Britannian ja Saksan välisiä meritaisteluja 1914 - 1918

Eino Tienari   29.7.2020      (Kalevan blogissa 22.11.2019)

Kaksi uutta meritaistelua on lisätty syksyllä 2019 julkaistuun painokseen verratuna: Coronelin taistelu ja Falklandinsaarten taistelu.

Iso-Britannia oli voimakkaampi merellä

Ensimmäisessä maailmansodassa suurin osa laivastosta koottiin kotisaarille ns. Grand Fleetiksi. Tavoitteena oli varmistaa Ison-Britannian tavarakuljetukset meritse Saksan julistamasta rajoittamattomasta sukellusvenesodasta huolimatta. Seuraavassa on mainittu kaksi meritaistelua Saksaa vastaan monien muiden joukossa.

 1. Helgolandin taistelu oli ensimmäisen maailmansodan ensimmäinen meritaistelu ja se käytiin Helgolandin saarten edustalla lähellä Tanskaa 28. elokuuta 1914 Britannian Kuninkaallisen laivaston ja Saksan keisarikunnan laivaston kesken. Taistelu alkoi hyökkäysosaston havaittua kaksi saksalaista hävittäjää, joista toinen upotettiin välittömästi.

Tällöin saksalaiset kontra-amiraali Maasin komentamat kevyet risteilijät saapuivat paikalle. Brittiläinen vara-amiraali Beatty pyysi tukiosastolta apua. Tukiosasto upotti SMS Kölnin, SMS Ariadnen ja SMS Mainzin. Loput saksalaisalukset pakenivat.

2. Doggermatalikon taistelussa Pohjanmerellä 24. tammikuuta 1915 HMS Lion avasi tulen 15 km:n etäisyydeltä ja osui taisteluristeilijä SMS Seydlitziin. Saksalaisaluksen kaksi taaimmaista tykkitornia saivat suoran osuman, jolloin 160 miestä kuoli. Brittien HMS Lion vaurioitui taisteluristeilijä SMS Derfflingerin tulitettua ja saaden siihen kolme osumaa. Brittien alukset ympäröivät panssariristeilijä SMS Blücherin ja upottivat sen. SMS Blücher vei mukanaan 782 miestä. Brittiläiset saavuttivat voiton ja loput saksalaiset pakenivat.

Meritaistelut kaukana Euroopasta

3. Coronelin taistelu käytiin 1. marraskuuta 1914 Saksan keisarikunnan laivaston ja Britannian kuninkaallisen laivaston osaston välillä Tyynellä merellä osana ensistä maailmansotaa. Taistelu käytiin chileläisen Coronelin satamakaupungin edustalla ja se päättyi saksalaisten voittoon.

Vara-amiraali Maximilian von Speen osastoon kuuluivat panssariristeilijät Scharnhorst ja Gneisenau sekä kevyet risteilijät Nürnberg, Leipzig ja Dresden. Britannian kontra-amiraali Christopher Cradockin osastoon kuuluivat panssariristeilijät Good Hope ja Monmouth, kevyt risteilijä Glasgow ja risteilijä Otranto. Panssariristeilijät Good Hope ja Monmouth upposivat vieden mukanaan kaikki 1 600 miehistöjen jäsentä, Cradock heidän joukossaan. Molemmat muut brittien alukset pakenivat. Saksalaisten tappiot jäivät kolmeen haavoittuneeseen. Kyseessä oli Britannian kuninkaallisen laivaston ensimmäinen tappio suurten pinta-alusten taistelussa yli sataan vuoteen.

4. Falklandinsaarten taistelu käytiin Etelä-Atlantilla 8. joulukuuta 1914 Saksan ja Britannian laivastojen välillä. Saksalainen risteilijäosasto siirtyi Coronelin taistelun jälkeen Kap Hornin editse Etelä-Atlantille saatuaan käskyn palata. Falkandinsaarilla satamassa odotti sitä etsimään lähetetty, murskaavan ylivoimainen vihollisen laivasto-osasto.

Loppujen lopuksi vain kevyt risteilijä Dresden onnistui pakenemaan. Yli 1800 saksalaista kaatui, näiden joukossa vara-amiraali von Spee kaksine poikineen. 215 saksalaista pelastettiin merestä sotavankeuteen. Brittien tappiot jäivät pieniksi.

Skagerrakin suuri meritaistelun perusteet

Kyseessä oli ensimmäisen maailmasodan laajin meritaistelu. Sen taustalla oli saksalaisten suunnitelma, jolla yritettiin houkutella brittiläinen laivaosasto Saksan laivaston tuhottavaksi. Sen seurauksena oli kuitenkin molempien maiden laivastojen päävoimien yhteenotto.

