Runoilija V. A. Koskenniemi

Eino Tienari 20.8.2020

V. A. Koskenniemi oli suuri runoilija.

Vuonna 1985 tuli kuluneeksi 100 vuotta hänen syntymästään. Ouluun Ainolan puistoon pystytettiin V. A. Koskenniemen muistomerkki ”Merikosken muusat”, jonka veisti mustasta graniitista professori Terho Sakki. Patsas ilmentää runoilijan suhdetta antiikkiin  ja kotiseutunsa luontoon. Saman patsaan pronssia oleva kopio on pystytetty Turkuun vuonna 1987.  V. A. Koskenniemen omaiset luopuivat tekijänpalkkiosta patsaakeräyksen hyväksi. Kustantaja WSOY painatti lahjoituksena kirjan ”V. A. Koskenniemi: Runoja (1983)”. Siinä julkaistut runot on valinnut oululaisten lausujien ja äidinkielen opettajien ryhmä.

Antero Koskenniemi (1885-1962) oli runoilija, sanomalehdentoimittaja, professori ja akateemikko. Hänen tunnetuimmat runonsa ovat isänmaalliset laulut Finladia ja Lippulaulu. Koskenniemen runous oli perinteistä, mittaan ja loppusointuun nojaavaa. Hän ei täysin hyväksynyt modernia loppusoinnutonta lyriikkaa.

Hän tuli ylioppilaaksi Oulun lyseosta 1903 ja maisteriksi Helsingin yliopistosta 1907. Hänet valittiin vastaperustetun Turun yliopiston kirjallisuustieteen professoriksi vuonna 1921. V. A. Koskenniemi matkusti vuonna 1936 Natsi-Saksaan luennoimaan. Matkaltaan hän kirjoitti kuvauksen ”Havaintoja ja vaikutelmia Kolmannesta valtakunnasta”. Jatkosodan jälkeen hän ajautui sivuun kulttuurivaikuttajan roolistaan. Hänet on haudattu Turun hautausmaalle.

Hänen muun tuotannonsa (mm. muistelmien ja esseiden) lisäksi julkaisemiaan runokokoelmia ovat: Runoja, 1906. Valkeat kaupungit, 1908. Hiilivalkea, 1913. Elegioita, 1917. Sydän ja kuolema, 1919. Uusia runoja, 1924. Kurkiaura, 1930. Tuli ja tuhka, 1936. Latuja lumessa, 1940. Syksyn siivet, 1949.  Mm. vuosina 1958, 1977 ja 1998 julkaistiin hänen runoudestaan ”Kootut runot”.

Valitsin tähän luettavaksi hänen 3 kesään liittyvää runoaan:

         Kesäyö kirkkomaalla       (kokoelmasta Runoja)

Omaa kirkkautansa kummeksuin

kesäyöhyt maille laskeuupi.

Syviin aatoksiinsa unehtuin

puiset ristit yössä uneksuupi.

Elon onni, lempi, ystävyys

tänne soi kuin kaiku laulun lauhan.

Kaartuu ikihyvä iäisyys

yli sydämeni suuren rauhan.

Täällä jossain lähelläni liet

- tunnen ohitse sun kulkeneesi -

sa ken kerran uneksijan viet

rauhan kotiin, pyhään kirkkauteesi.

             Kesäyö          (kokoelmasta Valkeat kaupungit)

Tutut aitat jo kaikki unelmoi,

 koko kylä uinailee.

Vain joelta hanurin soitto soi

ja verkkaan loittonee.

Kaikk’ elämän äänet on kuolleet pois

 yön helmaan lumotun.

Jos mun murheeni muistotkin vaieta vois

ja sydämeni mun!

           Sydänkesällä          (kokoelmasta Elegioja)

Annan tuntien ma luistaa,

päivien ja öiden tulla,

mitään toivomust’ ei mulla,

mitään en ma tahdo muistaa

kukkivien puiden alla.

Päivä hehkuu taivahalla,

poutapilvet kulkeissansa

levittävät purjeitansa.

Seisoo paikallansa aika.

Lyhyt hetki jumaluutta,

ikuisuutta, ihanuutta!

Kohta, kohta särkyy taika!

Enempää en kesä anna.

Mik’ ei tänään kukkaa kanna,

iäks hedelmättä jää se.

Ylemmäs ei päivä pääse.

Hetki suloisin ja suurin,

suvi, kanssas sylityksin!

Luonto, sinuun tahdon yksin

 juurtua ma syvin juurin.

