Saksalaiset jatkosodassa Petsamossa

27.5.2020  Eino Tienari         (Kalevan blogissa  26.9.2019)

SAKSALAISIA JOUKKOJA POHJOIS-SUOMEEN

Maaliskuussa 1941 aloitettiin Saksan joukkojen keskitykset Suomeen. Vähäisen aluskaluston vuoksi kuljetukset olivat hitaita. Motorisoitu divisioona ”Nord” siirtyi Norjan Kirkkoniemestä 7.6.1941 Suomen rajan yli. Se marssi jäämerentietä Sodankylän kautta Rovaniemelle, jonne se saapui 10.6. siirtyäkseen myöhemmin muiden saksalaisten joukkojen kanssa Sallan rintamalle.

Samaan aikaan kaksi divisioonaa, toinen Saksasta ja toinen Norjasta, tykistöä ja erikoisjoukkoja laivattiin 5.6.1941 alkaen kohti Oulua. Ne siirtyivät sieltä Toppilan satamasta junakuljetuksena Rovaniemelle, jonne viimeiset joukot saapuivat 14.6. mennessä. Sieltä ne jatkoivat matkaa Sallaan. Joukkojen hyökkäystavoite oli Kantalahti, jossa Murmanskiin johtava venäläisten rautatie katkaistaisiin. Tuon päämäärän saavuttaminen ei onnistunut.

Norjassa saksalaiset jatkoivat tieverkkoa valtakunnanrajalle Narvikista Kirkkoniemeen. Paatsjoen yli rakennettiin silta Höyhenjärven ja Nyrudin kohdalla Norjasta Suomeen. Suomessa teitä rakennettiin Hetasta Kilpisjärvelle ja Inarista Kaarasjoelle Norjan rajalle asti.

TILANNE PETSAMOSSA ENNEN JATKOSOTAA

Osana Saksan tulevaa hyökkäystä Neuvostoliittoon Pohjois-Norjassa olevan Vuoristoarmeijakunta ”Norwegenin” tehtävä oli hyökätä pitkin Jäämeren rannikkoa päämääränä Murmanskin valtaus. Saksalainen pioneerikomppania siirtyi yöllä 21.6. Norjasta Petsamoon valmistelemaan vuoristoarmeijakunnan saapumista. Saksalaisille alistettiin Ivalossa oleva suomalainen Erillispataljoona ”Petsamo”, suomalainen rajakomppania sekä joukko suomalaisia työvelvollisia.

Suunnitelman mukaisesti marssi armeijakunta Suomen rajan yli Petsamoon yöllä 23.6. Joukot siirtyivät ryhmittymisalueilleen Neuvostoliiton rajalle.

Vuoristoarmeijakunnan komentaja oli kenraalieversti Eduard Dietl. Hänen molemmat divisioonansa oli koottu lähinnä Itävallasta ja Etelä-Saksasta. Välirauhan aikana jääkärieversti Oiva Willamo oli 11. Divisioonan vt komentaja ja sitten Jalkaväkirykmentti 32:n komentaja. Jatkokodan kynnyksellä Mannerheim määräsi eversti Willamon (lempinimellä ”Lapin keisari”) yhteysupseeriksi saksalaisen Armeijakunnan VuorAK:n esikuntaan.

Jäämeren alueella suoritettavia sotatoimia tukemaan oli muodostettu Saksan Ilmavoimien yksikkö ”Luftflotte 5”. Merivoimia ei Saksalla tuohon aikaan vielä ollut Jäämerellä ja se heikensi selvästi heidän asemansa. Kesäkuun 16.- 17. päivä Luonetjärven kentälle Petsamoon ja Rovaniemen lentokentälle laskeutuivat ensimmäiset Luftwaffen lentokoneet. Norjan puolella Kirkkoniemessä oli myös käytettävissä saksalaisia koneita.

SAKSALAISTEN HYÖKKÄYS MUURMANSKIIN PYSÄHTYI

Vastassa olevasta vihollisesta näyttää saksalaisilla olleen hyökkäyksen alkaessa puutteelliset tiedot. Sääolosuhteet estivät tehokkaan lentotiedustelun hyökkäyspäivän aattona. Jäämeren rantaa 29.6.1941 hyökkäävä saksalaisten 2. Vuoristodivisioona kohtasi voimakasta vastarintaa vasta Kalastajasaarennon kannaksella. Venäläisten mereltä 6 hävittäjän laivasto-osastolla tuomien venäläisten merisotilaiden tekemä ja Kalastajasaarentoon sijoitetun rannikkotykistön tukema vastahyökkäys saksalaisten sivustaan yllätti heidät.

