Runoilija Juhani Siljo

Eino Tienari   4.11.2020

Juhani Alarik Siljo, jonka sukunimi oli vuoteen 1906 asti Sjögren, oli suomalainen kirjailija ja runoilija. Hän syntyi 3. toukokuuta 1988 Oulussa ja kuoli 5. toukokuuta 1918 Tampereella.

Hän kirjoitti ylioppilaaksi Oulun suomalaisesta lyseosta 1907 ja aloitti opinnot Helsingin yliopistossa. Runoilijan työnsä ohessa Siljo toimi muun muassa Helsingin Sanomien avustajana, Jyväskylän tieteellisen kirjaston apulaisena 1915–1918 ja Valvoja-lehden toimitussihteerinä. Juhani Siljo toimi myös aktiivisesti kirjallisuusarvostelijana.

Siljon rakkauden kohde oli häntä 7 vuotta vanhempi kirjailija Ain’ Elisabet Pennanen. Kirjailija Pennanen toimitti postuumisti ilmestyneen Siljon teoksen ”Selvään veteen”. Hän kuvasi suhdettaan Juhani Siljoon romaanissaan ”Kaksi raukkaa” (1968), joka ilmestyi 40 vuotta hänen kuolemansa jälkeen.

Kirjailija taisteli vakaumuksensa mukaisesti valkoisten puolella sisällissodassa. Juhani Siljo kuoli kansalaissodassa saamiinsa vammoihin Tampereella sodan loppuvaiheessa vuonna 1918.

          Muuta tuotantoa kuin runot

”Eino Leino lyyrikkona”. Ylioppilaiden keskusteluseuran julkaisuja n:o 14. Otava 1912.

”Kimmo, Rajankäyntiä nykyisen kirjallisuutemme suunnista”. Otava 1914. Näköispainos, Alea-kirja 1985.

”Teuvo Pakkala : kirjailijakuva”. Otava 1917.

”Seppelöity: murheellinen komedia”. Näytelmä, WSOY 1918.

Paljon suomennoksia, kuten esim. Friedrich von Schiller, ”Rosvot” - viisinäytöksinen näytelmä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1915.

          Runokokoelmat

Runoja. WSOY 1910.   

Maan puoleen. WSOY 1914.

Maailman kirja. Gummerus 1916.

Selvään veteen: runoja ja tunnuslauseita. Otava 1919.

Runot ja aforismit. WSOY 1947. 2. p. 1958. 3. p. 1979.

Valikoima runoja. Suomalainen parnasso. WSOY 1958.

Kuin tuulet toukokuun: valikoima Juhani Siljon runoja. Karisto 1985.

Jännitetty jousi: valikoima runoja. Pienet mietekirjat. Otava 1987.

Vapaat vedet. Karisto 1989.

Runot. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1999.

-  -  -  -  - 

Tietokoneella tai kannettavalla laitteella voi kaikki Juhani Siljon runot lukea osoitteesta:

https://fi.wikisource.org/wiki/Juhani_Siljo

                         +     +     +

Kansallisbiografia:

”Juhani Siljon kirjailijanura oli lyhyt, mutta se vaikutti voimakkaasti suomalaiseen runouteen. Siljon varhainen kuolema kansalaissodassa antoi hänen lyriikalleen ja persoonallisuudelleen lisähohdetta, joka ei voinut olla vaikuttamatta useiden aikalaislyyrikoiden käsitykseen runoudesta.

Eettisen kilvoittelijan ja puhtauden ihanteiden julistajan sädekehä ympäröi pitkään Siljon runoilijapersoonaa. Vasta 1968 postuumina ilmestynyt Siljon rakastetun Ain' Elisabet Pennasen romaani Kaksi raukkaa paljasti lopullisesti sen ristiriitaisuuden, mistä hänen tuotantonsa sai kasvuvoimansa.”

Kirjasampo:

”Juhani Siljo oli vuosisadan vaihteen runoilija, joka tunnetaan erityisesti eettisestä kilvoittelustaan ja itseyden etsinnästä Kierkegaardin ja Nietzschen hengessä. ”Siljon linja” jatkui erityisesti Uuno Kailaan, Aaro Hellaakosken ja Helvi Juvosen runoudessa sekä 1920-luvun tulenkantajien tuotannossa.

Postuumina julkaistussa kokoelmassa ”Selvään veteen” (1919) hallitsevat minuuden rakentamisen, tinkimättömyyden ja tahdon teemat, jotka olivat vallitsevia runoilijan tuotannossa. Mukana on myös rakkausrunoja, joissa aistillisuus yhdistyy askeesiin ja elämän pelkoon. Siljon runouden arvostus oli voimakkaimmillaan 1940-luvulla. Hän on yksi suomalaisen aforismirunouden pioneereista.”

