Eino Tienari 1.3.2021
Tämä kertova runo on kirjoitettu Oulu-opiston kirjoittajakurssilla vuonna 2003. Sitä ei ole julkaistu muualla. Kronikka kiertoo runomuotoisesti muistoja Italian kovasta kohtalosta toisessa maailmansodassa. (Kronikka on aikakirja, johon kirjattu historiallisia tapahtumia aikajärjestykseen. Lähde: Wikipedia)
Sain siihen vaikutteita luettuna suomenkielisenä Elsa Moranten kirjoittaman romaanin "La Storia" (1976).
Italian sota
Vuonna 40 julistaa Mussolini sodan Englannille ja Ranskalle
aikaisemmin Hitlerin kanssa "terässopimuksen" tehtyään.
Myöhemmin tapahtunut hyökkäys Kreikkaan oli Italialle
kuitenkin tuhoisa päättyen sekasortoon ja talven kylmään.
Vuonna 41 joutuvat Pohjois- ja Itä-Afrikassa italialaiset pulaan
englantilaisten joukkojen ahdistellessa heidät pois siirtomaista.
Saksan hyökätessä kesällä Neuvostoliittoon menee Italia mukaan
huonosti varustetuilla sotilailla, joita turhaan odotetaan taisteluista.
Vuonna 42 etenevät Pohjois-Afrikassa Saksa ja Italia aavikolla,
mutta lopuksi joukot joutuvat vetäytymään takaisin rintamasta.
Italiassa isketään syksyllä asutuskeskuksia vastaan kohdistetulla
pommituksella amerikkalaisten ja englantilaisten toimesta.
Vuonna 43 hyökkäävät liittoutuneet suurin voimin Sisilian saareen
ja fasistipuolue päättää erottaa Mussolinin voidakseen neuvotella.
Liittoutuneet nousevat maihin Salernossa ja etenevät pohjoiseen,
jolloin Italia julistaa sodan Saksaa vastaan heikolla sotajoukollaan.
Vuonna 44 tunkeutuvat sotilaat Roomaan, Firenzeen ja Bolognaan.
Sitä ennen ehditään etsiä ja viedä Saksaan paljon Italian juutalaisia.
Pohjois- ja Keski-Italiassa on runsaasti partisaaneja toimissaan,
joilla aiheutetaan Italian fasisteille ja saksalaisille hankaluuksia.
Vuonna 45 huhtikuussa ovat liittoutuneet nopeasti etenemässä
kohti Milanoa, josta Saksalaiset vetäytyvät ja loputa antautuvat.
Vankilasta paennut Mussolini vangitaan partisaanien etsinnöissä.
Italiaan perustetaan uusi hallitus ja tuhojen korjaukset alkavat.
Vuonna 46 äänestetään Italian monarkian jatkumisesta vaaleissa.
Tasavaltalainen valtiomuoto voittaa ja kuningaskunta lopetetaan.
Koko maassa ovat työläiset levottomia ja mielenosoituksissa.
Kansan ja poliisien yhteenottoihin osallistuvia ihmisiä tapetaan.
Miten tavalliset köyhät ihmiset selvisivät tästä kaikesta hengissä?
Heillä oli vaikeaa ja hyvin monet kuolivat sairauksiin, taisteluihin
tai juutalaiskuljetusten jälkeen kammottavissa tuhoamisleireissä.
Henkinen ahdistus ja nälkä vaikuttivat usein ihmisten kohtaloihin.