Suomen merivoimat taistelivat 1939-1944

Eino Tienari         8.10.2020     (Kalevan blogissa 23.1.2020)

Luovutetut Suomenlahden saaret

Ennen talvisotaa Neuvostoliitto oli vaatinut Suomenlahden ulkosaarten luovuttamista. Neuvostoliitto aloitti hyökkäyksensä aamulla 30. marraskuuta 1939 ja valtasi samana päivänä ulkosaarista Seiskarin, Peninsaaren ja Lavansaaren. Seuraavana päivänä neuvostojoukot miehittivät Somerin ja Narvin luodot, nousivat maihin Suursaarelle 3. joulukuuta ja viimeiseksi valtasivat Tytärsaaren 4. joulukuuta.

Lavansaari on Suomenlahden ulkosaarista toiseksi suurin. Lavansaari oli jätettävä 10. lokakuuta 1939 kahden tunnin varoitusajalla sodan uhatessa. Kaikki saaren 1 089 henkikirjoilla ollutta ihmistä joutuivat evakkoon.

Lokakuussa, kun sodan uhka oli jo tuntuva, koko Suursaaren väestö evakuoitiin nopeasti. Kaikki saaren 772 henkikirjoilla ollutta ihmistä joutui evakkoon. Talvisodan alettua saaren pieni, muutaman kymmenen hengen vartiosto katsoi parhaaksi seurata asukkaiden esimerkkiä ja lähteä saarelta. Helmikuussa 1942 Suomen sodanjohto päätti vallata saaren takaisin ennen kuin neuvostoliittolaiset ehtisivät linnoittaa saaren. Suomalaiset valtasivat saaren noin pataljoonan vahvuisilta neuvostojoukoilta kahden päivän kiivaiden taistelujen jälkeen.

Talvisodan alettua Someri-saari tyhjennettiin ja majakka räjäytettiin. Someri vallattiin takaisin suomalaisille joulukuussa 1941. Se pidettiin suomalaisilla sodan loppuun asti.

Seiskari-saaren väestö evakuoitiin meriteitse Kotkaan jo lokakuussa, talvisotaa edeltäneiden neuvottelujen alkuvaiheessa. Kaikki noin 440 asukasta joutuivat evakkoon.

Tytärsaaren asukkaat evakuoitiin ennen sodan alkua 11. lokakuuta. Kaikki saaren 436 henkikirjoilla ollutta ihmistä joutui evakkoon. Kotieläimet haettiin proomulla pari viikkoa myöhemmin. Venäläiset polttivat saaren koulut perääntyessään 1942. Saksalaiset linnoittivat saaresta vahvan rannikkotykistötukikohdan, jossa oli noin 70 tykkiä ja yli 3 000 miestä ja runsaasti ammusvaroja. Vetäytyessään Virosta syksyllä 1944 saksalaiset poistuivat tytärsaarelta ilman vastarintaa.

Suomen merivoimat talvisodassa

Syksyllä 1939 Suomen merivoimiin kuului 2 panssarilaivaa, 5 sukellusvenettä, 4 tykkivenettä, 7 moottoritorpedovenettä, 14 vartiovenettä, 1 miinalaiva, 6 miinanraivaajaa ja 1 koululaiva (”Suomen Joutsen”).

Aluksista ainoastaan miinalaiva Louhi pystyi laskemaan suuria miinoitteita. Muuta miinojen laskemiseen soveltuvaa kalustoa olivat viisi pientä Venäjän laivastolta perittyä miinalaivaa (Pommi, Miina, Loimu, Lieska ja Paukku). Suomi aloitti merialueiden miinoittamisen 25. lokakuuta 1939. Miinoituksia laskettiin Jussarölle, Russarölle ja Koiviston eteläpäätyyn. Näiden miinoitusten tavoitteena oli rajoittaa pelotteen avulla Neuvostoliiton laivaston kulkua ja suojata omia alueita maihinnousuilta.

Joulukuussa jää esti myöhemmin merenkulun lukuun ottamatta jäänmurtajia, joten panssarilaivat siirrettiin Turkuun vahvistamaan kaupungin ilmapuolustusta. ”Väinämöinen” ankkuroitiin Turun ilmatorjunnan vahvistamiseksi keskelle Aurajokea, mistä se saattoi osallistua kaupungin puolustukseen voimakkaalla ilmatorjunta-aseistuksellaan.

