Viron, Latvian ja Liettuan vapaustaistelut

Eino Tienari       25.9.2020

            (Teksti on uusi ja aikaisemmin julkaisematon. Sen alkuun on lisätty myöhemmin uusi kappale 4.10.2020 tämän kirjoitussarjan kuvaamiseksi.)

         LUKIJALLE

Tähän päättyy neljän kirjoituksen sarjani I maailmasodasta. Tuo sota on siitä mielenkiintoinen, että se tunnetaan yleensä selvästi huonommin kuin II maailmansota. Arvelen sen johtuvan aiheiden valinnasta tiedonvälityksessä lehdissä, kirjallisuudessa ja televisiossa. Keskustellessani historiaa harrastavien ihmisten kanssa (joita on aika vähän minun tiedossani) olen havainnut keskustelukumppanin usein hiljentyvän, kun olen kääntänyt puheeni edellä mainittuun maailmansotaan.

Sitä suurempi syy oli ottaa näitäkin sotatapahtumia puheeksi. Lopetan tällä kertaa tämän aiheen kirjoitukset tähän, mutta luulen palaavani asiaan joskus myöhemmin esimerkiksi ensi vuonna. Tämän kirjoitusten sarjan tekstit blogissani ovat:

  -   Sodan syttyminen ja alkuvaiheet  (25.7.2020)

  -   Britanian ja Saksan meritaisteluja  (29.7.2020)

  -   Ilmataisteluja vuosina 1914 - 1918  (10.8.2020)

  -   Viron, Latvian ja Liettuan vapaustaistelut  (25.9.2020)

Sotahistoriassa siirryn tämän jälkeen Suomen maanpuolustukseen, talvisotaan ja jatkosotaan. Ne ovat ihmisiä kiinnostavia aiheita, arvelen näin.

       Johdanto

Saksa antautui hyvissä ajoin vuonna 1918 ollessaan vielä sotilaallisesti vahva. Sen sijaan moraalisesti se oli romahtamassa. Sen armeija oli väsynyt ja tyytymätön. Saksan keisari oli epäonnistunut niin paljon, että maahan ei haluttu enää niitä uusia keisareita. Saksa muuttui tasavallaksi.

Venäjällä jatkui sota samanaikaisesti monia erilaisia vastustajia vastaan. Koska oli kyse kommunismin tulevaisuudesta Venäjällä, niin bolsevikit Leninin johdolla pyrkivät rauhaan pienin askelin eri rintamilla. Siitä hyötyivät mm. Suomi, Viro. Latvia, Liettua ja Puola. Nämä kaikki valtiot saavuttivat itsenäisyytensä, mutta kukin omaa tietään ja vain osittain omin voimin.

On tarkoitus käydä läpi kolmen Baltian maan tärkeimmät tapahtumat vuosina 1918-1920. Kerron heti alkuun tärkeimmät kaksi syytä itsenäisyyden saavuttamiseen näissä maissa. Ensiksi oli Venäjän sotilaallinen heikkous ja maan sekavat sisäiset olot. Toinen tärkeä syy oli noiden maiden kansallinen kypsyminen itsenäisiksi valtioiksi.

          Viron itsenäisyystaistelun alku

Viron vapaussota käytiin vuosina 1918–1920. Siinä Viro taisteli Venäjää vastaan. Sodan toisessa vaiheessa Viron tasavalta taisteli myös baltiansaksalaista Landeswehriä vastaan Pohjois-Latviassa. Sotatoimiin osallistui virolaisella puolella Britannian Kuninkaallinen laivasto.

Viron vapaussota on yksi suomalaisten käymistä heimosodista. Suomesta sotaan osallistui kaksi vapaaehtoisjoukkoa: Suomalainen Vapaajoukko ja Pohjan Pojat. Edelliset taistelivat Itä-Virossa Narvan suunnalla, kun taas jälkimmäiset suuntaisivat Etelä-Viroon ja osittain myös Latvian puolelle. Tartossa suomalaisten vapaaehtoisjoukko-osastojen ylipäällikkönä toimi kenraalimajuri Martin Wetzer.

Viron maapäivät julisti Viron tasavallan itsenäiseksi 24. päivänä helmikuuta 1918 Tallinnassa. Lyhyt itsenäisyyden aika päättyi jo seuraavana päivänä saksalaisten joukkojen saapumiseen Tallinnaan.

Saksa joutui marraskuussa 1918 tunnustamaan tappionsa ensimmäisessä maailmansodassa. Sen seurauksena saksalaiset luovuttivat hallitusvallan virolaisille kirjoittamallaan sopimuksella.

