Talvisodan ensimmäiset päivät suomalaisten näkökulmasta

Eino Tienari          2.11.2020   (Kalevan blogissa 4.1.2020)

Sodan puhkeamisen odotusta

Tulevaisuuden odotukset alkoivat vuoden 1939 mittaan synkistyä. Kesällä aloitettiin Itä-Suomessa vapaaehtoiset talkootyöt juoksuhautojen kaivamiseksi ja puolustuslinjojen vahvistamiseksi mm. panssariesteillä.

Suomen Punainen Risti aloitti Mannerheimin Lastensuojeluliiton kanssa tiiviin yhteistyön vuonna 1925. Se järjestettiin tekemällä lastensuojeluliitosta Punaisen Ristin alaosasto. Suomen Punainen Risti käynnisti syksyllä kansalaisille tarkoitetut väestönsuojelukurssit, joita pidettiin ympäri maata. Koulutusta tuettiin suurkeräyksellä. Armeijan sotasairaaloiden rinnalle tulivat heti sodan alussa Suomen Punaisen Ristin sairaalat, lääkärit ja 3800 sairaanhoitajaa. Valmisteluja oli tehty pitkin syksyä.

Puna-armeijan hyökkäys Suomeen alkoi 30. marraskuuta 1939. Vihollisen tykistö avasi tulen Karjalan kannaksella varhain aamulla ja kaksi tuntia sen jälkeen sekä Viipurissa että Helsingissä annettiin ensimmäinen ilmahälytys. Suomen yleisradio välitti päivän aikana ohjeita väestölle ilmahälytysten ja evakuoinnin varalta. Muita samana päivänä tai 1. joulukuuta pommitettuja paikkakuntia Suomessa olivat Antrea, Enso, Hamina, Immola, Jääski, Kotka, Kouvola, Lahti, Loviisa ja Tainionkoski.

Talvisodan alettua 30.11.1939 Kuusamon siviiliväki evakuoitiin Pudasjärvelle ja Oulun naapurikuntiin. Sotilaiden lisäksi Kuolion kylälle Kuusamoon jätettiin talvisodan ajaksi työvelvollisia ja lottia muonitustehtäviin. Kuolio oli myös kaikkien Kuusamon kylien väestön kokoamispaikka, josta evakuoitavat kuljetettiin tuleviin sijoittumiskuntiinsa.

Se koulupäivä jäi oppilaiden mieleen

Aarne kävi valmistavan koulun viimeistä eli kolmatta luokkaa Kulmakoulussa, osoitteessa Meritullinkatu 33 Helsingin Kruununhaassa. Hän oli 9-vuotias ja oli palanut maaseudun evakosta muutamaa päivää aikaisemmin. Oli torstaiaamu. Äkkiä koko luokka hätkähti. Aivan päitten päällä oli hälytyssireeni rämähtänyt soimaan. Sen vihlaiseva ujellus oli halkaista rumpukalvot.

Oppilaat katselivat toisiaan ja opettajaa. Opettajan kasvot valahtivat kalpeiksi. Oli toinen koulutunti. Jokainen tiesi, että jotakin kauheaa oli tapahtumassa. Hälytyssireenien toistama nouseva ja laskeva huuto vain jatkui. ”Sota on syttynyt!” Tämä kirkaisu sai lapset nopeasti valveille ja toimimaan.

He ryntäsivät ikkunoihin katselemaan taivaalle. Mitään ei näkynyt, mutta sitten alkoi kuulua räjähdyksiä, paukahduksia ja jotakin papatusta. Kaikki vaikenivat. Jotkut alkoivat itkeä. Vasta silloin sai opettaja äänensä kulkemaan ja hän huusi: ”Äkkiä ulos koulusta. Pois täältä! Heti paikalla pois! Menkää kadulle. Juoskaa kotiin!”

Koko kolmas luokka ryntäsi sekavana laumana ovesta ulos ja muiden saman koulun oppilaiden kanssa kadulle. Kokonainen koulu tyhjeni muutamassa minuutissa. Jotkut unohtivat laukkunsa. Joitakin pienempiä lapsia loukkaantui ruuhkassa. Aarni ja hänen ystävänsä ryntäsivät reput selässä Kruunuhaan mäkiä alas ja ylös. Aarniin tarttui kauhu ja yksinäisyys.