Muust’ en tahdo surra, huolla:

kanssas kukkia ja kuolla,

 lakastua, luoda uutta,

 tulla liki jumaluutta.

 - - - - - -

Lisää painettuja runoja on sijoitettu videoiden yhteyteen. Ne ovat: Yksin oot sinä ihminen, Valkeat kaupungit, Kesäyössä ja Viimeinen lintu.

Tässä on Koskenniemen runojen videoita kuunneltavaksi:

1. Joutsenten lähtö. Lausuja Jorma Pollari.

        Yksin oot sinä ihminen             (kokoelmasta Elegioja)

Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin,

yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot.

Askelen, kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen,

mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi,

hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulet

ihmisen, kaltaises — vierasta lämmititkin!

Silmää löytänyt et, joka vois sun katsehes kestää,

kättä sa et, joka ei liukunut luotasi pois.

Kylmä on ystävän mieli ja kylmä on armahan rinta.

Huulet liikkuvat vain, rinta on liikkumaton.

Leikkihin kumppanin löydät, et toden riemuhun, tuskaan.

Hiipua yksikseen tuntehes polttavin saa.

Ystävän, armaan vain oma kaipuus sulle on luonut,

houreen, jok’ katoaa, kun sitä kohti sa käyt.

Niin olet yksin, sa ihminen, yksin keskellä kaiken,

yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot,

yksin erhees kätket ja yksin kyyneles itket.

Ainoa uskollinen on oma varjosi vain.

2. Yksin oot sä ihminen. Lausuja Yrjö Jyrinkoski. Runon sanat näkyvät videolla.

           Valkeat kaupungit               (kokoelmasta Valkeat kaupungit)

Nään usein unessa ma kaupungin.

 Mun on kuin ois se jumalille luotu,

mun koskaan sinne astua ei suotu,

 mut unessa sen tunnen kuitenkin.

Yö suven valkeat on yllä sen

ja outo valo välkkyy ikkunoista,

niin yksin päiväänsätehet ei loista

 eik’ kiilto raukenevain ruskojen.

Siell’ elää nuoruuteni unelmat

ja elon yksinkertaisuus ja rauha.

Vain ulapalta kulkee tuuli lauha

 ja laineet laiturihin kuolevat..

Sa rauha valkeoiden kaupunkein,

oot osa elämäni unelmasta.

Miks yksin laulussa saat loistos vasta

 ja missä, missä on mun nuoruutein?

3. Akademiska Sångföreningen – Leevi Madetoja: Valkeat kaupungit

             Kesäyössä                 (kokoelmasta Elegioja)

Minä kuljen tuttua polkuain,

 suopursujen tuoksu niin huumaa, - 

sydän, hiljaa hetkinen rinnassain!

 Yö henkii kaihoa kuumaa.

Hämy vihreä verhoo hongikon,

 suosilmät niin vietellen läikkyy -

en tule, en tule, mun kiire on:

 mulle toiset silmät väikkyy!

Vie polkuni järven pohjukkaan

 liki nukkuvan kylän laidan,

siellä harmaa veräjä raollaan

on keskellä harmaan aidan.

Sen veräjän takana odottaa

 ilo, onni ja unhon huuma, 

sua odotaa, sua odottaa,

 sinä sydän rauhaton, kuuma!

4. Kesäyössä. Laulaja ja säveltäjä Esko Ilonen.

5. Koulutie. Laulaja ja säveltäjä Esko Ilonen.

           Viimeinen lintu          (kokoelmasta Tuli ja tuhka)

Sa mitä laulat lintu minun ikkinani alla,

kun metsät mykistyivät jo illan hämärään?

Oi tiedä, murhe mikään ei lopu laulamalla

ja kaikki mikä syntyy on luotu kärsimään!

Oi tiedä, kaikki surut jos keran ääneen saisi.

Jos kaikki päivän murheet voi laulaa iltahan,

niin myrskytuulen pauhun se laulu vaientaisi

ja täyttäis maan ja metsän ja ääret taivahan.

Mut joka ilta pyydän: älä uskoasi heitä,

vaikk’ onkin toivo turha ja laulu lohduton.

Sa illan viime lintu, ei kukaan kuule meitä,

me laulamme vain siksi, kun yö niin pitkä on.

6. Viimeinen lintu. Laulaja Mikael Saari ja säveltäjä Kaj Chydenius.

7. On suuri sun rantas autius. Tapiolan kuoro, suomalainen kansanlaulu. Sanat näkyvät videolla.

Jaa tämä sivu