Tutkan puuttumisen takia merellä tarvittiin materiaalista yliotetta, jonka merkitys korostui entisestään asemasodan kuluttavuuden vuoksi. Briteille meritie oli aivan välttämätön huollon, elintarvikkeiden ja materiaalikuljetusten kannalta.

Molempien laivastojen komentajat

Nuori merikadetti Reinhard Scheer (1863-1928) valmistui vuonna 1880. Merivoimien kapteeniksi hän yleni vuonna 1905. Hän oli impulsiivinen ja nopealiikkeinen komentaja. Amiraali Reinhard Scheer oli ensimmäisessä maailmansodassa Saksan avomerilaivaston komentaja.

Saksan laivasto taisteluristeilijöitä komensi amiraali Franz von Hipper (1863-1932). Jo vuonna 1884 hyvin nuorena Hipper komensi torpedoyksiköitä. Vuonna 1903 hän sai komentoonsa panssarilaiva SMS Friedrich Karlin.

Laivastoamiraali Sir John Rushworth Jellicoe (1859-1935) oli kuninkaallisen laivaston komentaja ensimmäisen maailmansodan aikana joulukuuhun 1917 asti. Hän johti brittiläistä laivastoa Skagerrakin taistelussa. Hän liittyi laivastoon jo vuonna 1872 ja oli ehtinyt kokea paljon meritaisteluja elämänsä aikana tätä ennen. Hän oli luonteeltaan jäykkä ja muodollinen.

David Beatty (1876-1931) meni kadetiksi kuninkaalliseen laivastoon 1884. Hänellä oli kertynyt paljon kokemusta merillä olosta. Laivastoamiraali Beatty oli vuosina 1912 – 1916 taisteluristeilijälaivueen komentaja. Hän osallistui laivueen komentajana puheena olevaan meritaisteluun.

Skagerrakin meritaistelu vuonna 1916

Englannin Suuri laivasto, Grand Fleet, ja Saksan Avomerilaivasto, Hochseeflotte, merkitsivät yhdessä maailman suurinta yhteen meritaisteluun osallistunutta sotavoimaa, kun ne samoihin aikoihin toukokuun 30. päivän iltana purjehtivat ulos satamastaan. Voimasuhteet olivat selvästi brittiläisillä eduksi. Heillä oli 28 taistelulaivaa ja 9 taisteluristeilijää, Amiraali von Scheerillä vastaavasti 16 ja 5. Lisäksi Scheerillä oli 6 vanhaa panssarilaivaa, joiden mukaanotto aiheutti vain haittaa.

Amiraali Jellicoella oli 272 järeää tykkiä, Scheerillä 200. Jellicoen järeimmät olivat kaliperiltaan 380 mm, Scheerillä 305 mm. Brittiläisillä oli 457 torpedoputkea, saksalaisilla 469. Brittiläisillä oli 31 risteilijää, joista 8 panssaroitua, saksalaisilla oli 11 kevyttä risteilijää. Jellicoella oli 85 hävittäjälaivaa, saksalaisilla 72 tuntuvasti pienempää torpedovenettä.

Laivastojen keskinäisestä voimasuhteista on esitetty hiukan toisistaan poikkeavia arviointeja, mutta 3:2 lienee suunnilleen oikea. Laivastojen tiedustelulippueet kohtasivat toisensa toukokuun 31. päivänä kello 14.20, jolloin englantilaisesta HMS Galatea-nimisestä kevyestä risteilijässä huomattiin kaksi sotalaivaa, jotka olivat saksalaisia torpedoveneitä. Noin 8 minuutin kuluttua Galatea ampui ensimmäiset laukaukset tässä meritaistelussa.

Brittiläisten taisteluristeilijöiden komentaja David Beatty kääntyi heti kaakon suuntaan katkaistakseen saksalaisten paluutien. Taisteluristeilijät noudattivat käskyä, mutta Iso-Britannian laivaston uusimmat neljä taitelulaivaa joutuivat erehdyksien takia jälkeen ja pääsivät vain vähitellen seuramaan muita omia laivoja.

Saksan risteilijöiden komentaja, amiraali Hipper, kääntyi heti vihollisesta tiedon saatuaan kotiin päin houkutellakseen tavatut brittiläiset laivat kohti Saksan Avomerilaivaston pääosia, jotka amiraali Scheerin komennossa olivat tulossa pohjoiseen ja sijaitsivat kosketuksen syntyessä noin 105 kilometrin päässä. Jellicoen päävoimat olivat tällöin noin 120 kilometrin päässä amiraali Beattysta, ja etäisyys lisääntyi, vaikka Suuren laivaston pääosa saikin käskyn kehittää täyden vauhdin.

