Kirjailija Paavo Haavikon elämänkerta

Eino Tienari       10.2.2022         (päivitetty 11.2. ja 14.2.2022)

Paavo Juhani Haavikko syntyi vuonna 1931 Helsingissä ja kuoli vuonna 2008. Hän oli kirjailija, runoilija ja kirjojen kustantaja. Hän julkaisi yli 70 teosta. Hänen vanhempansa olivat toimitusjohtaja Heikki Haavikko ja Rauha Haavikko o.s. Pyykkönen.

Hän meni naimisiin runoilija ja prosaisti Marja-Liisa Vartion kanssa vuonna 1955 tämän erottua ensimmäisestä aviomiehestään. Heille syntyi kaksi lasta, jotka olivat Johanna (s. 1956) ja Heikki (s. 1960). Marja-Liisa Vartio kuoli vuonna 1966. Hänelle jäi ensimäisestä avioliitostaan silloin adoptoitu tytär Laritsa.

Paavo Haavikko meni uudelleen naimisiin kirjallisuudentutkija Ritva Haavikon, o.s. Hanhivenan kanssa. Ritvalla oli edellisestä avioliitosta kaksi vuosina 1955 ja 1957 syntynyttä poikaa. Avioliitto kesti Paavo Haavikon kuolemaan saakka, mutta pariskunta asui erillään vuodesta 1983 alkaen.

Paavo Haavikko oli kustannusosakeyhtiö Otavan kirjallinen johtaja 1967 – 1983 ja kustannusosakeyhtiö Art Housen toimitusjohtaja vuodesta 1985 alkaen. Hän oli Uuden Suomen kolumnisti 1989-91. Hän oli myös Suomen Kuvalehden avustaja ja kolumnisti 1996-97.

Hänet palkittiin muun muassa: Kirjallisuuden valtionpalkinnolla 8 kertaa, Eino Leinon palkinnolla 1963, Aleksis Kiven palkinnolla 1966, Pro Finlandialla 1967, Neustadtin kansainvälisellä kirjallisuuspalkinnolla 1984, Taiteen akateemikon arvonimellä ja Ruotsin akatemian pohjoismaisella palkinnolla 1994. Helsingin yliopiston kunniatohtoriksi hänet nimitettiin 1969.

Erityisesti painettuja julkaistuja näytelmiä on niin paljon, että niitä kaikkia ei ole lueteltu Wikipediassa. Laajassa  Martti Anhavan kirjoittamassa elämänkerrassa vuodelta 2021 oli täydellinen luettelo niistä. (Lisäsin puuttuvat näytelmät teosluetteloon kirjoituksen lopussa 14.2.2022.)

"Kansallisbiografiassa" Paavo Haavikosta kertoo H. K. Riikonen näin (tässä lyhennettynä):

Paavo Haavikko on suomalaisen nykykirjallisuuden tunnetuimpia nimiä. Hänen laajaan ja monipuoliseen tuotantoonsa kuului lähes kaikkia kirjallisuuden lajeja edustavia teoksia, muun muassa runoja, proosaa, draamaa ja historiateoksia. Kantaaottavien tekstiensä ansioista Haavikko tuli tunnetuksi eräänlaisena kansakunnan oraakkelina sekä usein myös henkisen ja taloudellisen tuhon profeettana.

Haavikko ei ryhtynyt harjoittamaan yliopisto-opintoja. Hänen esikoiskokoelmansa "Tiet etäisyyksiin" ilmestyi ylioppilasvuonna Werner Söderstrröm Oy:n (WSOY) kustantamana – yhtiön kustannustoimittajana oli tuolloin Tuomas Anhava –, mutta jo toisen kokoelman myötä Haavikko siirtyi Otavan kirjailijaksi. Sittemmin Haavikon kirjoja kustansi Art House mutta myös WSOY. 1950-luvun kuluessa Haavikko julkaisi tasaiseen tahtiin runokokoelmia.

Haavikon varhainen runotuotanto muodosti voimakkaan vastakohdan koskenniemeläisille ihanteille sekä yleensä taiteilijaromantiikalle ja neronpalvonnalle. Varhaistuotannossaan Haavikko käsitteli keskeislyyrisiä teemoja, kuten rakkautta ja kuolemaa, mutta alusta alkaen hänen lyriikassaan olivat esillä myös historia, menneisyys ja tulevaisuus, myytit ja runokielen uudistaminen. Etenkin "Talvipalatsi"-kokoelmalla on pysyvä arvo yhtenä suomenkielisen modernismin keskeisenä teoksena.

Draamatuotantonsa Haavikko aloitti 1958 teoksella "Münchhausen", jota seurasi näytelmä "Nuket"; molemmat ilmestyivät painettuina 1960. Münchhausen-näytelmän saaman kritiikin takia tekijä haastoi Ilta-Sanomien arvostelijan oikeuteen. Haavikko voitti jutun, minkä takia hänestä ei pitkään aikaan kirjoitettu Sanoma Oy:n lehdissä.

Haavikko kirjoitti 1960-luvun alkupuolella joukon proosateoksia. Romaanit "Yksityisiä asioita", "Toinen taivas ja maa" sekä "Vuodet" ilmestyivät 1960 - 1962. Vuonna 1964 ilmestyi novellikokoelma "Lasi Claudius Civiliksen salaliittolaisten pöydällä".

Haavikko perusti 1975 kustannusyhtiö Art Housen (aluksi Arthouse), josta tuli 1980-luvun lopulta lähtien huomattava tietokirjallisuuden kustantaja. Julkisessa keskustelussa Haavikko puuttui usein kirjankustantamisen ongelmiin.