Suomen merivoimat menetti talvisodan aikana Suomenlahdella uponneena ainoastaan yhden aluksen, joka oli saattoalus ”Aura II”. Selkämerellä saattuetta suojannut saattaja Aura II upposi 13.1.1940 oman syvyyspommin räjähtäessä laukaisutilanteessa. Kohteena oli neuvostoliittolainen sukellusvene. Onnettomuudessa kuoli laivan 44 hengen miehistöstä 26.

Lavansaaren luona menetettiin yksi merivartiovene, jonka mukana kuoli neljä merivartijaa. Tämän lisäksi Petsamossa menetettiin kaksi alusta joulukuussa 1939: matkustajalaiva ”Jäämeri” ja partiovene ”Turja”. Laatokalla menetettiin kuljetusalus ”Valamon Luostari”. Niiden lisäksi eräät alukset vaurioituivat, mm. ”Ilmarinen”.

Joulukuun 1. päivänä 1939 Neuvostoliiton laivasto-osasto: risteilijä ”Kirov” ja hävittäjät ”Stremitelnyi” sekä ”Smetlivyi” lähestyivät Hangon edustalla olevaa Russarön linnaketta. Lyhyen laukaustenvaihdon jälkeen Kirov sai osuman ja osasto kääntyi takaisin.

19. joulukuuta avasi taistelulaiva ”Marat” tulen Viipurin edustalla idässä olevaa Koiviston Saarenpään patteria vastaan keskipäivällä. Suomalainen patteri avasi tulen puoli tuntia myöhemmin. Kuitenkin vain kaksi tykkiä toimi moitteetta. Kaikista ongelmista huolimatta suomalaisen patterin onnistui saada ainakin yksi osuma Maratiin, joka vaurioitui ja kääntyi takaisin.

Sodan viime kuukausina Laatokalla sijainneet rannikkolinnakkeet Mantsi, Järisevä ja Suomenlahden Koivistolla ollut Saarenpään linnake osallistuivat maarintaman taisteluihin tukemalla kenttätykistöä.

Suomen merivoimat jatkosodassa

Jatkosodan aattona Suomen merivoimien laivasto ja sotilaat miehittivät Ahvenanmaan jo ennen Saksan sotatoimien alkamista 22. kesäkuuta 1941. Vuorokauden kuluessa Maarianhaminaan saapui yli 20 alusta. Osastoa suojasivat mm. Suomen molemmat panssarilaivat Väinämöinen ja Ilmarinen.

Venäläiset yrittivät 8. heinäkuuta 1942 vallata Somerin linnakesaaren takaisin. Suomalaiset tekivät vastahyökkäyksen rantautuneita vihollisia vastaan ja torjuivat vähitellen venäläisten yritykset saada lisää miehiä maihin. Taistelut saaresta päättyivät suomalaisten voittoon, kun taisteluun oli ottanut osaa lähes koko Suomen laivasto. Voiton päivä osui laivaston vuosipäivälle, jota vietetään 9. heinäkuuta.

Neuvostoliitto menetti Somerin taistelussa 16 vartio- ja moottoritorpedo-venettä sekä saarella 128 miestä. Heidän aluksistaan 17 upotettiin, jolloin hukkui noin 210 venäläistä. Suomalaisten tappiot olivat 17 kaatunutta ja 45 haavoittunutta.

Jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana suomalaiset vartiomoottoriveneet partioivat Neuvostoliiton aluevesillä, moottoritorpedoveneet ja sukellusveneet suorittivat pitkiä partioretkiä ja miinalaivat miinoittivat yhteistyössä Saksan kanssa Suomenlahtea. Panssarilaiva ”Ilmarinen” upposi Utön eteläpuolella syyskuun puolivälissä 1941 osuttuaan miinaan. Alus vei mukanaan 271 miestä. Pelastuneita oli 127.

152/45 C (152 millimetrin 45 kaliiperin merikanuuna mallia Canet) oli suomalainen rannikkotykki. Siitä tuli Suomen raskaan rannikkotykistön pääase. Kanuunoita oli käytössä Suomessa toisen maailmansodan aikaan vajaat sata kappaletta. Suomi menetti tykeistä sotien aikana noin 20 ja sai muutaman sotasaaliina. Muutama putki kului loppuun tai tuhoutui putkiräjähdykseen. Noin 60 selvisi sodista, mutta kulunein putkin.