Aika-lehti:

Aika-nimisessä lehdessä Veikko Antero Koskenniemi kirjoitti arvostelunsa vuonna 1910 ilmestyneestä Juhani Siljon runokokoelmasta ”Runoja” (suora lainaus):

”Siljo on tämän joulun ensikertalaisia. Hänen runonsa kiinnittävät lukijan mieltä enemmän miellyttävinä todistuskappaleina nuoren mielen taistelusta ja kaipuusta kuin taiteellisina saavutuksina sanan tavallisimmassa merkityksessä. Siljon runoissa ei ilmene mitään sellaista tekotavan taituruutta tai runokuvien loistoa ja omaperäisyyttä, joka kohta valloittaisi lukijan mielikuvituksen.

Mutta samalla voi sentään tarkkaava korva kuulla tämän ulkonaisesti karun muodon takaa runoilijan oman omituisen sävelen kuin kevätlähteen solinan jään ja lumen alta. Jos tahtoisi tarkemmin määritellä, mikä tälle runokokoelmalle on erikoisesti ominaista, voisi ehkä sanoa: siinä kuvastuu nuoren mielen itsetutkistelussa kirkastunut ihanteellisuus, melkein uskonnollinen ikävä elämän valossa ja totuudessa, kaukana arkipäivien puolinaisuudesta. . . . Ja elon Herralle osoittaa runoilija nämä rivit, jotka liikuttavassa yksinkertaisuudessaan tuovat mieleen jonkun parhaimmista lutherilaista virsistämme. ”

                                +     +     +

Edellisessä arvostelussa mainittu runo kokoelmasta ”Runoja”:

       Ja konsa lähden

Ja konsa lähden kerran / ma täältä ijäks pois

ja luokse elon Herran / jos tieni käyvä ois,

niin Hänen kuulla selon / ma tehdä tahtoisin,

mit' nähnyt mailla elon / oon kipein sydämin:

"Sun luomakuntas siellä / se harhaa yössä vaan.

Ei moni ilomiellä / voi nostaa katsettaan

Sun luomaas ihanuuteen, / ei moni luottaa voi

Sun armos avaruuteen / - se harvoin avun toi.

Miks kaipuun annoit heille, / kun voimaa suonut et?

Ken lankee, tuskan teille / miks hänet tuomitset?

Sull' eikö ilo oisi / jos valoon, onnehen

Sun kauttas nousta / voisi yön lapsi jokainen?"

                               +     +     +   

Runo kokoelmasta ”Selvään veteen”:

          Tulikaste

Tulikastetta vailla on vapautemme.

Vaan kohta, kohtahan enää ei!

Tulikastetta vailla on vapautemme,

– päin tulta jo tuiskivat askelemme,

tien ankaran auki me lakaisemme,

nyt Horna hoitonsa maasta vei!

Kun Suomen mies on syttynyt vihaan,

mikä sammuttaa sitä liekkiä vois!

Nyt Suomen mies on syttynyt vihaan:

tuli horna ja herja jo omaan pihaan!

Nyt pieni leikkaus omaan lihaan,

pois paise ruumiista, syöpä pois!

Es’isät nyt elävät pojissansa,

vuossadat jo nousivat rintamaan!

Isät harmaat nuortuivat pojissansa

ja tuntee juurensa nuori kansa,

tulikastetta kohti kun vapauttansa

se kiidättää yli tuiman maan!

                              +     +     +  

Runo kokoelmasta ”Maan puoleen”:

    Alla omenapuiden

Alla omenapuiden / valkeina tuoksuvain

lempeät äänet kuulen / öisten kuiskijain.

Alla omenapuiden / onnea, murhettaan

tuhannet ihmiset kuiskii / kautta suven maan.

Alla omenapuiden / monet jo iloitsin

päivät valontäydet / täysin sydämin.

– Piennä kyynä sentään / murhe mieleeni saa:

alla omenapuiden / ääntä ei lempeintä,

jok’ ei voisi haavoittaa.

      - - - - - - - - -

Lopuksi on ensin 2 runovideota. Niiden jälkeen on Juhani Siljon muotokuva ja Ain' Elisabet Pennasen valokuva.

Video 1. Juhani Siljo – Vastavirtaan (lukija Jorma Pollari), kesto 4.02

Video 2. Juhani Siljo – Exelsior (lukija Jorma Pollari), kesto 2.15

Video 1

Video 2

Jaa tämä sivu