Venäjän kirjailijoita 1900-luvulla

Eino Tienari 18.7.2020      (Kalevan blogissa 13.12.2019)

Seuraavassa tulee esiteltäväksi venäläiset kirjailijat Anna Ahmatova, Ilja Ehrenburg, Vladimir Nabokov, Nina Berberova, Mihail Šolohov ja Aleksandr Solženitsyn.

Lopussa on heidän kaikien valokuvansa ja eräs Anna Ahmatovan runo venäjän kielellä lausuttuna.

Runoilija Anna Ahmatova

Anna Ahmatova syntyi Odessassa ja eli vuosina 1889 - 1966. Hän oli venäläinen runoilija, jonka tuotanto ei aina ollut valtaapitävien suosiossa. Hän asui suurimman osan elämäänsä Pietarissa. Nimi ”Ahmatova” ei ole venäläinen, vaan kirjailijan Ahmat-kaanista polveutuvan äidinäidin ruhtinassuvun tataarinimi. Ahmatovin ensimmäinen runokokoelma ”Ilta” ilmestyi 1912 ja sen jälkeen ”Rukousnauha” (1914), ”Valkoinen parvi” (1917), ”Piharatamo” (1921) ja ”Anno Domini MCMXXI” (1922).

Kommunistisen puolueen vuonna 1924 määräämän salaisen julkaisukiellon vuoksi Ahmatovan nimi katosi kaikista julkaisuista. Anna Ahmatova muutti vuonna 1926 Leningradiin taidehistorioitsija ja -kriitikko Nikolai Puninin luo Fontankan taloon. Saadakseen tuloja hänen oli pakko tehdä käännöksiä, muun muassa italialaisen runoilijan Giacomo Leopardin teoksia venäjäksi. Runoelma ”Requiem” on kirjoitettu vuosina 1935-1940. Sitä ei uskallettu julkaista. Se ilmestyi Neuvostoliitossa vasta vuonna 1989, melkein puoli vuosisataa syntymisensä jälkeen.

Vuonna 1941 Ahmatova evakuoitiin piiritetystä Leningradista Taškentiin. Leningradiin hän palasi vuonna 1944. Anna Ahmatova oli useaan otteeseen kielletty, julkaisemisen kiellossa ollut runoilija. Ensin puolueen salaisella päätöksellä vuodelta 1924 ja sitten julkisella päätöksellä vuodelta 1946. Näistä huolimatta hän oli tunnettu runoilija sekä Neuvostoliitossa että Länsi-Euroopassa.

Vuonna 1962 Ahmatova sai valmiiksi pääteoksensa ”Runoelma ilman sankaria”. Se oli ollut tekeillä yli 22 vuotta, sillä hän aloitti sen kirjoittamisen syksyllä 1940. Runokokoelma ”Ajan kulku” ilmestyi vuonna 1964. Sen jälkeen Ahmatova saattoi matkustaa ulkomaille ja vastaanottaa palkintoja. Vuonna 1964 hän kävi Italiassa vastaanottamassa Etna-Taormina-palkinnon. Seuraavana vuonna hänet vihittiin Englannissa Oxfordin yliopiston kunniatohtoriksi.

 - Suomeksi on julkaistu Ahmatova, Anna: ”Valitut runot”, suomentanut Marja-Leena Mikkola (2008).

 - Vuonna 2016 julkaistiin kirja ”Anna Ahmatova: Olen äänenne, kootut runot 1904-1968”, jonka on suomentanut ja toimittanut tutkija Anneli Heliö. Se on näistä kahdesta laajempi.

Tässä on runo luvusta ”Requiem” kootuissa runoissa Anneli Heliön suomennoksena:

Sinut vietiin aamun sarastaessa,

sinua, kuin vainajaa, saatoin,

pimeässä huoneessa itkevät lapset,

Jumalkuvan edessä kynttilä valui.

Huulillasi ikonin kylmyys,

otsalla kuolemanhiki … En saata unohtaa.

Tulen stretsien vaimojen lailla

Kremlin tornien äärellä parkumaan.

                 (1935 Moskova)

Lisään tähän vielä suuren maailmansodan aikaista tilannetta Anna Ahmatovan omassa elämässä kuvaava hänen runonsa:

Kaikki tahtoisin nimellä muistaa, / mutta mistään en listaa, noiden onnettomain saa.

