi siltaa, joista suurin oli 507 metriä pitkä. Jatkosodassa joukkojemme ensimmäinen rakennettu siltayhteys yli Syvärin tehtiin Nilšiin, joka on pari kilometriä Podporozen kaupungin luoteispuolella. Sillan rakensi Pioneeripataljoona sotasaalisproomuista ja sillä oli pituutta 110 metriä.

Asemasodan aikana pioneeritoiminta oli lähinnä kenttälinnoittamista, selustan rakennustoimintaa, kenttäteollisuutta ja miinoittamista. Miinoittaminen keskittyi puolustusasemien etuosiin. Esimerkiksi Karjalan kannaksella asetettiin yli 100 000 jalkaväki- ja panssarimiinaa. Talvisin rakennettiin laajoja jäämiinakenttiä Laatokalle ja Suomenlahdelle.

Vetäytymisvaiheessa kesällä 1944 erityisesti panssarimiinoitteilla oli monin paikoin suuri merkitys. Myös siltojen räjäyttämisellä pystyttiin hidastamaan hyökkäävää vihollista tehokkaasti. 

Pioneerijoukot aselajina

Pioneerirykmentin historia alkoi vuodesta 1919, jolloin annettiin käsky Pioneeripataljoona 1 -nimen käytöstä. Myöhemmin joukon nimenä on ollut vuodesta 1944 lukien Pioneerirykmentti aina sen lakkauttamiseen saakka 1967. Samalla perustettiin vuonna 1967 Kymen pioneeripataljoona.

Myöhemmin 1.7.1994 Kymen pioneeripataljoona siirrettiin Karjalan prikaatiin Vekarajärvelle Valkealaan. Siihen kuului silloin komentaja, esikuntina, tekninen komppania, 2 pioneerikomppaniaa ja aliupseerikoulu.

Pioneerirykmentti oli toiminnassa vuosina 2004 – 2014. Se oli Suomen maavoimiin kuulunut Keuruulla toiminut rauhanajan joukko-osasto. Rykmentti oli samalla pioneeri- ja suojelualojen koulutus ja kehittämiskeskus. Siinä koulutettiin varusmiehiä, reserviläisiä ja palkattua henkilökuntaa. Sen rauhanajan kokoonpanoon kuului Pioneeri- ja Suojelukoulu, Keski-Suomen Pioneeripataljoona ja Huoltokeskus.

Aselajin vuosipäivä on 25. heinäkuuta. Se on Saksassa olleiden jääkäreiden 1916 Latviassa venäläisiä vastaan käymän Schmardenin taistelun vuosipäivä. Preussilaiseen jääkäripataljoona 127:ään kuului neljäntenä komppaniana alusta alkaen myös pioneerikomppania teknisenä aselajina.

Pioneerijoukkojen kunniamarssi on Heikki Klemetin säveltämä ”Koljonvirran marssi”. Sille on olemassa pioneerien aselajin henkeen sopivat sanat. Marssin nimi tulee 27.10.1808 tapahtuneesta taistelusta, jossa Sandelsin komentamat suomalaiset voittivat ylivoimaisen venäläisosaston Koljonvirran sillalla.

Unio Sarlin

Aselajin tunnettu vaikuttaja oli kenraaliluutnantti Unio Sarlin (1893-1981). Hän oli myös suomalainen kilpa-ampuja. Hän oli sotilaskoulutuksensa Saksassa saanut jääkäri, josta tuli lopulta Suomen itsenäisen armeijan pioneeriasehaaran kantaisä. Hän suoritti opintomatkan vuonna 1922 tutustumaan tanskalaiseen ja saksalaiseen ponttonikalustoon sekä Daimler-Mercedesin ja Fiatin autotehtaisiin.

Vuonna 1926 hän teki opintomatkan Italiaan, missä hän tutustui teknillisiin joukko-osastoihin ja niiden kouluihin sekä sotatarviketeollisuuteen. Sarlin kävi Sotakorkeakoulun Ranskassa vuosina 1927-1929.

Sarlin toimi sotien aikana Pääämajan pioneerikomentajan ja oli Suomen armeijan ensimmäinen pioneerikomentaja ja koko talvi- ja jatkosodan aikaisen pioneeritoiminnan johtaja. Hänen johdollaan kehitettiin ja otettiin sodan aikana käyttöön lukuisia omaperäisiä aseratkaisuja: mm. polttopullo ja laatikkomiina.

Sotien jälkeen Sarlin toimi Puolustusvoimain pääesikunnan pioneerikomentajana aina vuoteen 1946 saakka, jolloin hän erosi armeijasta.