Marraskuussa oli pidetty perustava kokous, jossa itsenäisen Viron tasavallan suojeluskuntaan liittyi palokuntalaisia, entisiä sotilaita, eri koulujen vanhimpia oppilaita ja maltillista työväkeä. Niiden taistelu punakaarteja vastaan alkoi. Alussa niissä oli 11 000 miehistöön ja alipäällystöön kuuluvaa sekä 240 upseeria. Joulukuussa 1918 muutettiin suojeluskunnat pakollisiksi kaikille niille miehille, jotka eivät olleet armeijassa. Kesällä 1919 suojeluskuntaan kuului jopa 100 000 miestä. Viro julisti yleisen vapaaehtoisen liikekannallepanon. Joulukuussa Viron armeijan vahvuus oli 2 300, mutta maaliskuussa 1919 jo 75 000.

Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri David Lloyd Georgen johtama hallitus teki päätöksen laivasto-osaston lähettämisestä tukemaan Viron tasavaltaa. Eskaaderi lähti Britanniasta 22.11.1918. Siihen kuuluivat keveät risteilijät HMS Cardiff, HMS Ceres, HMS Cassandra, HMS Caradoc ja HMS Calypso. Eskaaderia saattoi yhteensä 9 hävittäjää ja miinanraivaajalaivueen miinantorjunta-alusta. Osastoa komensi kontra-amiraali Edwyn Alexander-Sinclair.

           Viron itsenäisyystaistelun loppuosa

Venäjän armeija aloitti laajalla rintamalla hyökkäyksen Viron itärajalla Narvaan, jota saksalaiset pitivät hallussaan. Armeijan esikunnassa toimi keisarillisen Venäjän armeijan entinen kenraalimajuri Hendriksson, josta tuli Venäjän 7. armeijan komentaja. Saksalaiset kuitenkin ryhtyivät puolustustaisteluun ja löivät puna-armeijan joukot.

Kaivattua apua tuli 12. joulukuuta 1918, kun Tallinnaan saapui brittiläinen laivasto-osasto, joka otti tehtäväkseen torjua mereltä tulevat hyökkäykset. Venäläiset miinaristeilijät Spartak ja Avroil joutuivatkin antautumaan briteille. Britit luovuttivat laivat virolaisille, ja ne muodostivat Viron merivoimien perustan Vambola- ja Lennuk-nimisinä johtajanaan myöhempi amiraali Johan Pitka.

Viron hallitus kääntyi tässä uhkaavassa tilanteessa myös sotilaallisella avunpyynnöllä Suomen puoleen. Viron armeija aloitti vastahyökkäyksen 6. tammikuuta 1919. Pääsuunta hyökkäyksessä oli kohti Narvaa. Hyökkäys onnistuikin, ja Kunda vallattiin 11. tammikuuta, Rakvere seuraavana päivänä ja Narva 19. tammikuuta mennessä. Hyökkäyksessä näyttelivät merkittävää roolia suomalaiset vapaaehtoiset, joita saapui yhteensä 3 700 sotilasta.

Brittiläisen laivasto-osaston HMS Cardiff, HMS Caradoc ja viisi hävittäjää siirrettiin Narvan edustalle, ja niiden tykkitulella tuhottiin Narvajoen ylittävä silta. Näin puna-armeijan ja virolaisbolshevikien joukot jäivät saarroksiin, kun yhteys joen yli oli katkaistu.

Virolaisyksiköt etenivät myös etelän suuntaan ja valloittivat panssarijunien avulla ensin tärkeän rautatiensolmukohdan Tapan ja sen jälkeen Tarton tammikuussa. Valgan kaupunki siirtyi virolaisille 1. helmikuuta.

Kesäkuun alussa 1919 suomalaisilta pyydettiin myös apua sotatoimiin osallistumisessa saksalaisia vastaan. Valtionhoitaja, kenraali Mannerheim ja sotaministeri Rudolf Waldén kuitenkin suhtautuivat kielteisesti suomalaisten osallistumiseen! (Saksa oli Suomen ystävä.)

Virolaiset joukot komentajanaan kenraalimajuri Ernst Põdder löivät saksalaisjoukot Cēsisissä (viroksi Võnnu) 21.–23. kesäkuuta 1919. Virolaiset seurasivat perääntyviä saksalaisia kohti Riikaa, mutta länsivaltojen puuttuminen sotaan pysäytti sotatoimet. Aselepo solmittiin 3. heinäkuuta 1919.

Puna-armeija komentajanaan kenraali Dmitri Nadjožnyi jatkoi marraskuussa 1919 edelleen hyökkäystä 160 000 sotilaalla, ja ankarat taistelut Narvan omistuksesta käytiin virolaisten ja puna-armeijan välillä joulukuun alussa. Virolaisilla oli tässä vaiheessa aseissa 100 000 sotilasta. Virolaisten onnistui kuitenkin torjua puna-armeijan hyökkäykset kenraalimajuri Aleksander Tõnissonin johdolla.

