Lepohetki laavulla

20.5.2020  Eino Tienari

Rakeet olivat melkein peukalonpään kokoisia. Mies pelkäsi autonsa maalin vahingoittuvan. Hän ajoi vielä jonkin matkaa etelään kohti Torniota, mutta näkyvyys oli huono. Äkkiä hän tunnisti paikan, jossa oli menossa. Hän hidasti vauhtia. Vihdoin hän käänsi autonsa pienelle metsätielle ja pysäytti sen kuusen taakse niin, että sitä ei näkynyt ohiajaviin autoihin tielle.

Mies nousi autostaan, otti ison kassinsa ja mukaan ottamansa huovan. Hän käveli mutkittelevaa polkua ja saapui laavulle leveän joen rannalle. Paikalla kohisi koski äänekkäästi. Laavun edessä oli nuotiopaikka. Hän voisi yöpyä tällä laavulla, koska huopa antaisi lämpöä hänen nukkuessaan. Mies sytytti nuotion laavun eteen paikalla olevilla polttopuilla ja asettui istumaan.

Tällä murtokeikalla oli saaliina aika paljon kiiltäviä esineitä. Teki mieli katsella niitä, koska paikalla ei näkynyt ketään muita ihmisiä. Seuraavana aamuna hän jatkaisi matkaa saaliinsa kanssa. Niinpä hän aukaisi laukun ja valitsi siellä olevista esineistä yhden. Hän katseli sitä ihaillen ja ripusti sen mielijohteesta kaulaansa. Näin hän saattoi sekä käristää makkaraa kepin päässä että nauttia saamastaan arvokkaasta saalista. Mitaleja, pokaaleja ja muita palkintoja oli laukussa lisää.

Läheisen leirontäalueen valvoja oli tarkistamassa, että kaikki oli kunnossa. Koska oli satanut rakeita, ei vieraita ollut asettunut muihin kuin kahteen vuokramökkiin. Nämä ihmiset olivat jo vetäytyneet iltapuuhiinsa ja jatkaisivat tietysti matkaansa heti aamulla. Valvoja oli jo melko vanha mies. Hän ei enää kovin monta vuotta jaksaisi omistamansa lleirintäalueen pitämistä.

Äkkiä hän kuuli maantieltä lähestyvän auton äänen. Tuo auto pysähtyi johonkin lähelle, mutta ei ajanut leirintäalueelle asti. Hetken päästä valvoja muisti lähellä rantaa olevan laavun. Siellä saattoi joskus olla yöpyjiä.

Valvoja päätti käydä tarkistamassa asian. Ei ollut kiellettyä yöpyä tuolla laavulla, mutta ajankohta ja säätila tekivät tämän vierailun kummalliseksi. Jotta ei säikyttäisi vierailijaa tai vierailijoita, valvoja eteni hiljaa kohti laavua. Sen luona paloi jo nuotio. Valvoja meni lähemmäksi. Hän näki vieraan miehen, joka otti jotain kiiltävää laukustaan. Hetken päästä vieras mies ripusti nauhassa riippuvan kiiltävän esineen kaulaansa. Se välkähti nuotion valossa.

Asiassa oli jotakin epäilyttävää. Valvoja ei näyttäytynyt tälle miehelle, vaan kiersi takaisin metsän kautta katsomaan tien varteen jätettyä autoa. Hän löysi auton piilotettuna puun taakse. Hän kirjoitti sen rekisterinumeron muistilapulle.

Valvoja palasi leirintäalueelle, meni heti omaan toimistoonsa sisälle ja soitti Pellon kunnan poliisille. Poliisi otti tämän ilmoituksen ystävällisesti vastaan ja kertoi heidän olevan ihmeissään Pellossa tapahtuneen murtovarkauden takia. Kuka saattoi olla niin röyhkeä, että menisi kuuluisan hiihtäjän Eero Mäntyrannan museoon viedäkseen sieltä kilpailuissa saavutettuja palkintoja. Niitä oli viety samana päivänä melko paljon.

Paikalta oli poistunut auto, jonka rekisterinumeron onneksi eräs koulupoika oli painanut mieleensä. Poika oli kertonut sen asian johdosta järjestetyssä kuulustelussa. Tämä poika luki mielellään rikosromaaneja ja otti siksi usein ylös epäilyttävien autojen numeroita kaiken varalta. Valvojan puhelinsoiton ansiosta selvisi, että paikalta poistunut auto oli pysähtynyt laavun lähelle.

Poliisi otti mukaansa kaksi vahvaa kylän miestä ja he ajoivat poliisin virka-autolla kohti leirintäaluetta. Hän pyysi sitä ennen puhelimessa valvojaa menemään valmiiksi tien varteen heitä vastaan, jotta kiinniottajat löytäisivät suoraan laavulle.

Sillä aikaa laavulla istuva mies jatkoi syömistä palavan nuotion ääressä. Häntä hieman hymyilytti. Olihan lapsellista pitää kaulassa mitalia, jonka toinen oli ansainnut. Hän otti sen vihdoin pois kaulastaan ja laittoi sen takaisin laukkuunsa. Sitten hän kömpi sisälle laavuun. Se olikin niin tilava, että sinne olisi sopinut useita retkeilijöitä samaan aikaan.

Mies kääriytyi lämpimään huopaansa ja otti mukavan asennon. Seuraavana päivänä hän jatkaisi matkaansa autollaan johonkin syrjäisempään paikkaan ollakseen piilossa etsijöiltään. Tänä yönä häntä ei varmaankaan vielä löydettäisi. Mies huokasi tyytyväisenä, kääntyi kyljelleen, sulki silmänsä ja valmistautui nukahtamaan.

 - - - - - - - -

Tämä novelli on julkaistu Oulu-opiston Proosaryhmän 2003-2004 antologiassa "Rivienvälikysymys" (2004). Se lisättiin tänne 20.5.2020. 

Jaa tämä sivu