Franz von Hipper, jonka komennossa oli 5 Saksan taisteluristeilijää, näki brittiläiset taisteluristeilijät. Kello 15.45 saksalaiset avasivat tulen noin 16 000 metrin etäisyydeltä, ja brittiläiset vastasivat siihen melkein heti. Saksalaisten tuli oli alusta pitäen tarkempaa kuin brittiläisten ja kello 16 taisteluristeilijä Indefatigableen osui yhtaikaa kolme kranaattia ja heti sen jälkeen muitakin. Pienen tauon jälkeen HMS Indefatigable räjähti kappaleeksi, eikä ainoakaan mies siitä pelastanut.

Skagerrakin taistelun aikana vain 26 minuuttia myöhemmin taisteluristeilijä SMS Derfflinger ampui yksitoista täyslaidallista Britannian Kuninkaallisen laivaston taisteluristeilijä Queen Maryyn. Se leimahti palamaan, kallistui, ja noin 30 sekunnin kuluttua se räjähti. Myös Defflinger kärsi mittavia vahinkoja.

Meritaistelu jatkui

Näiden kahden suurten taisteluristeilijöiden tuho muutamassa kymmenessä minuutissa järkytti melkoisesti englantilaisia, mutta he jatkoivat kulkuaan. Seuraavana tuleva taisteluristeilijä HMS Tiger ehti nipin napin väistää edellään kulkeneen laivan jäännöksiä. Kun se ajoi korkean savupatsaan halki siitä havaittiin, että jokin parikymmentä metriä pitkä höyrypursi lensi noin 60 metrin korkeuteen.

Lippulaiva taisteluristeilijä HMS Lion (mukanaan David Beatty) oli joutumaisillaan saman kohtalon uhriksi. Sen tykkitorniin tuli osuma, joka tappoi melkein koko sen miehistön, ja lattialla olleet ruutipanokset syttyivät palamaan. Majuri Harrvey ehti viimeisillä voimillaan antaa käskyn ovien sulkemisesta ja ruutivaraston täyttämisestä vedellä.

Kello 17.55 englantilaisen amiraali Jelicoen osasto ehti paikalle. Se käsitti kahdeksan panssariristeilijää, jotka tulivat savun seasta yhtäkkiä saksalaisten näkyviin. Tällöin risteilijä HMS Defence tuhoutui muutamasta saksalaisten yhteislaukauksesta ja 903 miestä kuoli. Myös risteilijä HMS Warrior sai niin pahoja vaurioita, että upposi seuraavana yönä yrittäessään hiljaa vetäytyä kotirannikolle.

Aamu valjetessa komentaja Scheer oli Horns Revin edustalla ja pääsi turvallisesti kotiin. Lähellä kotisatamia täytyi 28 000 tonnin taisteluristeilijä SMS Lützow kuitenkin upottaa omalla torpedolla niin, että miehistö voitiin pelastaa. Laiva olisi muutenkin uponnut. Taisteluristeilijä SMS Seydlitz pääsi vaivoin perille pahasti vaurioituneena. Muuten saksalaisten laivojen vauriot olivat pienemmät kun brittiläisten.

Taistelu oli asiantuntijoiden mielestä taktisesti ratkaisematon ja strategisesti englantilaisten voitto. Saksan laivasto ei enää toista kertaa pyrkinyt suureen taisteluun, vaikka kävikin merellä vielä muutamia kertoja. Englantilaiset menettivät Skagerrakin taistelussa 3 taisteluristeilijää, 3 panssariristeilijää, 1 laivuejohtajan ja 7 hävittäjälaivaa. Saksalaiset menettivät 1 taisteluristeilijän, 1 panssarilaivan, 4 kevyttä risteilijää ja 5 torpedovenettä.

Taistelu päättyi saksalaisten perääntymiseen brittien ylivoiman tieltä. Britit kuitenkin menettivät enemmän laivoja ja miehiä.

Saksalaisten järjestämä yllätys 

Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä Skotlannin rannikolla sijaitsevaan Scapa Flow’hun internoitiin 74 Saksan keisarikunnan laivaston alusta odottamaan rauhansopimuksen allekirjoittamista. Amiraali Ludwig von Reuterin komentamat alukset saapuivat Scapa Flow’hun, niin että viimeisetkin olivat siellä 27. marraskuuta 1918.

Kuitenkin 21. kesäkuuta 1919 Reuter määräsi laivat upotettaviksi, jotta ne eivät jäisi brittien käsiin. Yhteensä 52 laivaa upposi. Upottamisen yhteydessä brittien ja saksalaisten välille syntyneessä kahakassa kuolleet yhdeksän saksalaista merimiestä olivat maailmansodan viimeiset uhrit.

KIRJALLISUUS

Lähde tähän kirjoitukseen on A.J.P. Taylor: Ensimmäinen maailmansota (WSOY. 1963). Englantilaista professori Tayloria pidetään yhtenä parhaista Euroopan historian tuntijoista.

Apuna tämän tekstin kirjoittamiseen on käytetty myös muita tietolähteitä.

Jaa tämä sivu