Mykät huokaukset heidän huulillaan / kiedoin verhoina heitä suojelemaan.

Heitä muistelen aina ja kaikkialla, / unohda en hädän uudenkin koittassa,

ja jos kiusatun suuni joku vaientaa, / sillä huutaa muut, sata miljoonaa.

                 ( 1940 )

Fontakan talon asunto Šeremetjevin palatsin piharakennuksessa, jossa Ahmatova vietti lähes kolmekymmentä vuotta, on toiminut vuodesta 1989 lähtien Anna Ahmatovan museona. Tämän talon puistossa paljastettiin runoilijan muistomerkki Ahmatovan kuoleman 40-vuotispäivänä 5. maaliskuuta 2006.

Kirjailija Ilja Ehrenburg

Ilja Grigorevitš Ehrenburg syntyi 27. tammikuuta 1891 Kiovassa ja kuoli 31. elokuuta 1967 Moskovassa. Hän oli kirjailija, toimittaja ja propagandisti. Ehrenburg aloitti symbolistisena lyyrikkona, siirtyi sitten satiiriseen proosaan ja lopulta sosialistiseen realismiin.

Hänen romaaninsa ”Suojasää” (1954) antoi nimen Stalinin jälkeiselle Hruštšovin aikaiselle olojen vapautumiselle.

Juutalaissyntyinen Ehrenburg osallistui jo koulupoikana poliittiseen toimintaan Venäjän keisaria vastaan. Hän pakeni maasta 1909 ja asui Pariisissa ja Berliinissä. 1930-luvulla hänet nimitettiin Izvestija-lehden ulkomaankirjeenvaihtajaksi, ja hän raportoi muun muassa Espanjan sisällissodasta.

Häneltä on suomennettu teokset

”Pariisin kukistuminen: Romaani”, ”Suojasää”, ”Julio Jurenito”, ”Ihmisiä, vuosia, elämää”, ”Tšehovia lukiessa”, ”Toinen päivä: Romaani” ja ”Venäjä sodassa”.

YLEn Elävästä arkististosta on löydettävissä tänäänkin arkistovideo otsikolla "Ihmisiä, vuosia, elämää", jossa Erkki Raatikainen haastattelee Ilja Ehrenburgia. Haatattelu kestää 12 minuuttia. Sen lisäksi löytyy samasta YLEn arkistosta audio (puhe) talletettuna kirjailijan nimellä. Siinä Ilja Ehrenburgia haastattelee vuonna 1963 em. tv-ohjelmaan liittyen Erkki Raatikainen. Se kestää 24 minuuttia.

Kirjailija Vladimir Nabokov

Vladimir Vladimirovitš Nabokov syntyi 22. huhtikuuta 1899 Pietarissa Venäjällä. Hän eli vuosina 1899 – 1977. Hän oli venäläis-yhdysvaltalainen kirjailija, kirjallisuuskriitikko ja perhostutkija. Hän kirjoitti urallaan useita romaaneja, runokokoelmia, novelleja sekä omaelämäkerran ja kirjallisuuskritiikkejä.

Hän muutti perheensä mukana Englantiin 1919. Nabokov opiskeli Trinity Collegessa. Hänen pääaineensa oli ranskan- ja venäjänkielinen kirjallisuus. Nabokov valmistui hyvin arvosanoin vuonna 1922. Hän käänsi laajasti englanniksi venäläistä kirjallisuutta, muun muassa Aleksandr Puškinin tuotantoa. Hän oli myös kirjallisuudentutkija, ehkäpä kuuluisimpana työnään tutkielma Nikolai Gogolista. Lisäksi hän työskenteli kääntäjänä.

Nabokov omaksui vuoteen 1925 mennessä proosan omaksi tyylikseen. Nabokov siirtyi jo toisessa romaanissaan ”Kuningas, rouva, sotamies” (1928) tyyliteltyyn muotoon, joka on hänen tuotannolleen tyypillistä. Kaksi vuotta myöhemmin ilmestynyt shakkiromaani ”Lužinin puolustus” toi Nabokoville mainetta parhaana nuorena venäläisemigranttikirjailijana.