Rauha Viron tasavallan ja Neuvosto-Venäjän välillä solmittiin Tartossa 2. helmikuuta 1920. Viron 431 päivää kestänyt vapaussota vaati noin 5 000 kaatunutta. Haavoittuneita oli kaikkiaan 13 700. Luonteeltaan sota oli jokseenkin puhdas vapaussota, sillä suurin osa Viron puolesta taistelleita oli virolaisia ja vastustajan puolella sotineista suurin osa oli muita kuin virolaisia.

          Latvian itsenäistyminen

Latvian vapaussota oli sarja sotia, jotka johtivat Latvian itsenäistymiseen. Sitä käytiin 5. joulukuuta 1918 ja 11. elokuuta 1920 välisenä aikana. Sitä voidaan pitää sisällissotana, sillä sodan aikana latvialaiset taistelivat myös toisiaan vastaan.

Ensimmäisen maailmansodan aikaan rintamalinja kulki Latvian halki, ja latvialaiset taistelivat sodassa lojaaleina Venäjälle. Vuoden 1917 alussa saksalaiset miehittivät osain Latviaa, mutta tilanne maassa muuttui Venäjän vallankumouksen jälkeen.

Latviassa pyrittiin kohti autonomista asemaa ja siellä järjestettiin kevään aikana kolme maakokousta. Venäjän väliaikainen hallitus ei hyväksynyt Latvian vaatimuksia autonomian suhteen.

          Rauhan tultua maailmansodan jälkeen

Kun Saksa antautui länsirintamalla, julisti Riikaan kokoontunut kansallisneuvosto Latvian itsenäiseksi. Kilpailu vallasta oli kuitenkin kovaa, sillä vetäytyvää saksalaisarmeijaa seurasi neuvostohallitus, joka valtasi Riian. Pian koko maa oli bolsevikkien hallinnassa. Kolmantena osapuolena toimivat baltiansaksalaiset, jotka kaappasivat vallan huhtikuussa 1919.

Nämä kolme hallitusta aloittivat keskenään kesällä 1919 Landeswehrin sodan, jossa niiden keskinäiset välit ratkaistiin. Sodassa oli mukana virolaisia joukkoja, jotka saivat baltiansaksalaiset perääntymään Latviasta, jolloin entinen hallitus nousi jälleen valtaan. Viron sotajoukot, joissa oli myös suomalaisia vapaaehtoisia taistelivat Latvian alueella sekä venäläisiä, että saksalaisia Landeswehr-joukkoja vastaan.

Vuodesta 1918 eteenpäin Kārlis Ulmanis toimi Latvian itsenäisyyden puolesta. Maan julistauduttua itsenäiseksi 18. marraskuuta 1918 hänestä tuli väliaikaisen hallituksen pääministeri. Tämän ohella hän toimi myös sotaministerinä ja maatalousministerinä eri ajanjaksoina. Ulmaniksen hallituksen piti kuitenkin paeta Riiasta kommunistien vallattua kaupungin tammikuussa 1919. Tammikuussa 1920 Puolan ja Latvian armeijat hyökkäsivät Venäjän miehittämälle alueelle, joka vallattiin muutamassa päivässä. Latvia solmi 1. helmikuuta välirauhan Neuvosto-Venäjän kanssa.

Myöhemmin 11. elokuuta Riian kaupungissa Latvia ja Neuvosto-Venäjä solmivat lopullisen rauhan, jolloin Latvia sai historiallisten alueidensa lisäksi Latgallian uuden Latvian valtion itäisessä osassa.

Saksan kanssa Latvia sopi rauhan heinäkuussa 1920.

          Liettuan itsenäisyystaistelun poliittisia päätöksiä

Jo maailmansodan alussa Saksan miehittämässä Liettuassa järjestettiin edustajakokous Vilnassa 17.-23. syyskuuta1917. Siihen osallistui tasapuolisesti eri suuntien edustajia. Sen vahvin valtaryhmä oli oikeisto, joka etsi kompromissia Saksan kanssa olosuhteiden eli miehityksen pakosta. Kokouksen päätöslauselma julisti tarvetta luoda itsenäinen demokraattinen Liettua etnisissä rajoissaan.

Bolševikkien kaapattua vallan tsaarista aikaisemmin helmikuussa vapautuneella Venäjällä syksyllä 1917, Venäjän kansankomissaarien neuvosto antoi asetuksen. Siinä tunnustettiin mm. kansallisuuksien itsemääräämisen oikeus ja oman valtion perustaminen (periaatteessa).