Litsajoen ylitys aloitettiin 6.7. huoltovaikeuksien takia vain 6 pataljoonalla. Venäläisten vastarinta joen itärannalla oli ankaraa, sillä siinä oli heidän varsinainen Murmanskin suunnan puolustusasemansa. Lisäksi venäläiset suorittivat mereltä yöllä 6.7. maihinnousun. Saksalaisten hyökkäys torjuttiin venäläisten ylivoiman ansiosta. Saksalaisten 3. Vuoristodivisioona joutui aloittamaan hyökkäyksensä Titovkajoen ylityksellä. Saksalaiset olettivat pääsevänsä Motovskiin johtavalle tielle. Heidät yllätti havainto, että mitään tietä ei ollutkaan olemassa. Saksalaiset kartanpirtäjät olivat erehtyneet. Tätä asiaa ei käyty etukäteen varmistamassa, jolloin virhe olisi vältetty.

Saatuaan jonkin verran joukkoihinsa vahvennusta, saksalaiset hyökkäsivät 8.9.1941 uudelleen niin, että 2. VuorD eteni pohjoisessa ja samaan aikaan 3. VuorD etelässä. Oli tarkoitus tehdä pihtiliike. Huoltovaikeuksien takia alkoi hyökkäys hidastua. 19.9. aamulla pyysi 3. VuorD:n komentaja oikeutta keskeyttää hyökkäys ja vetäytyä joen taakse takaisin. Koska talvi lähestyi, siirryttiin jäämeren rintamalla puolustukseen Litsajoen tasalla. Paikalle marssinut vahvennettu 6. Vuoristodivisioona Nord otti rintamavastuun. Aikaisemmista divisioonista 2. VuorD siirrettiin reserviin ja 3. VuorD Etelä-Lappiin.

Myöhemminkään saksalaiset eivät menestyneet paremmin. Venäläiset tekivät suuren miesmääränsä avulla ja uusilla amerikkalaisilta myöhemmin saamillaan lentokoneilla tehokasta vastarintaa. Sotatoimia tästä eteenpäin ei nyt käsitellä, vaan siirrytään jatkosodan vaiheisiin Petsamon kunnan alueella.

SUOMEN VIRANOMAISTEN TOIMINTA SODAN AIKANA

Neuvostoliiton johto halusi Petsamon anastaessaan antaa sellaisen kuvan, että suomalaiset olivat luovuttaneet Petsamon saksalaisille ja sillä tavalla ratkaisseet alueen sodanjälkeisen kohtalon. Saksan joukot vastasivat pääosasta Petsamon suunnalla suoritetuista operaatioista ja sotilaallinen sananvalta oli saksalaisilla. Siitä huolimatta suomalaisia joukkoja oli jatkosodan aikana Petsamossa jopa enemmän kuin Talvisodassa. Suhteita saksalaisiin joukkoihin hoitivat suomalaiset yhteysupseerit.

Petsamon muu hallinto säilyi suomalaisten käsissä. Siellä oli koko jatkosodan ajan suomalainen virkakunta. Ylimpänä hallintoa hoiti Lapin lääninhallitus. Saksalaisten kanssa oli paljon vaikeuksia, mutta yleisesti ottaen yhteistyö toimi. Suomalaisten määräysvalta tuli ilmi esimerkiksi Mannerheimin julistaessa kevättalvella -43 Kolosjoen nikkelikaivoksen ylipäällikön hallintaan ja määrätessä suomalaiset vastaamaan kaivoksen sisäisestä vartioinnista. Saksalaiset protestoivat, mutta joutuivat taipumaan.

Kun saksalaiset kaatoivat metsää lentokenttä- ja linnoitusalueiltaan, heidän oli suostuttava sopimaan puunkaadosta metsähallituksen kanssa ja maksamaan korvauksia kaatamistaan puista. Suomalaiset pitivät päänsä, kun saksalaiset yrittivät sodan aikana saada Liinahamarin ja Parkkinan asukkaat siirrettäväksi muualle. Asukkaat saivat jäädä pääosin paikoilleen lukuun ottamatta lasten evakuointia osasta Petsamoa.

Kun saksalaiset yrittivät olla välittämättä valtioiden rajan muodollisuuksista Suomen ja Norjan rajalla, suomalaiset vaativat heitä suostumaan rajatarkastuksiin. Suomalaiset vaativat sotaväkeen kuulumattomille ihmisille heidän antamansa rajanylitysluvan. Epäilyttävät henkilöt eivät sitä saaneet.