Hän syöksyi kotitalon ovesta. Koko rappukäytävä kaikui, kun ihmiset huutelivat hermostuksissaan ja komentelivat lapsiaan. Aarni syöksyi kaksi rappusta kerrallaan ylös viidenteen kerrokseen. ”Missä sinä olet viipynyt, Aarni. Nyt heti pommisuojaan tai kellariin koko joukko!” huusi mummi, joka hoiti perheen taloutta.

Oulussa koottiin sotilaita rintamalle lähetettäväksi

Oulun kasarmialueelle oli 1930-luvulla sijoitettu vain Pohjois-Suomen sotilasläänin esikunta, minkä lisäksi tiloihin oli koottu liikekannallepanomateriaalia. Suojeluskunnat antoivat Oulussakin reservikoulutusta mahdollisen sodan aikana perustettaville joukoille. Lokakuun 6. päivä 1939 alettiin Oulussa jakaa käskykortteja reserviläisille ja sotilasläänin esikunnasta tuli eversti Hjalmar Siilasvuon johdolla toiminut 9. Divisioonan esikunta.

Oulun, Kemin ja Ylivieskan sotilaspiirien miehistä koostunut varuskunta kasvoi ylimääräisten kertausharjoitusten vuoksi 18 000 miehen suuruiseksi. Kahtia jaettu divisioona lähetettiin talvisodan puhjettua 30.11.1939 pikavauhtia Suomussalmelle ja Kuhmoon pysäyttämään Neuvostoliiton joukkojen hyökkäystä.

Oulun kaupunki varautuu ilmahyökkäyksiin

Heti ylimääräisten kertausharjoitusten alkaessa kaupunki ryhtyi varautumaan sodan varalta. Väestösuojien rakentaminen aloitettiin kuitenkin vasta sodan puhjettua. Vuoden loppuun mennessä niitä oli saatu valmiiksi ainoastaan 20. Kaupunki rakensi talvisodan aikana kaikkiaan 119 erilaista väestönsuojaa. Suurin osa näistä oli ulkona yleensä puistoissa sijainneita 50 hengen sirpalesuojia. Niiden lisäksi kaupunki rakensi kuuteen suurimpaan kivitaloon yleisen väestönsuoja.

Sodanuhan takia Oulun kaupungin palokunta ryhtyi syksyllä pitämään yleisölle luentoja ja harjoituksia. Palokunnan vahvuutta lisättiin siten, että paloasemalle sijoitettiin varamiehistönä 22 koulupoikaa ja 30 kaupungin työmiestä. Miehet majoitettiin paloaseman läheisyyteen. Palokunnan varsinaisella 18 hengen miehistöllä ei ollut lomaa koko talvisodan aikana. Palolaitos hankki yhden paloauton lisää ja vapaaehtoiselle palokunnan käyttöön ostettiin kuljetettava vesisäiliö.

Oulun ilmapuolustusta ryhdyttiin järjestämään lokakuun alussa. Ouluun perustettiin silloin ”Ilmapuolustusaluekeskus” ilmavalvonnan keskuselimeksi. Aluekeskus oli toimintavalmiina 7. lokakuuta sijoituspaikassaan, jonne oli rakennettu tarpeelliset viestiyhteydet. Varsinaista ilmatorjunta-aseistusta Oulu sai vasta sodan syttymisen jälkeen hieman myöhemmin joulukuussa.

Hyrynsalmen ja Ristijärven lottien kiireinen päivä

Lotta-Svärd -järjestöön kuului yli 100 000 jäsentä. He ottivat suorittaakseen sellaisia tehtäviä, jotka antoivat mahdollisuuden vapauttaa vastaavan määrän miehiä varsinaisiin sotatehtäviin. Maa oli jaettu lottapiireihin ja paikallisosastoihin.

