Historia, musiikki ja kirjallisuus

päivitetty 13.2.2022

Olen Eino Tienari ja olen syntynyt vuonna 1944. Olen käynyt koulun Oulun lyseossa. Suoritin asepalveluni sen jälkeen rannikkotykistössä Helsingin saaristossa. Opiskelin Oulun yliopistossa maisteriksi ja Helsingin yliopistossa filosofian lisensiaatiksi. Pääaineeni oli sovellettu matematiikka. Olen työskennellyt koko työurani kokonaan Oulun yliopistossa joko assistenttina tai atk-suunnittelijana.

Perustin itsenäisen blogin toukokuussa 2020. Lukijan selaimessa sillä on osoite:

www.eino-lukee-ja-kertoo.fi

Seuraavia asioita haluan korostaa:

1. Musiikin esittely ja kuuntelu on kohdassa Musiikin kuunteluKerään siihen myös aikaisemmin julkaisemiani kirjoituksia osiin jaettuna. Mukaan tulee myös aivan uusia aiheita ja esiintyjiä. Uutena asiana järjestän verkossa toivekonsertteja eri musiikiaiheista.

2. Asiasta kiinnostuneita varten olen kerännyt aikaisemmin julkaistuja ja uusia kirjoituksiani Sotahistoriasta oman otsikon alle. Koska historiaa ei voi muuten ymmärtää, on minun joskus tehtävä pitempi kirjoitussarja aiheesta.

3. Kokoan historian kirjoituksiani Yleisen historian otsikon alle. Aiheita otan sekä kotimaasta että ulkomailta, esimerkiksi Virosta. Laadin jostain aihepiiristä useita kirjoituksia peräkkäin, jotta aihe tulisi paremmin kerrottua kuin yhdessä kirjoituksessa on mahdolista.

4. On myös oma paikka suomalaisten runojen kuunteluun tai runojen lukemiseen. Sijoitin sen otsikon Runojen kuuntelu alle. Siellä on kuunneltavissa ääneen lausuttuja runoja tai sävellettyjä ja laulettuja runoja videoina. Myös painettuja runoja on luettavissa. Runoilija pääsee mukaan myös, vaikka ei hänen runoistaan olisi tehtykään videoita. 

5. Olen aikaisemmin kirjoittanut novelleja ja runoja. Olen jatkanut viime aikoina kirjoittamisharrastustani ja julkaisen myös jotain uutta. Julkaisen osan niistä nyt kaikkien luetavaksi.

6. Olen lisännyt useita tekstien hakemistoja järjestyksessä uusimmasta vanhimpaan. Koska suunnittelen aiheita koko ajan lisää, kerron myös seuraavaksi tulossa olevista kirjoituksista. Olen lisännyt myös laulajien ja runojen lausujien luettelot.

7. Uutena asiana olen laskenut tilastot suosituimmista kirjoituksista. Kunkin aiheryhmän yleisotsikkoon on lisätty luetuimpien artikkelin nimet lukukertojen mukaisessa järjestyksessä. Uutena asian kerron luetuimmmat sekä blogin olemassaolon ajalta ja erikseen viimekuukausien ajalta.

8. Vanhat Kalevan blogin kirjoitukset eivät ole enää luettavissa. Niitä kirjoitin syyskuusta 2019 toukokuuhun 2020 asti. Niiden aloituksesta ja lopetuksesta on kerrottu tekstissä "Kalevan kirjoitukset" etusivulla. (Kaleva poisti kaikki bogikirjoitukset helmikuun alussa 2022, johon asti ne olivat vielä luettavissa.)