254/45 D (254 millimetrin 45 kaliiperin merikanuuna mallia Durlacher) oli toinen rannikkotykki. Suomen itsenäistyttyä maahan niitä jäi kymmeniä. Suomalaiset paransivat tykin kranaattia ja siten huomattavasti suurinta kantamaa. Tykistä tuli Suomen järeän rannikkotykistön pääase. Käytettävissä oli joitakin vielä suurempaa mallia olevia rannikkotykkejä.

Kesän 1944 taistelut neuvostojoukkoja vastaan sekä syksyllä tällä kertaa saksalaisia vastaan käyty Suursaaren taistelu osoittivat osaltaan, että rannikkotykistömme ja sen muodostamat rannikkojoukot kokonaisuudessaan olivat kalustopuutteistaan huolimatta hengeltään ja taidoltaan korkealla tasolla.

Suursaaressa oli kysymys 15.9.1944 saksalaisten yrityksestä vallata saari suomalaisilta. Maihinnousuosaston komentajaksi nimettiin kommodori Karl-Conrad Mecke. Maihinnousujoukkojen kokonaisvahvuus oli 2 700 miestä. Maihinnousua oli suorittamassa ja tukemassa 40 alusta. Suursaaren puolustuksesta vastasi Rannikkotykistörykmentti 12, jonka komentaja oli everstiluutnantti Martti Miettinen.

Suomalaiset puolustajat estivät valtausyrityksen. Maihinnousseiden saksalaisten tappiot olivat 155 kaatunutta, 1 231 sotavankia. Suomalaisten tappiot olivat 36 kaatunutta, 67 haavoittunutta ja 8 kadonnutta. Saksalaiset sotavangit luovutettiin venäläisille. Myöhemmin Suursaari luovutettiin Neuvostoliitolle rauha ehtojen mukaisesti.

Hankoniemen piiritys ja Bengtskärin taistelu

Jatkosotaa ennen Hangon rintaman suomalaista puolustusta vahvistettiin merkittävästi. Neuvostojoukkojen vahvuus pysyi suunnilleen samana. Kun pelättyä hyökkäystä ei tullut, ryhdyttiin siirtämään joukkoja muualle. Maarintamalla oli asemasotaa. Sen sijaan saarilla taisteltiin verisesti. Näitä yhteenottoja olivat mm. Bengtskärin, Horsön, Morgonlandetin ja Hästön taistelut.

Neuvostoliittolainen maihinnousuosasto teki 26. heinäkuuta 1941 Bengtskärin luodolle yllätyshyökkäyksen tavoitteenaan räjäyttää luodolla sijaitseva Bengtskärin majakka, jota suomalaiset käyttivät tähystys- ja tulenjohtopaikkana. Venäläiset eivät kuitenkaan ehtineet sisään majakkaan, sillä suomalainen ulkovartiomies havaitsi heidät ja ehti suorittaa hälytyksen ja herättää muut sotilaat. Suomalaisten tulitus pakotti venäläiset suojautumaan kallioiden ja eteläterassin taakse.

Tilanne helpottui kello neljän jälkeen, kun suomalaisten tykkiveneet ja Fokker-koneet ehtivät paikalle. Aamuyöllä alkanut taistelu päättyi saman päivän iltana suomalaisten voittoon. Taistelussa kaatui 32 suomalaista, joista 11 seuraavan päivän pommituksissa. Arviot venäläisten kaatuneista vaihtelevat 36 ja yli sadan välillä. Vangeiksi otettiin 28 venäläistä sotilasta.

Bengtskärin taistelua on kuvattu Mikko Samulisen romaanissa ”Majakka vaikenee” vuodelta 1971.

Venäläisten evakuointi Hangosta suoritettiin niin, että marraskuun aikana puolet tukikohdan joukoista siirrettiin pienillä laivoilla Leningradiin. Viimeiset neuvostosotilaat jättivät Hangon 2.–3. joulukuuta 1941 välisenä yönä. Hangosta poistuvaa osastoa ammuttiin Suomesta 12- ja 8-tuumaisilla rannikkotykeillä. Hangosta lähteneeseen saattueeseen kuulunut tykkivene ”Virsaitis” sai osuman ja upposi. Jälkimmäisen osaston kuljetusalus ”Josef Stalin” ajoi myöhemmin miinaan ja jäi paikalleen.

Tornion maihinnousu

Alun perin Siilasvuon tarkoituksena oli hyökätä syyskuussa 1944 yhdellä rykmentillä Kemiin. Kemissä oli kuitenkin suhteellisen vahva ryhmitys saksalaisjoukkoja, muun muassa Stuka-taistelulentolaivue. Ajoksen ulkosatama oli tehty käyttökelvottomaksi. Siilasvuo päätti vaihtaa kohteeksi Tornion ulkosataman Röytän. Oikea kohde onnistuttiin pitämään salassa jopa mukana seuraavilta joukoilta ennen satamasta lähtöä.