Hyrynsalmen lotille oli sodan alku oikeata kiirastulta. Heille tuli sellaisia yllätyksiä, joita ei kukaan ollut osannut odottaa. Vihollisen äkillinen hyökkäys aiheutti Suomussalmella kiireellisen evakuoinnin. Kun suurin osa väestöstä joutui poistumaan Hyrynsalmen kautta, muodostui siitä oikea kansainvaellus autoilla, hevosilla ja hiihtäen. Tämä tapahtui iltapäivällä 30.11. Lotat tekivät kaikkensa yrittäen löytää yösijaa ja saada kuumaa juotavaa, kaurapuuroa ja voileipiä matkalaisille. Seurakuntatalon ja kaikkien lähitienoon talojen lattiat olivat täynnä väsynyttä väkeä. Avuksi saatiin onneksi naapuripitäjän Ristijärven lottia.

Nämä kahden kunnan lotat suorittivat tehtävät mitä alkeellisimmissa oloissa. Pieni suojeluskuntatalo oli kanttiinina, ruuanjakelupaikkana ja sinne majoittui suuret määrät sotilaita. Ruokailutilat olivat ahtaat.

Sekä Pohjois-Karjalan, että Kuhmon evakot ohjattiin edelleen Kajaanin kautta länteen. Lottapiiri ryhtyi ilman eri käskyä auttamaan. Kajaanilaiset lotat olivat asemalla jakamassa voileipiä ja lämmintä keittoa pakoon matkaaville. Tyhjiä pulloja täytettiin kuumalla maidolla ja jaettiin juniin pienille lapsille mukaan evääksi. Lääkkeitä vietiin junien sairaille ihmisille ja kaikille evakoille vaatetavaraa. 

Ensimmäinen evakkotie vuonna 1939

Jo lokakuun alusta 1939, kun Neuvostoliitto kutsui Suomen edustajia alueneuvotteluihin Moskovaan, joutuivat rajaseudulla asuneet karjalaiset evakkoon. Sodan uhka oli kasvanut niin suureksi, että Kannaksen pitäjien ja rajakylien, samoin kuin Viipurin ja Suomenlahden saarien asukkaita kehotettiin siirtymään pois kotiseudultaan. Ennen kuin talvisota puhkesi, oli noin 45 000 karjalaista lähtenyt evakkoon.

Kun sota sitten syttyi 30. marraskuuta 1939, jouduttiin Karjalan rajakylistä lähtemään pikavauhtia. Mukaan ei voinut ottaa muuta kuin sen, minkä jaksoi kantaa mukanaan. Joukkoevakuointia ei oltu suunniteltu riittävästi. Niinpä kaikki eivät ehtineet lähteäkään. Kauempana rajasta lähtö ei ollut yhtä kiireinen, mutta paljon omaisuutta ei sieltäkään pystytty ottamaan mukaan.

Yli puolet siirtokarjalaisista oli viljelijäväestöä ja heille piti löytää uudet tilat muualta Suomesta. Eduskunta sääti pika-asutuslain. Kun useimmat karjalaiset joutuivat jättämään luovutetulle alueelle koko omaisuutensa, sääti eduskunta korvauslain. Sen mukaan siirtoväelle maksettiin korvauksia omaisuuden menetyksistä. Nämä asiat tapahtuivat vähitellen talvisodan ja välirauhan aikana, ei heti talvisodan alettua.

Edellä oleva teksti perustuu Karjalaliiton nettisivuston tietoihin.

Viipurin pommitukset tapahtuivat yllätyksenä

Väliaikaisesti keskeytettynä ollut koulutyö jatkui Viipurissa jälleen normaalisti. Koneiden ilmaantuessa kaupungin ylle 30.11. kello 9 väestönsuojelun keskukseen kiirehti paljon väkeä. Torilla eivät ihmiset kuitenkaan tahtoneet millään uskoa, että sota on syttynyt. Poliisilla oli täysi työ saada tori tyhjäksi kauppiaista ja ostajista. Kukaan ei tiennyt, miten olisi pitänyt toimia.

Ensimmäiset pommit iskivät runsaan kilometrin päähän keskikaupungista, Kelkkalan kaupunginosaan, kaupunginsairaalan taakse. Puutalot eivät kestäneet pommien voimaa. Kuolonuhreilta ei vältytty. Yhdeksän kaupunkilaista oli menehtynyt. Kaikki olivat yhtä lukuun ottamatta kodeissaan aamuaskareilla olleita naisia.

