Ruoilija Kirsi Kunnas: runoja aikuisille

Eino Tienari       2.9.2021            päivitetty 8.11.

Kirsi Kunnas (1924-2021) oli suomalainen akateemikko, runoilija, lastenkirjailija ja suomentaja. Hän valmistui ylioppilaaksi Helsingissä vuonna 1944. Sen jälkeen hän aloitti opinnot Taideakatemian koulussa.

Keuhkovikansa vuoksi hän keskittyi kuitenkin runouteen ja aloitti sodan jälkeen humanististen aineiden opinnot Helsingin yliopistossa. Hän aloitti vuonna 1947 kustannusvirkailijan työn WSOY:llä. Hänen ensimmäisen runokokoelmansa ”Villiomenapuu” julkaistiin samana vuonna. Vuonna 1956 hän julkaisi ensimmäisen lastenkirjansa ”Hanhiemon iloinen lipas”. Sen hän teki vanhojen englantilaisten lastenlorujen aiheista vapaasti suomeksi riimitellen.

Tampereella Kunnas on ollut näkyvä vanhan rakennuskannan puolestapuhuja. Kunnas oli vuonna 1972 perustetun Pirkanmaan perinnepoliittisen yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja. Vuosina 1975-1980 Kirsi Kunnas toimi kirjailijoiden sananvapausjärjestö Suomen Penin puheenjohtaja.

Hänen vanhempansa Wäinö Kunnas (1896-1929) ja Sylvi Kunnas (1903-1971) olivat kuvataiteilijoita. Isä Wäinö kuoli vain 32-vuotiaana. Äiti Sylvi meni uusiin naimisiin Einari J. Vehmaksen kanssa vuonna 1930.

Kirsi Kunnaksen aviomies on kirjailija ja kustannustoimittaja Jaakko Syrjä (s. 1926). Jaakko Syrjän esikoisteos ”Lumpeenkylässä” ilmestyi vuonna 1955 ja se kertoo hämäläiseen kylään sijoitetun rakkaustarinan.

Heidän lapsistaan Martti Syrjä (s. 1959) on suomalainen muusikko (laulaja ja sanoittaja) ja näyttelijä. Hän on Eppu Normaali-yhtyeen perustajajäseniä. Toinen lapsi Mikko Syrjä (s. 1957) on muusikko, joka tunnetaan parhaiten Eppu Normaali-yhtyeen musiikillisena johtajana, kitaristina ja säveltäjänä.

Vuonna 2017 WSOY:n kirjallisuussäätiö perusti ”Kirsi Kunnas -palkinnon”, joka jaetaan joka toinen vuosi. Tuo palkinto voidaan myöntää aikuisten tai lasten runouden runoteoksille, runoilijoille tai runouden edistäjille. Sen sai ensimmäisenä lavarunoutta edistävä Helsinki Poetry Connection -ryhmä vuonna 2018.

          KUNNAKSEN KAIKKI RUNOTEOKSET AIKUISILLE

1. Villiomenapuu. 1947                  2. Uivat saaret, 1950 

3. Tuuli nousee, 1953                     4. Vaeltanut, 1956

5. Kuun kuva meissä, 1980           6. Kaunis hallayö, 1984

7. Valoa kaikki kätketty, 1986       8. Puut kantavat valoa, runot 1947-1986 (1999)

          KIRSI KUNNAKSEN SUOMENNOKSIA

1. Hanhiemon iloinen lipas, 1954 (englannin kielestä)

2. Merkillinen lipas, 1955 (norjan kielestä)

3. Kuka lohduttaisi Nyytiä?, 1960 (ruotsin kielestä)

4. Saariston lapset merirosvoina, 1968 (ruotsin kielestä)

5. Liisan seikkailut ihmemaassa, 1972 (englannin kielestä)

6. Mikko maitomies, 1972 (englannin kielestä)

7. Liisan seikkailut peilimaailmassa, 1974 (englannin kielestä)

8. Mustalaisromansseja, 1976 (aikuisten runoja; espanjan kielestä)

9. Kuka on nähnyt tuulen? Runoja ja satuja maailmalta, 2010 (useista kielistä)

          KIRJALLISUUSPALKINTOJA

- Kalevi Jäntin palkinto 1954

- Valtion kirjallisuuspalkinto, 4 kertaa

- Arvid Lydecken -palkinto 1973 (lastenkirjailija Lydeckenin mukaan nimetty)

- Pro Finlandia -mitalli 1973

- Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto, 5 kertaa

- Topelius -palkinto 1986 ja 1992

- Lastenkultturin valtionpalkinto 1996

- Alfred Kordelinin säätiön tunnustuspalkinto 2001

- Aleksis Kiven palkinto 2012

KIRJA KIRJAILIJASTA 

Kirstinä, Leena: ”Kirsi Kunnas: Sateessa ja tuulessa”, WSOY 2014

Tietolähde tähän blogin tekstiin on Wikipedian artikkeli Kirsi Kunnaksesta.

