Eino Tienari 23.6.2022
Olet ollut niin hiljaa omissa ajatuksissa
kuin haaveilisit jotain aivan erilaista.
Minä nöyrästi odotan sinun mielessä
olevan vain mökkipihamme kaista.
Siinä kesällä ruoho viheriöi ja kukkia kasvaa.
Joskus ampiaiset ja kimalaisetkin siellä
surisee ja aamulla maassa on veden usvaa.
Oh, eikö tämä ole kaunista? Ethän kiellä.
Muistan sen ajan, kun tonttia raivasimme
ja sinne multaa ja hiekkaa kuormina tuotiin.
Se oli niin kaunista aikaa elämässämme.
Kuopan kun kaivoit, siihen multaa luotiin.
Oli oma puutarha ja siinä uusi mökki,
johon sähköisen hellan sai käytettynä.
Muistatko, kun siili nokallaan meitä tökki
ja kissanruokaa sen kuppi oli täytettynä?
Ja pensaat paljon marjoja meille antoi,
kun niitä joskus karsin ja kastelin.
Vadelmaa, karviaista, viinimarjaa oli.
Joskus mansikoiden keskellä astelin.
Ja perunat tietysti maahan pistettiin,
jossa niitä loppukesällä sitten oli.
Salaattia ja porkkanaa kylvettiin.
Omat rivit niille multaansa tuli.
Siispä tässä onkin kysymys tyhmä:
Mitä kultaseni siinä alat miettiä?
Haetaanko keväällä taimien ryhmä
tuntien niiden kukkien istutusviettiä?
Siihen kuitenkin vastauksen saan:
Voi, kun kaikki on niin mukavaa!
Sen työn mielelläni kanssasi jaan,
jotta puutarhamme saa kukoistaa.
- - - - - - - - - - -
Runo on kirjoitettu Oulu-opiston Tarinapaja-kirjoittajakurssilla lokakuussa 2021.