Haavikon 1970-luvun lyyrisestä tuotannosta teos "Runoja matkalta salmen ylitse" (1973) sisältää pienimuotoisia runoja, joita voidaan luonnehtia vapaamittaisiksi epigrammeiksi; sellaisina ne lähestyvät myös aforismeja. Muutama vuosi myöhemmin ilmestyi kokoelma "Viiniä, kirjoitusta" (1976).

Näkemyksiään politiikasta ja historiasta Haavikko esitteli myös aforismeissaan. Vuonna 1972 ilmestynyttä aforismikokoelmaa "Puhua, vastata, opettaa" seurasi useita muita kokoelmia. Haavikko järjesti aforisminsa tavallisesti sarjojen muotoon, ja niille ovat tyypillisiä ironiset, paradoksaaliset ja moniselitteiset käänteet. Haavikkoa voidaankin pitää monessa suhteessa suomalaisen aforismin uudistajana.

 Haavikon Kalevala-aiheista tuotantoa edustavat myös teokset "Rauta-aika" ja "Kullervon tarina" (molemmat 1982). Haavikko jatkoi 1990-luvulla monipuolista tuotantoaan runoilijana (esimerkiksi kokoelma "Puiden ylivertaisuudesta", 1993), romaanikirjailijana ("Fleurin koulusyksy", 1991; "Pahin ja paras", 1996) ja näytelmäkirjailijana ("Anastasia ja minä", 1992; "Airo ja Brita", 1999).

Hän kirjoitti oopperalibretot Aulis Sallisen säveltämiin oopperoihin "Ratsumies" ja "Kuningas lähtee Ranskaan" sekä Jukka Kemppisen kanssa elokuvakäsikirjoituksen "Mommilan veriteot".

Paavo Haavikon runoteokset:

Tie etäisyyksiin (WSOY, 1951). Tuuliöinä (Otava, 1953).

Synnyinmaa (Otava, 1955). Lehdet lehtiä (Otava, 1958).

Talvipalatsi (Otava, 1959). Puut, kaikki heidän vihreytensä (Otava, 1966).

Neljätoista hallitsijaa (Otava, 1970). Runoja matkalta salmen ylitse (Otava, 1973).

Kaksikymmentä ja yksi (Otava, 1974). Viiniä, kirjoitusta (Otava, 1976).

Viisi sarjaa nopeasti virtaavasta elämästä (Arthouse, 1987).

Toukokuu, ikuinen (Arthouse, 1988). Talvirunoja (Art House, 1990).

Rakkaudesta ja kuolemasta (Art House, 1989).

Puiden ylivertaisuudesta (Art House, 1993). Prosperon runot (Art House, 2001).

Runot 1951-1961 (Otava, 1962). Runot 1949-1974 (Otava, 1975).

Kirjain merkit mustat, runot 1949-1966 (WSOY, 1993).

Valitut runot 1949-2001 (WSOY, 2006). Kootut runot (Teos, 2014).

Paavo Haavikon muita teoksia:

Agricola ja kettu, näytelmä (1968). Brotteruksen perhe, näytelmä (1969).

Airo ja Brita, näytelmä (1999).

Barr-niminen mies, romaani (1976 ja 1985). Englantilainen tarina, näytelmä (1989).

Anastasi ja minä, romaani (1994). Erään opportunistin iltapäivä, romaani (1988).

Fantastisia kertomuksia, novelleja (1996). Fleurin koulusyksy, romaani (1992).

Ei. Siis kyllä, aforismeja (2006). Hitlerin sateenvarjo, näytelmä (2002).

Ikuisen rauha aika, aforismeja (1981). Kansakunnan linja, tietokirja (1977 ja 1990).

Kansakunnan synty, tietokirja (1988). Kaisa ja Otto, näytelmä (1976).

Kansalaisvapaudesta, aforismeja (1989). Käytännön metafysiikka, aforismeja (2001).

Kuningas lähtee Ranskaan, näytelmä (1974). Lastenkutsut, näytelmä (2000).

Lasi Claudius Civiliksen salaliittolaisten pöydällä, novelleja (1964).

Mustat kantarellit, novelleja (2004). Münchhausen ja Nuket, näytelmiä (1960).

Ne vahvimmat miehet ei ehjiksi jää, näytelmä (1976).

Naismetsä, näytelmä (1987). On hyvä elää ja palella, aforimeja (2016).

Pahin ja paras, romaani (1996). Pimeys, aforismeja (1984).

Puhua vastata opettaa, aforismeja (1972 ja 1973).

Rauta-aika, romaani (1982). Romaanit ja novellit, kootut (1981).

Ratsumies, näytelmä (1974). Sulka - 12 näytelmää (1973 ja 1997).

Toinen taivas ja maa, romaani (1961). Vapaus!, näytelmä (1985).

Vuodet, romaani (1962).

Viisi pientä draamallista tekstiä, näytelmiä (1981). Ylilääkäri, näytelmiä (1968). 

Yksityisiä asioita, romaani (1960). Yksityisiä asioita, 60-luvun proosaa (1995).

Paavo Haavikon muistelmat ja elämänkerrat:

Paavo Haavikko: Yritys omaksikuvaksi (Art House, 1983 ja 1987).

Paavo Haavikko: Vuosien aurinkoiset varjot (Art House, 1994 ja 2003).

Paavo Haavikko: Prospero, muistelmat vuosilta 1967-1995 (Art House, 1995).

Mauno Saari: Haavikko-niminen mies (Otava, 2009).

Heikki Haavikko: Paavo Haavikko, isä (Teos, 2015).

Martti Anhava: Niin katosi voitto maailmasta, Paavo Haavikon elämä (Otava, 2021). 

Jaa tämä sivu