Kun vaara ohi -merkki oli annettu noin kello 13, alkoi rautatie- ja linja-autoasemalle virrata ihmisiä kaikkia katuja myöten. Taakse jäävässä kaupungissa tulipalot punasivat taivaan. Rautatieasemaa vastapäätä oleva viisikerroksinen apteekkitalo paloi ja savusi edelleen.

Seuraavana päivänä pommitus alkoi keskipäivän aikaan.

Helsingin pommitusten 1. päivän tapahtumia

Ilmahälytyssireenit alkoivat ulvoa 30. marraskuuta klo 9.20. Helsingin taivaalle oli ilmestynyt pommikoneita. Koulutyö kouluissa keskeytettiin. Hyökkääjän maalit olivat onneksi sotilaallisia: Santahamina, Pasilan ratapiha, Malmin lentokenttä. Keskikaupungille pudotettiin vain lentolehtisiä. Vaikka siviiliväestö selvisi säikähdyksellä, ymmärrettiin, ettei kukaan ollut enää turvassa.

Venäläinen majuri N. A. Tokarev sai määräykset tuhota havaitut suomalaiset panssarilaivat Ilmarisen ja Väinämöisen. Hän johti ilmaan kahdeksan DB-3-pommikonetta suuntana Hankoniemi. Panssarilaivoja ei löytynyt. Ne olivat ehtineet vaihtaa paikkaa. Tokareville oli annettu varamaaliksi Helsinki ja siellä Hietalahden satama ja telakka.

Pommikoneet lähestyivät kaupunkia meren puolelta. Kun harmaaseen pilviverhoon repesi reikä, Tokarev näki allaan Helsingin. Kello 14.50 Hietalahden ylle ilmestyi lentokoneita. Alas kaduille pommikoneet näyttivät pieniltä, tummilta linnuilta. Juuri irtaantuneet isot pommit erottuivat aivan koneiden alla.

Vihollista suojanneen pilvipeiton vuoksi ilmahälytys osattiin antaa vasta pommien jo putoillessa. Ne olivat viidensadan kilon pommeja ja satakiloisia pommeja, sirpalepommeja ja palopommeja. Pommituskorkeus oli 1500 metriä. Mikäli laivueen tarkoitus oli pommittaa Hietalahden satamaa, se epäonnistui hirvittävällä tavalla. Kantakaupungin asuinkortteleihin ja kaduille kuoli 91 ihmistä, 36 loukkaantui vakavasti ja 200 lievemmin.

Kymmeniä kerrostaloja oli raunioina ja tulessa. Teknillinen korkeakoulu ja Maanviljelijöiden Maitokeskuksen toimitalo saivat osuman. Sotataivaan linnut olivat kylväneet sirpaleita, tulta, tuhoa ja kuolemaa kaistaleella, joka alkoi Hietalahden torilta ja päättyi Kämpin linja-autoaseman viereen. Siellä toimitalon koko piha oli täydellisen sekasorron vallassa. Täällä löydettiin useita ihmisuhreja ja useita loukkaantuneita vietiin sairaalaan.

Linja-autoasemalla oli juuri ilmahyökkäyksen tapahduttua suuri joukko yleisöä valmiina poistumaan kaupungista linja-autoilla. Onneksi pommi ei osunut aivan linja-autoasemaan, vaan noin 200 metrin päähän siitä. Kaikkien linja-autojen ja linja-autoaseman ikkunat silpoutuivat.

                                               +     +     +

LUKIJALLE

Suuri osa kirjoituksesta perustuu Aarni Krohnin kirjaan ”30.11.1939, Talvisodan ensimmäiset tunnit” (1979, 2009). Pieni osa perustuu Antero Raevuoren kirjaan ”Tuho taivaalta, Talvisodan pommitukset” (2016) ja usean kirjoittajan tietokirjaan ”Oulu ja oululaiset sodissa 1918 ja 1939-1945” (2002).

Osa tekstistä ja kaikki valokuvat on saatu muista lähteistä.

Jaa tämä sivu