Vuonna 1940 Nabokov muutti Yhdysvaltoihin. Vuodesta 1940 hän julkaisi teoksensa englanniksi. Nabokovin ensimmäiset englanninkieliset romaanit olivat ”Sebastian Knightin todellinen elämä” (1941) ja ”Bend Sinister” (1947). Nabokov toimi venäläisen kirjallisuuden professorina. Vuonna 1944 hänen julkaisi kriittisen teoksen Nikolai Gogolista. Vuonna 1945 hän sai Yhdysvaltain kansalaisuuden. Nabokovin tunnetuimpiin teoksiin kuuluu ”Lolita” (1955).

Nabokov palasi 1959 Eurooppaan ja asui kuolemaansa 2. heinäkuuta 1977 asti Montreaux’ssä Sveitsissä.

Kirjailija Nina Berberova

Hän eli vuosina 1901 – 1993. Nina Berberova syntyi Pietarissa vuonna 1901. Hänen isänsä oli armenialainen ja äitinsä venäläinen.

Hän jätti vuonna 1922 Rostovin yliopiston. Hän matkusti ympäri Eurooppaa Maksim Gorkin seurueessa ja asettui vuonna 1925 Pariisiin. Vuonna 1937 ilmestynyt Pjotr Tšaikovski -elämäkerta herätti kohua.

Venäjältä lähteneiden emigranttien elämän kuuluisin kirjallinen kuvaus on Nina Berberovan laaja teos ”Kursivointi minun” (1969). Hän kertoo Berliinin ja Pariisin emigranttielämästä hyvin värikkäästi. Se sai tunnustusta muun muassa eläväisistä henkilökuvauksista.

Hän oli venäläissyntyinen yhdysvaltalainen kirjailija, toimittaja ja kirjallisuuden professori, joka kirjoitti niin romaaneja, novelleja kuin myös elämäkertoja. Berberova muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1950 ja sai myöhemmin myös Yhdysvaltain kansalaisuuden. Hänen useita teoksiaan on käännetty muille kielille.

Suomeksi ovat ilmestyneet ainakin seuraavat teokset: ”Säveltäjätär” (1990), ”Kursivointi minun” (1990) ja ”Tšaikovski: yksinäisen ihmisen tarina” (1958).

Kirjailija Mihail Šolohov

Mihail Šolohov eli vuosina 1905 – 1984. Hän on vuosisatamme huomattavimpia romaanikirjailijoita.

Hänen tärkeimmät teoksensa ovat neliosainen romaani ”Hiljaa virtaa Don” (1928) ja romaani ”Aron raivaajat” (1932). Romaania ”Aron raivaajat” on ylistetty sosialistisen realismin mestariteoksena, joka kuvasi kollektivisoinnin vaiheet valtaapitävän kommunistipuolueen näkökulmasta. Neliosainen kirja ”Hiljaa virtaa Don” kertoo Donin kasakoiden kamppailusta puna-armeijaa vastaan sisällissodan aikana.

Yksi hänen tärkeimpiä teoksiaan on ”He taistelivat synnyinmaansa puolesta” (1942, suom. 1976). Se on pidempi tarina, joka sijoittuu toiseen maailmansotaan ja lähinnä Don-joen länsirannalle. Kenraali Aleksandr Mihailovisin saa kutsun saapua johtamaan joukkojaan ja ilomielin hän lähtee pitkälle ja arvaamattomalle sotaretkelle. Koska Aleksandr on myös puolueen miehiä, ei hän karsasta lähteä kukistamaan oman maansa kamaralle ehättäneitä fasisteja.

Novelli ”Ihmiskohtalo” (1958) on raadollinen kertomus neuvostotyöläisen kohtaloista toisen maailmansodan pyörteissä. Päähenkilö Andrei Sokolovin elämä pirstoutuu hetkessä. Saksalaiset hyökkäävät ja miehet lähetetään rintamalle maataan puolustamaan, ottamaan vastaan sotakoneisto joka säälittä vyöryy itää kohti raivaten tieltään kaiken kohdalle osuvan. Tämän jälkeen Šolohov keskittyy kirjassaan Andrei Sokolovin ihmiskohtaloon.

Hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1965. Hän oli myös kaksinkertainen sosialistisen työn sankari ja palkittiin sekä Leninin että Stalinin palkinnolla Nobelin lisäksi.

Kirjailija Aleksandr Solženitsyn

Aleksandr Isajevitš Solženitsyn syntyi 11. joulukuuta 1918 Kislovodskissa. Hän lkuoli vuonna 2008. Hän oli venäläinen kirjailija ja historioitsija. Nuorena Solženitsyn oli neuvostojärjestelmän kannattaja. Äiti kasvatti hänet Donin Rostovissa.

