Viron historian tapahtumia vuosina 1901 - 1917

Eino Tienari  20.9.2020                 

uusi aikaisemmin julkaisematon teksti      

Venäjän levottomuudet vuonna 1905 

Tammikuussa 1905 Pietarissa järjestettiin rauhallinen mielenosoitus, johon osallistujia vastaan sotilaat määrättiin avaamaan tuli. Kesällä venäläiset talonpojat ryöstivät maaseudulla kartanoita ja Kaukoidässä tappioihin turhautuneet sotilaat osoittivat kapinointihaluja.

Sota Japania vastaan epäonnistui täydellisesti. Sodan kääntyessä tappioksi tyytymättömyys Venäjällä kasvoi ja suuntautui erityisesti itsevaltaiseen tsaariin. Rauhansopimus Japanin kanssa solmittiin elokuussa 1905. Venäjä-Japanin sodassa oli keisarikunnan sotaväkeen otettu noin 10 000 virolaista.

Lokakuun alussa rautatielakko laajeni koko Venäjän lamauttavaksi yleislakoksi. Keisari Nikolai II taipui lokakuun manifestissaan lupaamaan perustuslain, kansanedustuslaitoksen eli duuman ja eräitä vapauksia.

Vallan menetyksen uhka taivutti keisarin lopulta merkittäviin poliittisiin myönnytyksiin myös Suomen suurruhtinaskunnassa, jossa noin viikon mittainen suurlakko pantiin toimeen 29. lokakuuta ja 8. marraskuuta 1905 välisenä aikana. Suomessa tapahtui  siihen aikaan hyvin harvinainen uudistus. Lakon ja muun painostuksen seurauksena toteutettiin tuon ajan poliittisissa oloissa rohkea poliittinen uudistus, kun säätyvaltiopäivät korvattiin yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuen koko kansaa edustavalla eduskunnalla. 

Asioiden kehittyminen Viron alueella

Vuoden 1905 vallankumouksen aikana levottomuuksia syntyi myös Virossa. Lokakuussa 1905 noin 100 virolaista kuoli yhteenotoissa sotilaiden kanssa.

Jaan Tõnisson (1858-1941) oli virolainen liberaalipoliitikko ja valtiomies. Hän kutsui marraskuun lopussa koolle Tartoon yleisvirolaisen suurkokouksen, johon osallistui noin 800 edustajaa. Kun kokoukselle kiihkeissä tunnelmissa valittiin puheenjohtaja, yllättäen selvän voiton vei Viron radikaaleihin lukeutuva Jaan Teemant. Se aiheutti kokouksen hajoamisen, kun noin 300 maltillisten osanottajaa marssivat ulos ja pitivät oman kokouksensa eri paikassa kuin radikaalit.

Vironmaan varakuvernööri Alexander von Gies julisti ennen joulua sotatilan koko Vironmaahan. Liivinmaalla se oli vastaavasti julistettu jo 22. marraskuuta 1905. Siitä huolimatta Tallinnasta lähti noin 100 radikaalia työläistä maaseudulle. Tämä joukko heidän mukaansa liittyneiden maatyöläisten kanssa tuhosi tai ryösti Pohjois-Virossa kartanoita.

Viikon aikana koko Virossa Liivinmaan pohjoinen osa mukaan luettuna tuhottiin osaksi tai kokonaan 160 kartanoa ja 40 viinatehdasta. Viinatehtaat olivat nimittäin kartanonomistajien yksinoikeus. Liivinmaan pohjoisessa osassa, missä maltillisten kannatus oli suuri, oli rauhallisempaa kuin Vironmaalla.

Baltian saksalaisten kartanonomistajien perustamat suojajoukot ja Venäjän hallituksen lähettämät rangaistusosastot ryhtyivät joulukuun puolivälissä vastaiskuun. Pääministeri Sergei Witten käskyn mukaan sotaväen vähäisyyden takia joukkojen tuli toimia erittäin ankarasti. Nämä joukot surmasivat järjestystä palauttaessaan koko virolaisalueella lähes 200 ihmistä ilman tutkintaa ja tuomiota. Kenttäoikeuksina toimivat sotaoikeudet langettivat Vironmaalla 168, koko Liivinmaalla 315 ja Kuurinmaalla (osa nykyisestä Latviaa) 112 kuolemantuomiota. Lisäksi annettiin satoja vankeus-, pakkotyö- ja karkotustuomioita.

Joukko virolaisten radikaalin siiven johtajia pakeni ulkomaille. Kun Konstantin Pätsin kuolemantuomio lievennettiin vankeudeksi, hän palasi Viroon vuonna 1909. Sen takia hän joutui istumaan noin vuoden tuomionsa pietarilaisessa vankilassa. Suomeen pakeni myös joukko kulttuurihenkilöitä, kuten Edurad Vilde ja Friedeberg Tuglas.