Kirsi Kunnaksen valittuja runoja

Kokoelmasta ”Villiomenapuu” (1947):

      SYYSMAISEMA

Syysvainion yllä / on raskaiden pilvien taivas.

Puut käsivarsin paljastetuin / vilunharmaina tuntevat tuskan ja kivun

On aika kukkien kuolla / ja lentää keveinä pois,

ja helenneen yrtin sielun / jättää kaikkensa antanut maa.

On aika tuntea kuoleman askel / ja hiljaa heittyvä suru,

ja laskea väsyneet kätensä / kytevää hehkua tuntien voittajan käteen. 

———

Kokoelmasta ”Uivat saaret” (1950):

      VENE LIUKUU VALOON

Usein aamuisin kun herään / kuulen sävelen,

kaukaa se kutsuu takaisin / johonkin joka oli ja jonka yli

äsken palasin.

Nyt veneessä / kun mitään miettimättä katselen -

veteen airo painuu / aalto välkehtii

tuuli rannoilta tuo vesiheinän tuoksun

ja kalliolta lentoon nousee tiira / takaisin sille palaten

kuulen sävelen, / katveesta vene liukuu valoon,

tajuan: kallio ja laulu, jotakin / joka kerran oli, jota halusin

ja johon yksin jäin ja yksin palasin / niinkuin hän josta kerrotaan:

lumottuna kuuli seireenit

nähden kuinka airo painui veteen / ja ranta loittoni.

Loittoni - ei muuta. / Ei paluuta.

———

Kokoelmasta ”Tuuli nousee” (1953):

      RUNOILIJAT

Ja vuorotanssiin käymme / ja kumarramme viisasta

ja tietoa / ja vuoroin minä sinua

ja sinä minua / ja vuoroin itseämme.

Yksin kätesi alla, Jumala, / vapisemme pelkoa

ja sydämien kipeätä katkeruutta.

———

Kokoelmasta ”Vaeltanut” (1956):

      NYT JOKAISEN ON KORJATTAVA SATO

Nyt jokaisen on korjattava sato, / aamun hämärissä leikattava

pellon ljenharmaa valo. / Oi nosta tikapuusi omenoihin

ja poimi kuulaus / ja tartu kuokkaan, perunat

tuoksuvat kohta mullalta ja tuoksuvat / savulta juurikkaat.

Oi korjaa sato ja sitten riisu saappaat. / Mene aittaan laudan päälle

ja ole yksin illassa, / joka satoa korjaa ja nostaa

harteilta väsymyksen varjon.

———

Kokoelmasta ”Kuun kuva meissä” (1980):

      LOKKIEN SYÖKSYT TAIVAAN

Lokkien syöksyt taivaan / ja järvien sinisissä

silmissä / nopeat

ylös alas / kiilto ja liito läpikirkuva ilo

ja vesien kilo / valkeitten leijojen

siivet valossa taittuvat

sulissa kuoleman hitaat / hopeat.

Linnun raskas nousu merestä kuin uisi

taivaan peilikuvaa

meri rinnassaan / ja jokaiseen

siiveniskuun vastaa / kevyt nosto

yhä kevyemmin / yhä syvemmälle.

———

Kokoelmasta ”Kaunis hallayö” (1984):

      YÖN VALOSSA PIMEÄSSÄ

Yön valossa pimeässä / saari

rannattoman päivän rakkautta / hohtaa

sen unessa / olemme se itse

valomme rajoilla / sen intohimo ja maailmankaikkeus

sen yksinäisyys ja kadotus / sidottu meihin

kun lähdemme / kun lähdemme

veden ja pilvien laineissa loitoten

se irtoaa veneestämme / saareksi

saarien piiriin / asettuu merkkinä merikorttiin

huppu silmillä / ei enää katso meitä.

———

Kokoelmasta ”Valoa kaikki kätketty” (1986):

      ETTÄ ILONI OLISI PUU 

Että iloni olisi puu / oksilla omenat

olisi keveys ja tuuli / joka kantaa

että iloni olisi tuuli joka kantaa

kun ikä sitoo sinut maahan

kun maa on sinun juuriasi täynnä / ja kyyristyt varjoon

allasi maa / sinun taistelusi aika.

Lopuksi 1 valokuva ja 2 runovideota:

Video 1. Kirsi Kunnaksen runo "Jumalani". Lausuja on Kirsi-Kaisa Sinisalo.

Video 2. Lasten runo "Tunteellinen siili" ääneen lausuttuna.

Jaa tämä sivu