Hänet pidätettiin helmikuussa 1945 syytettynä neuvostovastaisesta agitaatiosta ja neuvostovastaisen järjestön perustamisen yrityksestä. Solženitsynin oltua vankina useissa muissa laitoksissa hänet siirrettiin heinäkuussa 1947 Moskovan ulkopuolelle erikoisvankilaan Numero kuusitoista. Hänet sijoitettiin sinne matemaattisen lahjakkuutensa takia. Päivisin Solženitsyn työskenteli elektronisen äänentunnistusprojektin parissa. Vapaa-aikanaan hän alkoi kirjoittaa itsekseen runoja, luonnostelmia ja kirjojen hahmotelmia. Kokemukset siellä olivat perusta romaanille ”Ensimmäinen piiri”, joka julkaistiin Neuvostoliitossa myöhemmin vuonna 1968.

Aika vankileireissä päättyi helmikuussa 1953, mutta hän jäi asumaan Kazakstaniin, jossa hän työskenteli muun muassa opettajana. Karkotuksessa hän sairastui syöpään, josta sai aineistoa teokseensa ”Syöpäosasto”. Hänet rehabilitoitiin vuonna 1955 ja hän pääsi 1956 takaisin Venäjälle Rjazaniin. Erityisesti Aleksandr Solzenitsyn tunnetaan Neuvostoliiton ojennustyöleirien järjestelmästä kertovista teoksistaan, joihin kuuluvat muiden muassa ”Ivan Denisovitšin päivä” ja ”Vankileirien saaristo”.

Edellä mainittujen kirjojen lisäksi hänen muita suomennettuja kirjojaan ovat mm. ”Tapahtui Kretšetovkan asemalla”, ”Matrjonan talo”, ”Asian etu ja muita novelleja”, ”Elokuu neljätoista”, ”Lenin Zürichissä” ja ”Preussin yöt – Runoelma”.

Solženitsynille myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto 1970, mutta hän ei uskaltanut lähteä noutamaan sitä Tukholmasta, koska se olisi merkinnyt maanpakoa.

Kirjailija ja neuvostoaikainen toisinajattelija Aleksandr Solzhenitsyn kuoli 3. elokuuta 2008 sydänkohtaukseen Moskovassa. Hänet haudattiin 6. elokuuta Donskoin luostarin hautausmaalle. Hänen kuollessaan maailmassa oli myyty yli 30 miljoonaa hänen kirjoittamaansa kirjaa. Niitä oli käännetty noin 40 eri kielelle.

 - - - - - - - - - - -

Tämän kirjoituksen lähteenä on monissa kohdin käytetty tietokirjaa ”Ekonen-Turoma: Venäläisen kirjallisuuden historia” (2015). Sen lisäksi tietokirjan "Solomon-Volkov: Pietari, Eurooppalainen kulttuurikaupunki” (2013) lukeminen antoi minulle paljon uutta tietoa tästä aiheesta.

Seuraavaksi on näiden kaikkien kirjailijoiden valokuvat.

Lopussa on yllätys venäjän kieltä osaaville. Sieltä löytyy 1 minuutin ja 20 sekuntia kestävä Anna Ahmatovan runo venäjäksi lausuttuna. Ensin on venäjänkielinen runo ja sen jälkeen sama runo videolla.

Anna Ahmatovan runo seuraavassa videossa esitettynä. En osaa venäjää, joten en tiedä runon nimeä suomeksi. Venäjän kieltä osaavat ja sitä harrastavat - tämä runo on tarkoitettu teille!

Текст стихотворения:

Я научилась просто, мудро жить,

Смотреть на небо и молиться Богу,

И долго перед вечером бродить,

Чтоб утомить ненужную тревогу.

Когда шуршат в овраге лопухи

И никнет гроздь рябины желто-красной,

Слагаю я веселые стихи

О жизни тленной, тленной и прекрасной.

Я возвращаюсь. Лижет мне ладонь

Пушистый кот, мурлыкает умильней,

И яркий загорается огонь

На башенке озерной лесопильни.

Лишь изредка прорезывает тишь

Крик аиста, слетевшего на крышу.

И если в дверь мою ты постучишь,

Мне кажется, я даже не услышу.

Анна Ахматова - Я научилась просто, мудро жить.

Jaa tämä sivu