Puolueiden perustaminen tuli viimein mahdolliseksi Virossa. Marraskuussa 1905 perustettiin Jaan Tõnissonin johtama Viron kansanmielinen edistyspuolue. Yleispoliittisesti puolue asettui länsimaista liberalismia edustavan Venäjän perustuslaillisdemokraattisen puolueen eli niin sanotun Kadettipuolueen linjoille.

Kansalliset sosialistit eli autonomistit perustivat elokuussa 1905 Baltian kansallisuuskysymystä ja alueen muitakin asioita painottavan Viron sosiaalidemokraattisen työläisten yhdistyksen. Se ei ollut virallinen puolue. Peeter Speekin ”Uudiset” -lehdestä tuli ryhmän äänenkannattaja.

Pätsin perustama sanomalehti ”Teataja” (puolueisiin sitoutumaton Viron kansallismielistä edistyspuoluetta radikaalimpi lehti) ja Peeter Speekin Tartossa ilmestynyt lehti ”Uudiset” lakkautettiin joulukuussa 1905.

Peter Speek oli koulutukseltaan opettaja. Vuonna 1894 hän valmistui Tarton seminaarista, minkä jälkeen hän jatkoi opintojaan Pietarissa vuoteen 1894 asti. Vainoamisen seurauksena hän pakeni Sveitsiin 11.12.1905 eikä koskaan palannut Viroon. Hän muutti pysyvästi Yhdysvaltoihin vuonna 1908.

Johann Jannsenin Tartossa jo 1860-luvulla perustama maltillinen lehti ”Eesti Postimees” oli lakkautettuna heinäkuusta 1907 syyskuuhun 1908 asti.

Virolaisten edustajat Venäjän duumassa

Ensimmäisen ja toisen duuman vaaleissa Virossa oli äänioikeutettuja noin 100 000 henkeä. He valitsivat varsinaiseen duuman vaaliin valitsijamiehet, joista 21 oli kartanonomistajia, 10 talonpoikaa, 14 kaupunkilaista ja kaksi työläistä. Äänestyksessä taktikoitiin niin, että saksalaiset kartanonomistajat jäivät ilman edustusta Venäjän duumassa. Ensimmäisessä duumassa 1906 oli 5 virolaista, muun muassa Viron kansanmielisen edistyspuolueen johtaja Jaan Tõnisson. He kaikki liittyivät perustuslaillisten demokraattien eli kadettipuolueen ryhmään.

Liian radikaalin ja Venäjän hallitukselle hankalan ensimmäisen duuman istuttua 72 päivää keisari Nikolai II hajotti sen jo heinäkuussa 1906. Toisen duuman vaaleissa viidestä virolaisedustajasta 2 liittyi duumassa sosiaalidemokraattien fraktioon ja 3 muuta kadettipuolueen ryhmään. Toinenkin duuma hajotettiin muutaman kuukauden kuluttua kesäkuussa 1907.

Kolmannen duuman vaalit käytiin uuden vaalilain avulla. Se suosi kartanonherroja ja suurporvaristoa. Viron saksalaiset saivat nyt valitsijamiehistä yliedustuksen. Virolaisia tuli uuteen duumaan vain 2 ja saksalaisia 3. Baltian saksalaiset liittyivät oikeistolaisten oktobristien ryhmään. Tämä duuma istui vuoteen 1912 asti. Neljäs duuma oli samankaltainen kuin kolmaskin.

Ensimmäinen maailmansota

Huhtikuussa 1917 Venäjän pääesikunta määräsi virolaiset sotilaat palvelemaan oman maansa puolustuksessa. Ensimmäinen kansallinen virolainen sotilasyksikkö muodostettiin 20. toukokuuta 1917. Venäjän sotaministeri virallisti 1. Virolaisen rykmentin. Eversti Aleksander Tõnisson otti yksikön komentoonsa. Se koostui 32 upseerista ja 3 372 sotilaasta. Yksikkö siirrettiin Rakvereen, jossa se saavutti lopullisen kokonsa 118 upseerillaan ja 10 151 sotilaansa. Rakvere on sisämaan kaupunki parikymmentä kilometriä Suomenlahdelta etelään ja 100 kilometriä Tallinnasta itään.