Saksalaisilla oli Torniossa sairaala sekä elintarvikevarasto. Taistelujoukkoja heillä oli noin 300–400 miestä. Jo ennen maihinnousukohteen vaihtumista Kemistä Tornioon oli kaupunki päätetty ottaa saksalaisten sitomiseksi haltuun paikallisin voimin. Jalkaväkirykmentti 11 lastattiin Oulussa Toppilan satamassa kolmeen kauppalaivaan, höyrylaivat "Norma", "Hesperus" ja "Fritzjotka" olivat Tornion ulkosatama Röyttässä 1.10. klo 7.45. Miesten ja kaluston purkaminen laivoista vei kaikkiaan noin viisi tuntia. Operaatio tuli saksalaisille yllätyksenä, ja niinpä se saatiin toteuttaa rauhassa.

Seuraavana aamupäivänä maihin nousi Ryhmä Pajari: 3. divisioonan komentoporras, Jalkaväkirykmentti 53:n III pataljoona, kranaatinheitinkomppania ja JR 11:n kuljetuskolonna. Tiistaina 3. lokakuuta aamupäivällä saapuivat mm. JR 53:n esikunta ja I sekä II pataljoona, tykkikomppania ja komppania Pioneeripataljoona 24:sta. Seuraavana neljännessä aallossa tulivat mm. Erillinen Pataljoona 13, Jalkaväkirykmentti 50:n III pataljoona ja JR 8:n jääkärijoukkue. Viidennessä ja viimeisessä aallossa tulivat 11. divisioonan komentoporras sekä JR 50:n I ja II pataljoona. Yhteensä noiden viiden päivän aikana kuljetettiin noin 12 500 miestä.

Vastaiskuna saksalaiset hyökkäsivät Röytän satamaan Stuka-syöksypommittajilla 3.10. surmaten kolme ja haavoittaen 20 ihmistä. Seuraavana päivänä 4.10. yhdeksän Stuka-syöksypommittajan laivue hyökkäsi satamaan, tuloksena 60 kaatunutta ja 400 haavoittunutta. Maihinnousualuksista upposi kaksi, höyrylaiva ”Bore IX” ja moottorilaiva ”Maininki”, joiden mukana vajosi meren pohjaan 196 hevosta ja 120 tonnia ampuma- ja elintarvikkeita, sekä ilmatorjuntakalustoa ajoneuvoineen.

Viimeisenä maihinnousun päivänä paikalle saatiin laivastotukea, kun 5.10. Ouluun saapuneet tykkiveneet ”Uusimaa” ja ”Hämeenmaa” sekä kaksi vartiomoottorivenettä tuli Tornioon. Ne hoitivat satamasta puuttuneen ilmatorjunnan.

Saksalaiset suuttuivat suomalaisten kieltäytymiseen neuvottelemasta. He alkoivat järjestelmällisesti hävittää Pohjois-Suomen asutusta ja siltoja. Lapin sota oli alkanut.

LUKIJALLE

Tämä aihe kiinnostaa minua, koska olen suorittanut rannikkotykistössä asepalveluni Helsingin edustalla sijaitsevassa Isosaaren varuskunnassa ja rannikkotykistön reservisupseerin koulutuksen Suomenlinnan merisotakoulussa. Isäni palveli jatkosodan alussa 1941 Hangon rintamalla maavoimissa tykistössä.

Olen ollut kovapanosammunnoissa 2 kertaa rannikkotykistön tykeillä asepalveluni aikana 2 eri linnoituksessa. Pauke oli kova. Tänään ne ovat historiaa. Koko rannikkotykistö aselajina on Suomessa lakkautettu 2000-luvulla ja korvattu uusilla aseilla, mm. ohjuksilla.

                                                +    +    +    +

Lopuksi on katsottavaksi dokumentti "Silminnäkijä", joka kertoo Tornion operaatiosta. Siinä on mukana olleiden henkilöiden haastatteluja ja se on huolella tehty ohjelma Suomen sotahistoriasta. Video on vuodelta 2005 ja kestää noin 30 minuuttia.

Video: Silminnäkijä, Itsenäisyyden sinetti (Tornion maihinnousu)

Jaa tämä sivu