Saksalaisten kanssa neuvoteltiin itsenäisyydestä joulukuussa. Saksa kuitenkin viivytteli Liettuan tunnustamista. Liettualaiset päättivät tarkistaa sovittelevaa politiikkaansa ja tehdä kompromissin oman maansa vasemmiston kanssa.

Helmikuun 16. vuonna 1918 hyväksyttiin asiakirja Liettuan itsenäistymisestä Vilnassa. Sen allekirjoittajina oli sekä oikeiston että vasemmiston edustajia Liettuan neuvostossa. Tuon neuvoston toiminta alkoi syyskuussa 1917 ja loppui toukokuussa 1920.

          Rauhan solmimisen jälkeen

Ensimmäisen maailmansodan loputtua marraskuussa 1918 Saksan armeija jäi edelleen Venäjältä vallattuihin maihin torjumaan Neuvosto-Venäjän uhkaa rauhansopimuksen mukaisesti. Venäläiset marssivat kuitenkin Vilnaan ottaen sen haltuunsa 5.-6. tammikuuta 1919.

Bolševikkien ohella Puola muodosti uhkan itsenäiselle Liettuallle. Puola oli itsenäistynyt 11. marraskuuta 1918 ja sen päämieheksi nimettiin marsalkka Józef Piłsudski. Puola oli haluton hyväksymään itsenäistä Liettuaa tai edes luovuttamaan sille Vilnaa pääkaupungiksi. Siksi puolalaiset valtasivat Vilnan huhtikuussa 1919 ja aloittivat hyökkäyksen kohden Kaunasin kaupunkia. Liittoutuneet puuttuivat taisteluihin ja hyväksyivät rajaksi linjan, joka jätti Vilnan Puolan puolelle.

          Liettuan pohjoinen rintama

Vapaussodan uusi rintama aukeni Pohjois-Liettuassa, kun Latvian puolelta hyökkäsi eversti Pavel Bermondt-Avilovin johtama valkoisten venäläisten joukko-osasto. Hänen tavoitteenaan oli palauttaa jakamaton Venäjän keisarikunta sekä Latviassa että Liettuassa. Liettuan joukot olivat silloin sidotut Puolaa vastaan, jonka vuoksi hyökkäys onnistui kesällä 1919.

Lokakuun alussa 1919 Kaunasin hallitus keskitti joukkoja valkoisia venäläisiä vastaan saatuaan Puolalta takeet, ettei se uhkaa heidän selustaansa. Marraskuun 21.-23. päivinä liettualaiset löivät hyökkääjät. Samaan aikaan liettualaiset sissijoukot estivät perääntyviä joukkoja tuhoamasta kyliä.

Kiista Puolan kanssa kiihtyi vuonna 1920 jyrkästi. Pariisin rauhankonferenssissa liettualaisilla ei ollut menestystä. Liettuan valtuuskunta ei päässyt edes neuvottelupöytään. Liettualle ei haluttu antaa takeita itsenäisyydestä eikä myöskään lainoja. Asiaa mutkisti Puolan kielteinen asenne Liettuan itsenäisyyteen.

           Liettuan valtio syntyi

Liettuassa järjestettiin ensimmäistä kertaa vapaat vaalit. Noin 90 prosenttia siihen oikeutetuista miehistä ja naisista äänesti huhtikuussa 1920 järjestetyssä vaalissa. Kristillisdemokraatit voittivat 112 paikasta 59 paikkaa 46 prosentin ääniosuudella.  Toiseksi eniten ääniä 23 % ja paikkoja 29 saivat populistit (Liaudininkai). Se oli keskustavasemmistolainen liberaali puolue. Liettuan Sosiaalidemokraattinen puolue sai 13 % äänistä ja 12 paikkaa. Juutalaiset saivat 6 paikkaa, puolalaiset 3 ja saksalaiset yhden paikan.

Valtiopäiviä perustava kokous vahvisti aikaisemmin 16. helmikuuta 1918 tehdyn itsenäisyysjulistuksen julistamalla Liettuan demokraattiseksi tasavallaksi. Pääministeriksi valittiin tohtori Kazys Grinius. Kesäkuussa hyväksyttiin uusi perustuslaki. 

Lopuksi on on koottu joko katsottavaksi tai katsomatta jätettäväksi lukijan oman päätöksen mukaan

kolme dokumenttivideota Baltian maiden sotatapahtumista:

 - - - - - - - -

Video 1. ”Estonia War of Independence” (3.18). Se on tekstitetty ja puhuttu englanniksi. Sen tuottaja on ”History Hustle”.

Video 2. ”Latvian War of Independence” (5.09). Sen tuottaja on ”History Hustle”.

Video 3. ”Lithuanian Wars of Independence” (4.05). Sen tuottaja on jälleen sama ”History Hustle”.

Video 1

Video 2

Video 3

Jaa tämä sivu