Eino Tienari 11.7.2020
Lauri Viita (1916, Pirkkala - 1965, Helsinki) oli runoilija , kirjailija ja kirvesmies. Käytyään keskikoulun ja ensimmäisen luokan syyslukukauden Tampereen klassillisessa lyseossa Viita rupesi isänsä tapaan rakennustyöläiseksi ja kirvesmieheksi. Esikoisteoksen ilmestyttyä v. 1947 hän antautui kokonaan kirjalliselle työlle, ts. vapaaksi kirjailijaksi.
Vuonna 1939 hän solmi avioliiton Kerttu Solinin kanssa. Se päättyi eroon vuonna 1948. Viita oli naimisissa runoilija Aila Meriluodon kanssa vuodet 1948 - 1956. Kolmannen avioliittonsa hän solmi vuonna 1962 Anneli Kuurinmaan kanssa.
Häneltä ilmestyi runokokoelmat ”Betonimylläri” 1947,”Kukunor” 1949, ”Käppyräinen” 1954 ja ”Suutarikin suuri viisas” 1961. Sen lisäksi hän kirjoitti kaksi romaania ”Moreeni”, 1950 ja ”Entäs sitten, Leevi”, 1965. Viimeisen romaanin oli tarkoitus olla kolmiosaisen sarjan ensimmäinen osa, mutta Viita kuoli auto-onnettomuudessa saamiinsa vammoihin pian kirjan ilmestymisen jälkeen. Se jäi hänen viimeisekseen.
Hän sai elinaikanaan yhteensä 5 kirjallisuuspalkintoa, joista Tampereen kaupungin palkinnon kolme kertaa ja kaksi muuta yhden kerran: Kalevi Jäntin palkinto 1948 ja Aleksis Kivi-palkinto 1956. Lauri Viidan muistoa vaalii Tampereella Lauri Viita-seura. Se pitää yllä hänen lapsuudenkotiinsa perustettua museota.
Marjukka Kaasalainen on kirjoittanut ”Koottujen runojen” (1966) aluksi Lauri Viita-tutkielmassaan mm. seuraavaa:
” Romaani Moreeni on kuvaus hänen omasta isästään ja äidistään sekä näiden lapsirikkaasta perheestä, jonka kuopuksessa Erkissä erotamme kirjailijan omat kasvonpiirteet.
Koko Betonimyllärille on ominaista miehinen voima, uho, joka paikoin kiristyy suorastaan ylemmyydentunteeksi. Viita huutaa asiansa julki ja samalla antaa pontta lyömällä saappaallaan tahtia.
Viidan toisessa runoteoksessa Kukunorissa, jonka tekijä itse on määritellyt saduksi ihmislapsille, ambivalenttisuus (kahden vastakkaisen tunteen samanaikaisuus) on konkretisoitunut naisellisen tunteikkaan Kukunorin ja miehisen järkevän Kalaharin hahmoon.
Käppyräinen ja Suutarikin, suuri viisas -kokoelmissa Viidan lyriikan herkkä piirre syvenee. Maailmankatsomus- ja satiirirunot ovat väistyneet. Viidan runo ikään kuin laukeaa. Se näkyy huumorin voitolle pääsynä, runon muuttumisena vapaarytmisemmäksi, ilmavammaksi. ”
Kädessäni on Viidan "Kootut runot". Valitsen sieltä monien joukosta kaksi runoa, jotka haluaisin kuulla. Valinnan perusteena on niiden ilmentämä kirjoittajansa ammatti.
TAUKO
Maantie marraskuussa.
Pakkiin taas on kirves jäänyt,
kotiin päin on äijä tää nyt
kessusätkä suussa.
Eväänhakuloma.
Vuokrakuitti lompakossa
takaa olotilan, jossa
muijakin on oma.
Kitisevä tuli.
Leipää on ja suolasilli,
kakaroitten kurkkupilli
puheesta ei huoli.
Tähtiä ei taata.
Pilven alle ei näy niitä; -
ellei omat valot riitä,
täytyy mennä maata.
KOTI
Ja niin minä avaan kartan,
olen perusteellinen mies,
ja etsin sopivan järven
ja järvestä sopivan saaren
tai niemen, otetaan niemi
olen käytännöllinen mies,
ja niemen länsirantaan
minä selitän hyvän saunan,
olen peräti kirvesmies,
ja niemen selkään pirtin
ja pirttiin kalut ja kaikki,
olen vallan mainio mies,
ja vaimoni, joka on runoilija,
on ylen onnellinen.
KIRJALLISUTTA
Marjukka Kaasalainen: ”Lauri Viita runoilijana” (1964).
Yrjö Varpio: ”Lauri Viita: Kirjailija ja hänen maailmansa” (1973).
Aila Meriluoto: ”Lauri Viita, legenda jo eläessään” (1974).
- - - - - - - -
Tässä on Lauri Viidan runoja joko lausuen tai laulaen. Lopussa on Tampereen kaupungin tekemä filmi Lauri Viidan museosta.
Video n:o 1. Lauri Viidan runo ” Alfhild” nimimerkki Top08K tulkitsemana (2011).
Video n:o 2. Sama runo Kaj Chydeniuksen sävellyksenä ja Kai Hyttisen esittämänä lauluna (2015).
Video n:o 3. Vera Telenius lausuu Lauri Viidan runon ”Luominen”.
Video n:o 4. Vera Telenius lausuu Lauri Viidan runon ”Lennätinlangat”.
Video n:o 5. Dokumentti Lauri Viita -museosta hänen poikansa toimiessa kertojana. Se kestää 7 minuuttia.
Kahdessa ensimmäisessä videossa esitetään seuraava Viidan runo omasta äidistään hänen ensimmäisestä runokokoelmastaan Betonimylläri:
ALFHILD
Äidit vain, nuo toivossa väkevät,
Jumalan näkevät.
Heille on annettu voima ja valta
kohota unessa pilvien alta
ja katsella korkeammalta.
Alfhild, hän joka synnytti minut,
on joka yö sinne purjehtinut,
missä nyt Eemeli tullen ja mennen
murahtaa vain, kuten täälläkin ennen.
Siellä he kulkevat tähtien rivissä
kirkasta vanaa,
isä ja äiti, peräkanaa.
Sieltä he katsovat kotoista mäkeä,
kissoja, koiria, tuttua väkeä,
viittoen, luikaten parhaansa mukaan,
ettemme loukkaisi Pispalan kivissä
jalkaamme kukaan.
Siellä he jollakin planeetalla
puutarhakeinussa pihlajan alla
viipyvät ääneti nuoruudenmuistoissa
morsiusparina Tampereen puistoissa -
ostaen kahvit ja pullat kai,
jos sattuu olemaan perjantai. -
Ja sitten, kun Pispala aamun saa,
äitini vuoteen valmistaa
ja linnut, linnut helää - -.
- Oi kuinka on ihana elää
ja tuutia lastenlapsiaan
ja kertoa kauniita uniaan!
Niin suuri on Jumalan taivas ja maa,
oi lapseni, rakastakaa!
Numero 1
Numero 2
Numero 3. Lauri Viita: Luominen
Numero 4. Lauri Viita: Lennätinlangat
Numero 5. Lauri Viidan museo Tampereella.