Suurvaltojen välien kiristyminen johti kesällä vuonna 1914 ensimmäisen maailmansodan syttymiseen. Vuoden 1915 kuluessa eteläinen Baltia joutui sotanäyttämöksi, kun Saksa miehitti nykyisen Liettuan alueen ja jatkoi etenemistä nykyisen Latvian puolelle. Syksyllä 1915 saksalaiset olivat jo Väinöjoen rannalla Riian kaupungin edustalla. Sinne he jäivät kahdeksi vuodeksi.

Tarton yliopiston arvokkaat kokoelmat siirrettiin lähestyvän rintaman jaloista turvaan. Viro julistettiin itsenäiseksi 24. helmikuuta 1918, mutta itsenäisyyttä kesti vain päivän ennen kuin saksalaiset miehittivät maan 25. helmikuuta. Saksalaiset muuttivat Tarton yliopiston Landsuniversitätiksi, joka avattiin syyskuussa juhlamenoin. Sen kuraattoriksi tuli Theodor Schiemann Berliinin yliopistosta. Yliopiston opettajat tuotiin siitä eteenpäin Saksasta.

Maailmansodan ensimmäisenä vuonna Virosta keisarin lippujen alle astui noin 35 500 miestä eli seitsemän prosenttia miespuolisesta väestöstä. Koko maailmansodan aikana lienee mobilisoitu noin 100 000 virolaista, joista kaatui tai haavoittui yli neljäsosa. Venäjän sotaväessä toimineista ja sotakouluissa opiskelleista upseereista tuli myöhemmin itsenäisen Viron sotaväen upseerien runko.

Tarttolainen Julius Kuperjanov opiskeli Tarton opettajaseminaarissa ja valmistui opettajaksi vuonna 1914. Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä Kuperjanov mobilisoitiin Venäjän keisarikunnan armeijaan. Ollessaan armeijassa hän kävi vänrikkikoulun Pietarissa ja valmistui elokuussa 1915. Sodan aikana Kuperjanov johti venäläistä tiedusteluosastoa yleten lopulta luutnantiksi. Hän haavoittui kesällä 1917 ja liittyi haavoittumisensa jälkeen virolaisiin kansallisiin joukkoihin Tartossa. Virolaisia kansallisia joukkoja oli alettu perustaa keväällä 1917 Saksan keisarikunnan odotetun hyökkäyksen uhan kasvaessa. Kupervanov kuului Tarton reservipataljoonaan ja nousi sen varakomentajaksi. Hän kunnostautui myöhemmin Viron vapaussodassa.

Venäjän vallankumous maaliskuussa 1917

Nikolai II joutui luopumaan maansa hallitsijan paikalta 15. maaliskuussa. Venäjälle muodostettiin liberaaleihin lukeutuvan ruhtinas Geogri Lvovin johtama hallitus. Tuon uuden hallituksen ensimmäisiä toimia oli kuvernöörien virkojen lakkauttaminen ja uusien kuvernementinkomissaarien nimittäminen.

Vironmaalle sellaiseksi asetettiin Tallinnan kaupunginjohtaja vuodesta 1913 ollut Jaan Poska. Liivinmaalle vastaavasti sellaiseksi tuli Riian kaupunginjohtaja Andrejs Krastkalns. Virolaisten asuinalue, Vironmaan kuvernementti ja pohjoinen osa Liivinmaan kuvernementtia yhdistettiin yhdeksi hallinnolliseksi kokonaisuudeksi, Viron kuvernementiksi. Jaan Poskan valtuudet laajennettiin koskemaan koko tätä aluetta.

Vanhat saksalaiset itsehallintoelimet lakkautettiin. Itsehallintoelimiksi määrättiin yleisillä vaaleilla valittavat maapäivät sekä maahallitus (viroksi: maapäev ja maavalitsus).

Maailmansota jatkui

Saksan uhka tuli Virossa ajankohtaiseksi, kun saksalaiset maihinnousujoukot 12. lokakuuta 1917 aloittivat viikon kestäneen menestyksellisen operaation suurten Saarenmaan, Hiidenmaan ja Muhun miehittämiseksi. Niitä puolustaneet venäläiset joutuivat perääntymään. Osa heistä otettiin vangiksi.

Viron kysymys muuttui Venäjän sisäisestä asiasta kansainväliseksi kysymykseksi. Viron valtio ei ollut vielä syntynyt, Se oli edelleen Venäjän osana.

KIRJALLISUUTTA

Seppo Zetterberg: Viro ja Suomi 1917-1920 (Docendo, 2018).

Seppo Zetterberg: Viron historia (SKS, 2007).

 - - - - - - -

Seuraavassa on aiheeseen liittyviä kuvia:

Kuva 1:   Konstantin Pätsin valokuva.

Kuva 2:  Jaan Tõnissonin valokuva.

Kuva 3:  Julius Kuperjanovin valokuva.

Jaa tämä sivu