Saksalaisilla ei ollut valtaa määrätä suomalaisia pakkotöihin kuten valloitettujen maiden kansalaisia. He tarvitsivat suomalaisia kauppoja ja maanteiden kunnossapitäjiä. He käyttivät suomalaisten luotsien ja satamayhtiöiden palveluksia. Ennen muuta he tarvitsivat Petsamon nikkeliä. Nikkelikaivosta ei luovutettu saksalaisille. Kaiken kaikkiaan Petsamo ei ollut jatkosodan aikana vieraan vallan sotilasmiehityksessä.

SAKSALAISTEN JOUKKOJEN VETÄYTYMINEN

Aselevon tultua 4.9.1944 Neuvostoliiton ja Suomen välillä, saksalaiset olivat päättäneet pitää Kolosjoen nikkelikaivoksen hallussaan. Muusta Pohjois-Suomesta oltiin valmiita tässä tilanteessa luopumaan. Saksalaiset määrättiin syyskuun alussa 20. Vuoristoarmeijan komentajan käskystä vetäytymään Kiestingin ja Sallan suunnilta sekä muualta Lapista.

Petsamossa olleet suomalaisjoukot olivat varautuneet alueen evakuointiin. Petsamon Nikkelin henkilökunta ja työntekijät evakuoitiin vapaaehtoisesti sisäministeri Kaarlo Hillilän suostumuksella. Koneet pysäytettiin tehtaalla 4. syyskuuta aamuyöllä. Osastot puhdistettiin ja laitteet rasvattiin.

Muun väestön ja omien työntekijöiden evakuoimiseen käytettiin Petsamon Nikkelin autoja. Koska ne eivät siihen riittäneet, apua saatiin yllättäen saksalaisilta. Ivalon saksalainen komendantti Fraunberg ehdotti, että siviiliväestöä voitiin kuljettaa pohjoisesta päin Rovaniemelle ajavilla saksalaisilla autoilla. Nämä autot olivat evakuoimassa saksalaisten varastoja Rovaniemen seudulta pohjoiseen ja palaamassa tyhjinä takaisin. Ehtona oli, että suomalaiset kuljettavat puolestaan saksalaista tavaraa paluumatkalla pohjoiseen.

VENÄLÄISTEN HYÖKKÄYS PETSAMOON

Puna-armeijan suurhyökkäys Petsamon rintamalla alkoi 7. lokakuuta. Saksalaisten aloittama omien materiaalivarastojen siirtäminen oli tällöin vielä kesken. Hyökkääviä neuvostojoukkoja on sanottu olleen 97 000 miestä, joita vastassa oli 56 000 saksalaista (arvoituja lukuja). Tilanne kärjistyi, kun vihollisen maihinlaskujoukot hyökkäsivät saksalaisten Kalastajasaarennon kannaksella oleviin asemiin ja saartoivat ne selustasta.

Vihollinen hyökkäsi myös ylivoimaisin joukoin kohti Kolosjokea ja Salmijärveä. Silloin Kolosjoen nikkelilaitoksen kaikki tuotantolaitokset räjäytettiin 21. lokakuuta 1944 saksalaisten toimesta. Myös nikkelikaivoksen voimanlähteeksi rakennettu Jäniskosken voimalaitos tuhottiin kokonaan räjäyttämällä. Saksalaisten oli vetäydyttävä Norjan puolelle, mutta siellä he pysähtyivät asemiin Lyngevuonon tasalle. Taistelukuntoisena pysyneet vuoristojoukot pysyvät siellä Saksan antautumiseen asti, joka tapahtui toukokuussa 1945.

Noin 220 000 saksalaista marssi Pohjois-Suomeen jatkosodassa 1941-1945. Kaikkiaan Suomen rintamilla kaatui toisen maailmansodassa noin 15 000 saksalaista. Tieto perustuu Risto Pyykön kirjoitukseen ”Muistoja saksalaisista” Lapin Kansa -lehdessä (10.6.2016).

KIRJALLISUUTTA

Tämän kirjoituksen tiedot perustuvat suurimmaksi osaksi Mikko Uolan kirjaan ”Petsamo 1939-1944” (2012) ja Jaakko Valtasen julkaisemaan artikkeliin ”Jäämeren rannikon sotatoimet toisen maailmansodan aikana” Tiede ja ase -aikakausilehdessä Vol 16 (1958).

Esko Vuorisjärvi: Petsamon nikkeli kansainvälisessä politiikassa 1939–1944 (Otava 1989)

 - - - - - - - - - -

Lisäsin tähän loppuun Suomen historian dokumenttivideo, joka kestää noin 3½ minuuttia. Huomaa videolla oleva suomenkielinen selostus, joten säädä sen  äänenvoimakkuus laitteessasi oikeaksi.

Suomen viimeinen rajanmuutos: Jäniskosken alue

Jaa tämä sivu