Pioneerimuseo

Aselajimuseona oli aikaisemmin Pioneerimuseo (1945-1994). Aikaisemmin Korian varuskunta-alueella toiminut Pioneerimuseon toinen vaihe avattiin yleisölle 30.6.2007 Miehikkälässä. Pioneerimuseo on Suomen vanhin aselajimuseo.

Vuonna 2012 museo siirtyi Hämeenlinnaan Tykistömuseon tiloihin, jossa aloitti seuraavan vuoden alusta uusi yhdistetty Tykistömuseo, Pioneerimuseo ja Viestimuseo: Museo Militaria.

Kehitys sotien jälkeen

Sodat käytiin varsin puutteellisella pioneerivälineistöllä. Määrätietoinen kehitys käynnistettiin 1940-luvun lopulla. Vesistökalustoa uudistettiin 1950-luvulta alkaen ja 1960-luvulla hankittiin raskasta ponttonikalustoa, jolloin myös teollinen miinatuotanto käynnistyi.

Suojelu liitettiin osaksi pioneeriaselajia 1990-luvulla. Aselaji kansainvälistyi Balkanin rakentajapataljoonien voimin. Erikoisjoukkoräjähteiden sekä terroripommien raivaamiseen kehitettiin kansainvälinen yhteensopivuus ja hankittiin panssaroituja työkoneita. Miinanraivauksesta tuli entistä koneellisempaa.

2000-luvun kehitysaskelia ovat olleet uusien suojelu- ja raivaajayksiköiden varustaminen sekä maanpäällinen linnoittaminen. Linnoittamisessa tukeuduttiin rakennusteollisuuteen. Pioneeritoiminta jaetaan entistä selkeämmin alue- ja taistelutukeen. Mekanisoiduille taisteluosastoille hankittiin 2010-luvulla raivaus- ja siltapanssarivaunuja osana Leopard-kaluston käyttöönottoa Suomessa.

Pioneeriaselajin varusmiehiä koulutetaan Kainuun prikaatissa Kajaanissa, Panssariprikaatissa Hämeenlinnassa, Uudenmaan prikaatissa Raaseporissa (Merivoimat) ja Maasotakoulussa Haminassa. Suojelupioneerien opetuksesta huolehtii Porin prikaati Säkylän varuskunnassa.

Kymen pioneeripataljoona on Suomen maavoimien valmiusyhtymään ”Karjalan Prikaatiin” kuuluva pioneeriaselajin joukkoyksikkö Vekaranjärvellä. Se kouluttaa taistelupioneereja, raivaajapioneereja ja erilaisten pioneeriaselajiin kuuluvien koneiden käyttäjiä.

          KIRJALLISUUTTA

Saarinen, Eero-Eetu: Pioneeriaselajin historia 1918-1968 (1975).

Puranen, Elja: Pioneeriaselajin historia 1969-1993 (1995).

Pioneeriaselajien liitto: Pioneerit sodassa 1939-1944 (1994).

Mähönen, Matti, Vankka, Eero ja Roudasmaa, Stig /Pioneeriaselajien liitto: Pioneerit sodassa 1939-1944, osa 2 (1997).

Neva, Heikki: Pioneeripataljoona 22 kolmella kannaksella (1997).

Mäkitalo, Janne: Räjähtävää voimaa, suomalaisen pioneeritaktiikan kehittyminen itsenäisyyden aikana, osat 1-2 (2019).

Paarma, Heikki: Pioneeripataljoona 15, 1941-1944 (2000).

3 videota Pioneeriaselajista

Ensimmäisen videon on kuvannut Combat Camera -partio Kainuun Prikaatin taisteluharjoituksessa ”Koillinen 2013”. Se kertoo pioneeripataljoonan esikunta- ja huoltokomppanian toiminnasta siellä. Videossa on suomenkielinen selostus ja se kestää noin 2 minuuttia.

Toisen videon otsikko on ”1. Pioneerikomppania / Porin Prikaati”. Se kestää noin 4 minuuttia ja on eräänlainen musiikkivideo sotatoiminnasta. Se antaa mielikuvan tositilanteesta sotaharjoituksissa.

Kolmannen videon otsikkona on ”Radio Kipinä Podcast – Pioneerit”. Puolustusvoimat on tuottanut seuraavan äänivideon, joka on kuvitettu hitaasti vaihtuvilla pioneeriaselajin valokuvilla. Koulutusvideo on tuotettu vuonna 2019 ja se kestää noin 46 minuuttia. 

Video 1. "Koillinen 2013 - Pioneeritoimintaa Kainuussa"

Video 2. "1. Pioneerikomppania, Porin prikaati"

Video 3. "Radio Kipinä Podcast - Pioneerit"

Jaa tämä sivu